Vilja-alan ahdinko voisi helpottaa, jos tuottajaorganisaatiot käyttäisivät koko työkalupakkiaan

Tuottajaorganisaatioista on odotettu pelastusrengasta taloudelliseen ahdinkoon ajautuneille viljatiloille. Näin ei kuitenkaan näytä ainakaan tähän mennessä käyneen: viljapuolen tuottajaorganisaatiot ovat jääneet maatalousekonomisti Mauri Yli-Liipolan mukaan vain markkinapelureiksi eli käytännössä viljanostajiksi muiden joukkoon (MT 21.1.).

Tuottajaorganisaatiolla tarkoitetaan EU‑lainsäädännön mahdollistamaa, virallisesti hyväksyttyä tuottajien yhteenliittymää, jonka jäsenillä on oikeus tehdä markkinoihin vaikuttavia päätöksiä eli sopia keskenään esimerkiksi tuotantomääristä ilman, että sitä tulkitaan kartelliksi. Tässä ne eroavat merkittävästi tuottajien omistamista osuuskunnista, joille vastaava tuotannonsuunnittelu ei ole sallittua ilman virallisen tuottajaorganisaation statusta.

Viljasektorilla on toistaiseksi vasta kaksi tuottajaorganisaatiota: Vilja Tavastia osuuskunta ja Vilja-Aitta oy.

Yli-Liipolan mukaan tuottajaorganisaatiot eivät ole käyttäneet lain niille sallimia oikeuksia vaan ne ovat jääneet rooliltaan viljan ostajiksi ja viejiksi muiden markkinatoimijoiden rinnalle. Tätäkään työtä ei sinällään pidä väheksyä: viljelijät hyötyvät organisaation tuomista leveämmistä hartioista myynnin hetkellä.

Suurin osa tuotantoa koskevista päätöksistä ja sen eteen tehdystä työstä on kuitenkin jo ohi siinä vaiheessa, kun viljaerä lähtee tilan siilosta ostajalle. Myös useimmat tuotannon taloudelliseen tulokseen vaikuttavista päätöksistä on tehty jo tätä ennen. Voikin hyvällä syyllä kysyä, miksi tuottajaorganisaatioita ei ole saatu valjastettua tuotantopanoshankintoihin ja ennen muuta tuotannon suunnitteluun eli käytännössä markkinoiden tasapainottamiseen vilja-alaa pienentämällä.

Viljamarkkinoiden suuri epäsuhta syntyy juuri myyjien ja ostajien määrän valtavasta erosta: myyjien määrä lasketaan kymmenissä tuhansissa, merkittävien ostajien määrä kymmenissä. Kaksi uutta ostajaa ei tätä asetelmaa juuri muuksi muuta, vaikka tuottajat niissä itse valtaa käyttävätkin. Tuottajaorganisaatioiden merkitys voi alkaa näkyä vilja-alalla vasta sitten, kun ne oikeasti ottavat käyttöön niille sallitut suunnittelu- ja ohjaustyökalut.

Maatalousekonomistin näkemys tilanteen korjaamiseksi kuulostaa todella tutulta: viljan tarjonnan määrää pitäisi sopeuttaa kysyntään esimerkiksi monipuolistamalla viljelyä ottamalla kiertoon vaihtoehtoisia kasveja. Tässä on valmis tehtävälista sekä jo kahdelle olemassa olevalle tuottajaorganisaatiolle että toivon mukaan myös uusille.