• Suomi koettelee turvepelloissa rajoja ‒ saneluun ei pidä nöyrtyä

    Turvevaltaisella alueella peltojen vettäminen voisi tehdä maatilasta pahimmillaan elinkelvottoman. Vähintäänkin se tietäisi viljelijöille pysyviä tulonmenetyksiä.
    Tilaajalle
    Vetetty turvepelto. Kuvituskuva.
    Vetetty turvepelto. Kuvituskuva. Kuva: Sanne Katainen
    Pääkirjoitus|Politiikka
    29.4.202605:00
    Pääkirjoitus
    Juhani Reku

    Monien suomalaisten mielikuvissa Suomi on koko yli kolmekymmenvuotisen EU-jäsenyyshistoriansa ajan suhtautunut unioniin nöyristellen. Suomen koetaan toteuttaneen Brysselistä sanellut vaatimukset kirjaimellisesti siitä riippumatta, miten ne vaikuttavat maan omien kansalaisten elämään tai toimeentuloon.

    Kiistellyn ennallistamisasetuksen kohdalla Suomi on kuitenkin aiheuttamassa maltillisen mutta järkevän särön tähän suomalaisten mielikuvaan. MT:n lähteiden mukaan aktiivisessa käytössä olevia peltoja Suomi ei aio esittää vetettäväksi, vaikka asetus sitä edellyttääkin. (MT 27.4.)

    Kukin jäsenmaa päättää asetuksen salliman liikkumavaran puitteissa itse, millaisilla toimilla se ennallistamisasetuksen vaatimukset täyttää. Kansalliset toimeenpanosuunnitelmat pitää toimittaa komission käsiteltäväksi elokuussa. Suomessa sen valmistelusta vastaavien maa- ja metsätalousministeriön sekä ympäristöministeriön on tarkoitus saada esitys lausuntokierrokselle lähiviikkojen aikana.

    Aktiivisessa ruoantuotannossa olevien peltojen vettäminen on asetuksen edellyttämistä ennallistamistoimista paitsi kallein myös poliittisesti herkin asia.

    Mikäli Suomi sitä päätyisi edellyttämään, elinkeinonvapauteen sekä omaisuudensuojaan puututtaisiin erittäin merkittävällä tavalla. Turvevaltaisella alueella toimivan tilan kohdalla se voisi tarkoittaa tuotannon merkittävää supistumista, pahimmillaan tilan muuttumista elinkelvottomaksi ja tehtyjen investointien valumista hukkaan. Vähintäänkin se tietäisi viljelijöille pysyviä tulonmenetyksiä.

    Kansallisestikaan linjaus ei ole läpihuutojuttu.

    Hallitus kieltämättä ottaa tietoisen riskin, mikäli kaikki aktiivikäytössä olevat pellot rajataan vettämisen ulkopuolelle. Todennäköisesti linjausta joudutaan puolustamaan Brysselissä.

    Kansallisestikaan linjaus ei ole läpihuutojuttu. Se ei olisi mieluisa sen paremmin kaikille eduskuntapuolueille kuin etenkään ympäristöjärjestöille. Jo runsaan vuoden päästä Suomessa saattaa työtään aloitella hallitus, joka näkee asian toisin kuin nykyinen. Moni turvevaltaisen alueen tila voi jäädä pitkään jatkuvaan epävarmuuteen, kun niiden tulevaisuus riippuu poliitikkojen mielenliikkeistä.

    On tärkeää muistaa, ettei ennallistamisasetusta vastusteta maaseudullakaan siksi, ettei ilmasto- ja monimuotoisuustoimien tarpeellisuutta ymmärrettäisi. Taustalla on ennen muuta perusteltu huoli oman elinkeinon selviytymisestä ja maaseudun elinvoimasta.

    Epäluottamus on myös ympäristöhallinnon omilla työtavoilla juurrutettu osaksi maaseudun elämää: Tapa, jolla viranomaiset hoitivat pahamaineista Natura 2000 -ohjelmaa heti EU-jäsenyyden ensi vuosina, kuormittaa viranomaisten ja alkutuottajien suhdetta yhä. Monen luottamus ympäristöhallinnon haluun kunnioittaa omaisuudensuojaa on heikko.

    Lisää aiheesta
    • Säätösalaojitus pellolla. Kuvituskuva.

      Ympäristö | Asiantuntijalta: Turvepeltojen ympäristökuormitusta voidaan pienentää merkittävästi tavanomaisessakin viljelyssä

    • Suomussalmen koillispuolella sijaitsevasta Risusuosta ojitetut pellot on ennallistettu.

      Ympäristö | Suomelle lävähtää iso lasku turvepeltojen vettämisestä ‒ EU:lta tuskin tulee pikaista apua

      Tilaajalle
    • Tilaisuuksissa kootut viljelijöiden viestit ja ratkaisuehdotukset turvepeltojen ennallistamisesta saadaan suoraan asetuksen kansalliseen valmisteluun, sanoo erityisasiantuntija Joel Rouvavuori maa- ja metsätalousministeriöstä. Kuvituskuvassa turvepeltoa.

      Maatalouspolitiikka | Ministeriö kuunteli näkemyksiä turvepeltojen ennallistamisesta – viljelijät vaativat korvauksiin selkeyttä

      Tilaajalle
    • Ennallistettu suo voi näyttää myös tältä. Kuvassa Risusuon lintukosteikko Kainuussa.

      Ympäristö | WWF:n kysely: Enemmistö suomalaisista näkee, että luonnon ennallistaminen kannattaa ja tuo töitä

    • Aurinkopaneelien testausta entisellä turvetuotantoalueella Alavuden Vuorennevalla.

      Energia | Aurinkovoima voi monipuolistaa turvemaiden lajistoa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    turvepellot
    ennallistamisasetus
    maatalous
    Euroopan unioni
    ympäristöpolitiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 5

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

    • 6

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa