• Verkkohuijareille pitää panna kampoihin jokaisen: Niin pankkien, viranomaisten kuin kansalaistenkin

    Jokaisella sähköisten palveluiden käyttäjällä on vastuu huolehtia siitä, ettei altista itseään huijatuksi. Pankit ja muut yritykset tai viranomaiset eivät voi silti sysätä vastuuta yksin palveluiden käyttäjille. Se voi rapauttaa luottamuksen sähköiseen asiointiin, jonka varaan yhteiskunta yhä vahvemmin rakentuu.
    Verkossa on syytä erityiseen varovaisuuteen. Yksi vaaranpaikka on tunnistautuminen palveluihin. Kuvituskuva.
    Verkossa on syytä erityiseen varovaisuuteen. Yksi vaaranpaikka on tunnistautuminen palveluihin. Kuvituskuva. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Pääkirjoitus|Politiikka
    4.5.202604:00
    Pääkirjoitus
    Juhani Reku

    Poliisin tietoon tuli viime vuonna lähes 10 300 verkkohuijausta, joilla aiheutettiin uhreille noin 88 miljoonan euron menetykset. Pankit estivät päätymästä huijareille 75,5 miljoonaa euroa, mutta lähes yhtä suuri summa – 72,5 miljoonaa euroa – jäi silti rikollisten haltuun hämärissä tilisiirroissa.

    Lisää aiheesta
    • Mitä nopeammin pankki ja poliisi saavat huijaustapauksesta tiedon, sitä parempi mahdollisuus on estää lisävahingot ja saada huijattuja rahoja takaisin.

      Rikokset | Itä-Suomen poliisin tietoon maaliskuussa yli 170 verkkohuijausta – eniten huijattiin Suomi.fi-palvelun nimissä

    Maailmanlaajuisesti verkkohuijauksien arvioidaan aiheuttaneen viime vuonna noin 378 miljardin euron vahingot. Sekä Suomen että kansainväliset luvut ovat todennäköisesti reilusti alakanttiin, sillä kaikki tapaukset eivät tule viranomaisten tietoon.

    Vain harvassa tapauksessa on enää kyse rakkaushuijauksesta, jossa afrikkalainen prinssi lupaa kohteelleen omaisuutensa vastineena saamastaan rahallista avusta. Useimmiten rikollinen saa sähköpostilla, puhelimitse tai aidolta näyttävän huijaussivuston kautta uhrin luovuttamaan pankkitunnuksensa tai muita tietoja esiintymällä pankkina, viranomaisena tai muuna tuttuna palveluna.

    Verkkohuijaukset rapauttavat luottamusta sähköisiin palveluihin.

    Juuri huijarin luoma tuttuuden tunne on tehnyt huijauksista vaikeammin hahmotettavia, ja kehittyneet kielimallit arkipäiväistävät niitä edelleen. Uhriksi voi joutua kuka tahansa.

    Verkkohuijausten vaikutukset eivät ole vain taloudellisia menetyksiä. Luottamus rapautuu – ei vain pankkeihin ja rahaliikenteeseen, vaan myös julkisten palveluiden kannalta välttämättömiin kirjautumis‑ sekä puhelin‑ ja chat‑palveluihin, joita hyödynnetään myös sosiaali- ja terveyspalveluissa. Mitä luontevammilta tekoälyn tuottamat äänet ja viestit kuulostavat, sitä vaikeampaa on luottaa edes siihen, mikä tuntuu aidolta.

    Lisää aiheesta
    • Huijareilla on nykyään monenlaisia keinoja maksutietojen kalasteluun verkossa.

      Rikokset | Tekoäly tuo huijareille uusia keinoja maksupetoksiin – ”Enää harvinainen kieli ei suojele meitä”

    Tavallisen ihmisen on yhä vaikeampi pysyä kärryillä siitä, mikä tietoturvan kannalta on riittävää ja mikä voidaan tulkita törkeäksi huolimattomuudeksi.

    Kansalainen on lähtökohtaisesti aina itse vastuussa siitä, miten hän käsittelee henkilökohtaisia tietojaan tai huolehtii käyttämiensä laitteiden ja ohjelmistojen tietoturvasta – sekä käyttäjätunnuksista ja salasanoistaan. On kuitenkin selvää, että mitä tärkeämmäksi sähköinen asiointi yhteiskunnan tuottamien palveluiden kanavana kasvaa, sitä suuremmaksi kasvaa pankkien ja viranomaistenkin paine pitää omilla toimillaan yllä luottamusta palveluidensa turvallisuuteen.

    Esimerkiksi pankkien on syytä arvioida harkiten, milloin vedotaan asiakkaan tekemään virheeseen. Satunnaiselta käyttäjältä ei voi vaatia täydellistä tietoa siitä, miltä pankin sovellus tai verkkosivut milloinkin näyttävät tai mitä viestintäkanavia pankki käyttää – etenkin aikana, jolloin huijaukset on rakennettu muistuttamaan mahdollisimman tarkasti aitoja palveluita.

    Lisää aiheesta
    • Huijarit veivät Turun lähellä maaseudulla asuvan Auvo Heikkilän käytössä olevilta tileiltä lähes 100 000 euroa.

      Talous | Huijari vei Auvon rahat

      Tilaajalle
    • Nettirikollisuus on valtava ongelma. Kuvituskuva.

      Tekniikka | Lukijalta: Operaattorit toimivat monipuolisesti huijausten torjumiseksi – yhteistyö on avain

    • Romanssihuijaukset ovat yksi osa ammattimaista kansainvälistä verkkohuijausbisnestä.

      Ihmissuhteet | ”Olet niin kaunis ja ihailen sinua” – kun someviestissä ovat tietyt sanat, on alkamassa romanssihuijaus

      Tilaajalle
    • Kaikki ovat alttiita verkkorikollisuudelle. Kuvituskuva.

      Rikokset | Tietämättömyys ja leväperäisyys on iso kädenojennus verkkorikollisille

    • Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen vaatii enemmän vastuuta pankeilta kun verkkohuijaukset yleistyvät.

      Talous | Antti Kaikkonen vaatii verkkohuijareita kuriin ‒ "Pankkien on kannettava vastuunsa"

    Artikkelin aiheet
    verkkohuijaukset
    pankit
    tietoturva
    sähköinen asiointi
    luottamus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Metsä | Metsäyritysten on syytä pitää Nokian kohtalo mielessä ‒ digitalisaatio sulkee paperikoneita

    • 3

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 4

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa