• Onneksi maailmassa on edes vähän järkeä – palokuntien alasajo olisi ollut suurta typeryyttä

    Suomessa tehdään edelleen paljon kansalaisten arkeen vaikuttavia isoja päätöksiä ministeriöiden tai virastojen yksipuolisilla ohjeistuksilla ilman kunnollisia vaikutusarviointeja tai valitusmahdollisuuksia.
    Sisäministeriö on vetänyt pois ohjeistuksen, joka olisi kiristänyt pelastajien kuntovaatimuksia.
    Sisäministeriö on vetänyt pois ohjeistuksen, joka olisi kiristänyt pelastajien kuntovaatimuksia. Kuva: Timo Heikkala
    Pääkirjoitus|Politiikka
    6.3.202605:00
    Pääkirjoitus
    Niklas Holmberg

    Maailma tuntuu monessa suhteessa menettäneen järkensä. Joissain asioissa sitä on onneksi vielä jäljellä. Sisäministeriö on vetäytynyt suunnitellusta Firefit-uudistuksesta, jonka tarkoituksena oli tiukentaa sopimuspalokuntien pelastustoimikelpoisuuden arviointia (mt.fi 3.3.).

    Käytännössä kyse oli kuntotesteistä, joita monien vapaapalokuntalaisten olisi ollut mahdotonta suorittaa hyväksytysti. Se taas olisi uhannut koko vapaapalokuntatoimintaa. Erityisesti maastopalojen sammutus olisi vaarantunut, kun riittävän hyväkuntoisia sammuttajia ei olisi löytynyt mistään. Uudistus olisi heikentänyt erityisesti harvaan asuttujen alueiden turvallisuutta.

    Ohjeistuksen tiukentamista perusteltiin työturvallisuudella. Mitään näyttöä pelastajien työturvallisuuden vaarantumisesta matalamman riskin tehtävissä ei kuitenkaan ole. Savusukeltajilla on tähänkin asti ollut paljon tiukemmat kuntovaatimukset, jotka eivät ole muuttumassa. Esitys olisi myös tehnyt pelastustoimikelpoisuuden arvioinnista kaksinkertaisen: lääkärin arvion rinnalle olisi tullut pakollinen Firefit-testi kaikille sopimuspalokuntalaisille. Samalla hyvinvointialueille olisi tullut arviolta noin 10 000 uutta testiä vuodessa ilman lisärahoitusta.

    Mielivallan ongelmaan kehitettiin aikoinaan ratkaisu nimeltä demokratia

    Suomi ja EU on täynnä esimerkkejä, joissa periaatteessa hyvää tarkoittava sääntelyn tiukentaminen johtaa täysin järjettömiin lopputuloksiin. Usein syynä on, että sääntöjä kirjoittavilla ihmisillä ei ole minkäänlaista käytännön ymmärrystä asioista, joita he säätelevät. Suomen kaltaisessa pienessä maassa tuo ymmärrys on suhteellisen helppoa välittää päättäjille. Euroopan unionin tapauksessa se on usein ylitsepääsemättömän vaikeaa.

    Mielivaltaisen sääntelyn ongelmaan kehitettiin aikoinaan Ateenassa ratkaisu nimeltä demokratia. Se on edelleen toimiva malli. Useimmat ylilyönnit vältetään kun vallankäytön kohteet itse osallistuvat päätöksentekoon. Demokratia ei ole koskaan valmis. Suomessa tehdään edelleen paljon kansalaisten arkeen vaikuttavia isoja päätöksiä ministeriöiden tai virastojen yksipuolisilla ohjeistuksilla ilman kunnollisia vaikutusarviointeja tai valitusmahdollisuuksia. Onneksi tällä kertaa järki voitti.

    Lisää aiheesta
    • Firefit-uudistus olisi työllistänyt myös hyvinvointialueita ilman lisäresursseja.

      Yhteiskunta | Sopimuspalokuntien toimintaa uhkaava Firefit-uudistus kuopattiin sisäministeriössä

    • Sopimuspalokunnat ovat monilla haja-asutusalueilla ensimmäinen apu pelastustehtävissä. Kuvassa sopimuspalokuntalaiset Marko Salminen (vas.) ja Mika Ijas.

      Yhteiskunta | Pelastustoimen uudistus voisi romuttaa VPK:t maaseudulla – ehdotetut kuntotestit rajaisivat pelastajia ulos

      Tilaajalle
    • Marko Salminen on ollut mukana sopimuspalokuntatoiminnassa kuusi vuotta. Nyt ura on vaakalaudalla.

      Politiikka | Marko Salmisen palokuntaura päättyy, jos sisäministeriössä valmisteltava uudistus menee läpi

      Tilaajalle
    • Hyvinvointialueet ja Helsingin kaupunki vastaavat pelastustoimen järjestämisestä ja päättävät, miten ohjetta sovelletaan käytännössä.

      Yhteiskunta | Sopimuspalokuntien kuntovaatimukset puhuttavat – näin vastaa sisäministeriö

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    palokunnat
    Sisäministeriö
    Firefit-uudistus
    demokratia
    sääntely
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 5

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

    • 6

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

    • 7

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa