Kasviproteiinia olisi nyt tarjolla ‒ elintarviketeollisuus nojaa silti tuontiraaka-aineeseen

Viljan viljely on jo kauan ollut taloudellisesti heikosti kannattavaa aivan yksittäisiä vuosia lukuun ottamatta. Siksi talousasiantuntijat ovat kannustaneet viljelijöitä hakemaan heikosti kannattaville viljelykasveille vaihtoehtoja joko erikoiskasveista tai niin sanotuista ympäristönurmista ja kesannoista. Neuvoista huolimatta liian moni on kuitenkin jatkanut viljelyä entiseen tapaan luottaen siihen, että muutos tapahtuu naapurin pellolla.

Viime kesän jälkeen tilanne pahentui kuitenkin niin vakavaksi, että muutos oli väistämätön. Ennen muuta taustalla olivat tuotantopanoshintojen nousu ja ylituotannon romahduttamat viljan ostohinnat. Peltotukien hakemustietojen perusteella yksivuotisten viljakasvien ala väheni tänä vuonna lähes 64 000 hehtaarilla. Ympäristönurmien ohella myös herneen ja härkäpavun sekä öljykasvien viljelyalat kasvoivat tuntuvasti.

Kasvavista viljelyaloista huolimatta valkuaiskasvien osoite tulee tänäkin vuonna olemaan valtaosaltaan rehuteollisuudessa. Elintarviketeollisuuden raaka-ainevirroissa alojen kasvu ei tule näkymään. Elintarviketeollisuus tuo esimerkiksi herneproteiinin ulkomailta, koska yritysten mukaan Suomessa ei ole sen erotteluun tarvittavaa jalostuskapasiteettia.

Jopa yhä vahvemmin kasviproteiinibisneksessä mukana oleva Suomen suurin ruokatalo, tuottajaomisteinen Valio, hankkii herneproteiinin ulkomailta. Valio kertoo aikovansa kolminkertaistaa kasvipohjaisten tuotteiden valmistuksen seuraavan viiden vuoden aikana, ja yhtiön kasviproteiiniliiketoiminnasta vastaava johtaja Susanna Kallio luonnehti raaka-ainekysymystä kesäkuussa jopa härkäpavun osalta ”dilemmaksi” (MT 23.6.).

Yhtiö käyttääkin monen muun suomalaisen elintarvikeyhtiön tavoin kasviproteiinituotteissaan Avainlippu-merkkiä, jonka saamiseen riittää käytännössä kotimainen tehdastyö. Kotimaisesta raaka-aineesta kertovan Joutsenlipun sijaan Avainlipusta on tullut yhä merkittävämpi suomalaisen elintarvikepakkauksen tunnus, jolla ulkomaisiin raaka-aineisiin perustuvat tuotteet sinivalkopestään kotimaisiksi.

Viime vuoden lopussa julkaistuun kansallisen ruokastrategiaan on kirjattu tulevaisuuden tavoitteeksi korkean jalostusasteen tuotteet, uudet innovaatiot, kasvava elintarvikevienti sekä uuden liiketoiminnan synnyttäminen. Tähän saumaan kotimaiset, suomalaisesta raaka-aineesta valmistetut kasviproteiinivalmisteet sopisivat loistavasti.

Suomessa on luotu muutamia kasviperäisiä elintarvikeinnovaatioita, mutta erityisesti maininnan arvoinen on VTT:n kehittämä kasviproteiinin konsentrointimenetelmä. Sen käyttöönotosta hyötyisi myös suomalainen viljelijä, mutta valitettavasti yksikään kotimainen elintarvikealan yritys ei ole tähänkään tilaisuuteen tarttunut. Ensimmäisenä uutta erottelumenetelmää hyödynnetäänkin Hollannissa.

Kasviproteiiniraaka-aineessa kyse ei ole vain maataloudesta vaan siitä, millaista ruokataloutta Suomi haluaa rakentaa. Pitkällä aikavälillä elintarviketeollisuus ei voi ulkoistaa raaka-ainehankintaansa, koska se näivettäisi paitsi alkutuotannon myös ennen pitkää myös elintarviketeollisuuden. Korkeiden työvoimakustannusten maassa teollisuus ei voi pelata ulkomaisella raaka-aineella: miksi tuoda soijaa ja hernettä Suomeen, kun jalostuksen voi yksin tein tehdä lähempänä niitä peltoja, joilta nämä raaka-aineetkin ovat peräisin, vieläpä halvemmalla työvoimalla.

Kotimaisen elintarvikeproteiinin tuotannolla olisi monenlaisia hyötyjä niin viljelijöille kuin koko kotimaiselle elintarvikeketjulle mutta myös ympäristölle. Kun herneen, härkäpavun ja öljykasvien arvokkaimmat osat hyödynnetään elintarvikkeina, sivuvirrat voidaan ohjata rehuraaka-aineeksi. Se parantaa myös kotieläintuotannon huoltovarmuutta sekä sosiaalista, taloudellista ja ympäristöllistä kestävyyttä. Tässä yhtälössä kaikki voittaisivat. Ainakaan vielä koko ketju ei ole siihen lähdössä mukaan.