• Turvepeltojen ennallistamisessa edessä vielä iso urakka, jotta lopputulos olisi oikeudenmukainen

    Yksittäisistä onnistumiskertomuksista ei pidä vetää sellaista johtopäätöstä, että turvepeltojen ennallistaminen tuottaisi automaattisesti taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävän lopputuloksen.
    Kosteikoksi ennallistettavaa entistä turvepeltoa. Kuvituskuva.
    Kosteikoksi ennallistettavaa entistä turvepeltoa. Kuvituskuva. Kuva: Sanne Katainen
    Pääkirjoitus|Politiikka
    12.11.202504:00
    Pääkirjoitus
    Juhani Reku

    EU:n ennallistamisasetuksen vaatimukset täyttääkseen Suomi aikoo vuoteen 2050 mennessä ennallistaa puolet maamme kaikkien turvepeltojen pinta-alasta. Turvekerrokseltaan vähintään 40-senttisiä, viljelijätukia saavia peltoja arvioidaan olevan Suomessa noin 230 000 hehtaaria.

    Vähintään kolmannes tästä alasta olisi vetettävä. Se tarkoittaa useimmiten peruskuivatusrakenteiden poistamista niin, että pohjaveden pinta nousee lähelle maan pintaa. Ilman vedenpinnan korkeuden säädöt mahdollistavan ojitusjärjestelmän rakentamista tämä vähintäänkin vaikeuttaa tavanomaisia viljelytoimia. Sen sijaan kosteaviljely eli erilaisten kosteikkokasvien tuottaminen kaupalliseen käyttöön olisi mahdollisesti näilläkin alueilla sallittua, joskin sadon kaupallistamiseen on matkaa vielä pitkästi.

    Kertomukset yksittäisistä onnistumisista eivät saa vääristä kokonaiskuvaa.

    Ennallistamisasetuksella tavoitellaan sekä ilmastopäästöjen vähentämistä että ihmistoiminnan vuoksi heikentyneiden elinympäristöjen elpymistä. Turvepeltotoimet ovat kiistatta tehokas keino kumpaankin: ne vähentävät tuntuvasti kasvihuonekaasupäästöjä, parantavat vesistöjen tilaa sekä lisäävät luonnon monimuotoisuutta.

    Kääntöpuolella ovat kuitenkin kustannukset ja menetykset maanomistajille. Lukemattomat suomalaiset maatilat sijaitsevat alueella, joissa ennallistamiseen menetettyä alaa ei ole mahdollista kannattavasti korvata pellolla, joka sijaitsisi ilmastopäästöjen kannalta paremmalla kivennäismaalla. Siksi ennallistamisasetus ja sen kansallinen toimeenpano herättävät ymmärrettävää huolta. Tämä kävi selväksi Parkanossa, jossa maa- ja metsätalousministeriö pari viikkoa sitten järjesti ennallistamisasetusta koskevan kuulemistilaisuuden maanomistajille (MT 30.10.).

    Lisää aiheesta
    • Ennallistamissuunnitelma etenee. Ministeriö kuuli Parkanossa viljelijöiden näkemyksiä.

      Maatalouspolitiikka | Ennallistamistoimet huolestuttavat tuottajia: "Ideologista unelmahöttöä, jonka maksavat viljelijät"

      Tilaajalle

    Turvemaavaltaisten alueiden tilojen kannalta kohtalonkysymys onkin se, miten vastuut ennallistamisesta jaetaan ja miten aiheutuvat kustannukset katetaan.

    Oikeudenmukaisen siirtymän periaate edellyttää, että turvepeltotoimien kohdistamisessa vältetään vaikutuksia aktiivista ruoantuotantoa harjoittaville maatalousyrittäjille. Luonnonvarakeskuksen (Luke) arvion mukaan Suomessa on vähintään 7 600 hehtaaria pitkään ruoantuotannon ulkopuolella olleita turvepeltoja. Vielä enemmän on kokonaan käytöstä poistettuja turvepeltoja. Niitä on Luken arvion mukaan yli 60 000 hehtaaria. Näiden pitäisi olla ensisijaisia ennallistamiskohteita.

    Lisää aiheesta
    • Metsänomistaja Rami Mattilan kehittämä ratkaisu, jolla on mahdollista säädellä metsäojan vedenpinnan tasoa.

      Ympäristö | Asiantuntijalta: Turvemaille löydettävä talouden ja ympäristön edut turvaava pohjaveden pinnan taso

    MT esitteli maanantaina Suomussalmella 1990-luvulla viljelystä poistetulle pellolle rakennetun 12 hehtaarin ilmasto- ja lintukosteikon. Se on kajaanilaisen Esa Kumpulaisen sekä lukuisien lähiseudun talkoolaisten yhteisponnistus ja hieno esimerkki siitä, mihin ennallistamalla voidaan parhaimmillaan päästä.

    Lisää aiheesta
    • Maanomistaja Esa Kumpulaisen toimeliaisuuden ansiosta joutomaasta syntyi kosteikko, joka vähentää ilmastopäästöjä ja lisää monimuotoisuutta.

      Luonto | ”Olenpahan tehnyt sen, minkä voin”

      Tilaajalle

    Samaan aikaan on kuitenkin pidettävä huoli siitä, etteivät kertomukset yksittäisistä onnistumisista vääristä kokonaiskuvaa. Ne eivät ole tae siitä, että lopputulos olisi aina paitsi ympäristöllisesti kestävä myös taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävä. Monen maaseudulla elinkeinoaan harjoittavan edessään näkemä uhka on todellinen ja perusteltu. On iso riski, että taloudelliset vastuut kaatuvat suurelta osin maanomistajan kannettavaksi tai että elämisen ja elinkeinotoiminnan edellytykset alueella heikkenevät merkittävästi.

    Ennallistamista puolustavissa puheenvuoroissa muistutetaan tavan takaa ennallistamisen tuottamista taloudellisista hyödyistä ja uusista työpaikoista. Näitä kannanottoja punnitessa on tärkeää verrata sitä, kuka toimenpiteistä hyötyy ja kenen kannettavaksi jäävät menetykset. Menettääkö maanomistaja ansaintamahdollisuutensa ja omaisuutensa tuoton samaan aikaan kun ennallistamisen kustannuksiin saadut rahat siirtyvät ympäristökonsulttien ja muiden asiantuntijoiden periminä palkkioina kaupunkeihin?

    Se ei lisää maaseudun elinvoimaa, että raha käy maakunnissa kääntymässä, ja tämän jälkeen jäljellä on vain alueita, joilla iso osa elinkeinotoiminnasta ja ansainnasta on tehty mahdottomaksi.

    Lisää aiheesta
    • Projektipäällikkö Marjastiina Teixeira toivoo yhteisöiltä ripeää keskustelua, jotta ennallistamisen tukimahdollisuudet eivät ehdi mennä ohi suun.

      Ympäristö | Entisten turvealueiden ennallistamiseen ehtii vielä hakea tukea

      Tilaajalle
    • Luonnonarvojen lisääminen voi näyttä äkkiseltään hävityksen kauhistukselta, mutta pitkällä tähtäimellä lajisto hyötyy toimenpiteistä. Kuvassa on tukittu oja Vantaalla, jossa rakentamista kompensoidaan ennallistamalla.

      Ympäristö | Luonnonarvoja valmistellaan myyntiin eri puolilla Suomea – näin paljon pitäisi ennallistaa, jos tuhoaa hehtaarin luonnontilaisen korven

      Tilaajalle
    • Tiloja on kannustettu kasvuun muun muassa investointituilla. Sen myötä myös peltoa on raivattu lisää. Seuraavina vuosikymmeninä saattaa käydä niin, että juuri laajentaneiden tilojen täytyy ajaa tuotantoa osittain alas.

      Maatalouden ympäristötoimet | Lähes satatuhatta hehtaaria turvepeltoja saatetaan vettää – ”Iso haaste maatiloille, mutta ei uhkaa ruokaturvaa”

      Tilaajalle
    • Lapinlahtelaisessa laidunmaisemassa ei luontokato näy. EU ei kuitenkaan tunnista pellon ja metsän vaihettumisvyöhykkeen arvoa, vaikka se kuuluu suomalaiseen maisemaan ja sillä on oma arvokas eliöstönsä.

      Maatalouspolitiikka | Ennallistamistoimia suunnitellaan nyt – luvassa perhosten ja peltolintujen laskentaa sekä turvepeltojen vettämistä

      Tilaajalle
    • Kuvassa ennallistetaan ojitettua suota tukkimalla ojia. Ennallistamisasetus tuo tavoitteita niin metsiin kuin pelloille.

      Ympäristö | Valtion rahat eivät yksin riitä ennallistamiseen – jättiurakka voi avata osalle viljelijöistä kannattavia mahdollisuuksia

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 5

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

    • 6

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa