• Ruuan hinnalla pelottelu ei kestä päivänvaloa

    Elintarvikemarkkinalain päivitys ei kiellä halpoja hintoja, vaan lisää kuluttajien tosiasiallisia valinnan mahdollisuuksia.
    Naudanlihan tuotannon supistuminen on aiheuttanut kaupoissa jauhelihapulaa.
    Naudanlihan tuotannon supistuminen on aiheuttanut kaupoissa jauhelihapulaa. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Pääkirjoitus|Kauppa
    9.2.202608:59
    Pääkirjoitus
    Niklas Holmberg

    Ruuan hinta kiinnostaa ihmisiä aina. Suomen surkeasta taloustilanteesta johtuen yhä useampi kuluttaja myös joutuu etsimään halvimpia vaihtoehtoja. Ei ole yllättävää, että kaupan edustajat ovat saaneet julkisuudessa hyvin läpi viestinsä siitä, että eduskuntaan tuleva elintarvikemarkkinalain päivitys nostaisi ruuan kuluttajahintaa. Ongelma vain on, että mitään näyttöä väitteen tueksi ei ole. Kaupparyhmien hintapelottelu on kuitenkin monella tavalla kiinnostavaa.

    Ruokakauppaa hallitsevat K- ja S-ryhmät ovat määräävässä markkina-asemassa. Kaupan edustajien puheilla on itsessään vaikutuksia markkinoihin. Hintojen noususta viestiminen on lähtökohtaisesti kilpailuviranomaisten tarkkailussa. Aiemmin myös kaupan edustajat ovat itse suitsineet toistensa puhetta hinnoista. Esimerkiksi SOK:n kenttäjohtaja Arttu Laine painotti vuonna 2021, että hinnoista ”ei kerta kaikkiaan voi puhua”. Hän vastasi silloisen Keskon pääjohtajan Mikko Helanderin avaukseen ruuan hinnan noususta. Nyt molemmista ryhmistä puhutaan yhdellä suulla.

    Kaupan edustajien puheilla on itsessään vaikutuksia markkinoihin

    MTK:n puheenjohtaja Tero Hemmilä muistutti MT:n haastattelussa sinänsä itsestäänselvästä asiasta. Kauppa itse päättää, millä hinnalla se tuotteensa myy (MT 9.2.). Varmasti uudistus nostaa hintoja, jos kaupan edusmiehet niin vakuuttavat. Ylipäätään puhe mahdollisen kustannusnousun siirtymisestä kuluttajahintoihin on kuvaavaa. Kaupan asema on Suomessa niin vahva, että kustannusten siirtäminen eteenpäin kuluttajille tapahtuu automaattisesti. Harva kilpailluilla markkinoilla toimiva yritys voi noin vain siirtää kustannusten nousun asiakkailleen. Maatalousyrittäjät eivät ole pystyneet siihen koskaan.

    Hintaväittelyn keskellä unohtuu, mitä laissa ollaan oikeasti muuttamassa. Kauppa pelkää ehdotettua 4c-pykälää, joka kieltää kaupan omien merkkien suosimisen tilanteessa, jossa tuotteen valmistaja on erityisen riippuvainen ostajasta, eli kaupasta. Käytännössä esimerkiksi samaa jauhelihaa myydään kahdessa eri paketissa, kahdella eri hinnalla. Kauppa voi hinnoittelulla ja hyllypaikoilla pitää huolen, että valmistajan oma tuote ei juuri kassalla kilise. Kuluttajan valinnanmahdollisuus kapenee ja kaupan kate paranee. Kukaan ei ole kieltämässä kaupan merkkejä, eikä halpoja hintoja. Kyse on siitä, että vahvempi osapuoli ei voisi enää pakottaa heikompaa kohtuuttomaan tilanteeseen. Pidemmällä tähtäimellä on myös kaupan etu, että suomalainen ruuantuotanto ja elintarviketeollisuus pysyvät elinvoimaisina.

    Lisää aiheesta
    • Arttu Laine ja Jorma Rauhala uskovat markkinoiden sääntelyn voivan käydä kuluttajan lompakolle. Tero Hemmilän mukaan ruoan kuluttajahinnan määrää lopulta kauppa.

      Maatalous | Kaupan mukaan omien merkkien sääntely johtaa kalliimpaan ruokaan – Hemmilä: Kauppa päättää, millä hinnalla myy

      Tilaajalle
    • Jukka Karhumaa (vas.) Siikajoelta haastatteli ministeri Sari Essayahia paneelin jälkeen. Tero Hemmilä ja Mikael Pentikäinen saivat myös vastata kysymyksiin.

      Maatalouspolitiikka | Noidankehä maataloudessa: Investoinnit seisovat, kun rahoitus takkuilee – Essayah peräänkuuluttaa muutosta

      Tilaajalle
    • Elintarvikemarkkinalain uudet pykälät koskisivat kaupan Suomesta hankkimia tuotteita ja oman merkin tuotteita. Ulkomailta hankitut brändituotteet taas jäisivät niiden ulkopuolelle. Kuvituskuva.

      Elintarviketeollisuus | Uusi ruokalaki lisää elintarvikkeiden tuontia, kauppa ja teollisuus arvioivat – MTK pitää vaikutusta vähäisenä

      Tilaajalle
    • MT Liven vieraana on tällä kertaa SOK:n kenttäjohtaja Arttu Laine.

      Kauppa | Onko S-ryhmä osaltaan syyllinen jauhelihapulaan SOK:n Arttu Laine? ”Kun näkee tyhjiä hyllyjä, ei ole ihan putkeen mennyt”

    • Äestys käynnissä. Kuvituskuva.

      Politiikka | Lukijalta: Hallitus tekee maaseudun eteen enemmän kuin julkinen keskustelu antaa ymmärtää

    Artikkelin aiheet
    ruuan hinta
    elintarvikemarkkinalaki
    kaupan markkina-asema
    kuluttajien valinnanvapaus
    Suomen taloustilanne
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 5

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

    • 6

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kauppias Harri Mikkonen ja kassaa hoitava Eeva Mikkonen viihtyvät hyvin myymälän leppoisassa ilmapiirissä.

    Kauppa | Yksityinen rautakauppa pärjää alle 2 000 asukkaan Rääkkylässä – ”Meillä on hyvä asiakaskunta ja tekemisen meininki”

  • Koneviesti | AGCO sijoittaa 2 miljardia dollaria yhteisyritykseen Trimblen kanssa

  • Koneviesti | Lukijoiden lähettämää postia: Koneviestin matka Tanskaan 1960-luvulla