Suomi koettelee turvepelloissa rajoja ‒ saneluun ei pidä nöyrtyä

Monien suomalaisten mielikuvissa Suomi on koko yli kolmekymmenvuotisen EU-jäsenyyshistoriansa ajan suhtautunut unioniin nöyristellen. Suomen koetaan toteuttaneen Brysselistä sanellut vaatimukset kirjaimellisesti siitä riippumatta, miten ne vaikuttavat maan omien kansalaisten elämään tai toimeentuloon.

Kiistellyn ennallistamisasetuksen kohdalla Suomi on kuitenkin aiheuttamassa maltillisen mutta järkevän särön tähän suomalaisten mielikuvaan. MT:n lähteiden mukaan aktiivisessa käytössä olevia peltoja Suomi ei aio esittää vetettäväksi, vaikka asetus sitä edellyttääkin. (MT 27.4.)

Kukin jäsenmaa päättää asetuksen salliman liikkumavaran puitteissa itse, millaisilla toimilla se ennallistamisasetuksen vaatimukset täyttää. Kansalliset toimeenpanosuunnitelmat pitää toimittaa komission käsiteltäväksi elokuussa. Suomessa sen valmistelusta vastaavien maa- ja metsätalousministeriön sekä ympäristöministeriön on tarkoitus saada esitys lausuntokierrokselle lähiviikkojen aikana.

Aktiivisessa ruoantuotannossa olevien peltojen vettäminen on asetuksen edellyttämistä ennallistamistoimista paitsi kallein myös poliittisesti herkin asia.

Mikäli Suomi sitä päätyisi edellyttämään, elinkeinonvapauteen sekä omaisuudensuojaan puututtaisiin erittäin merkittävällä tavalla. Turvevaltaisella alueella toimivan tilan kohdalla se voisi tarkoittaa tuotannon merkittävää supistumista, pahimmillaan tilan muuttumista elinkelvottomaksi ja tehtyjen investointien valumista hukkaan. Vähintäänkin se tietäisi viljelijöille pysyviä tulonmenetyksiä.

Hallitus kieltämättä ottaa tietoisen riskin, mikäli kaikki aktiivikäytössä olevat pellot rajataan vettämisen ulkopuolelle. Todennäköisesti linjausta joudutaan puolustamaan Brysselissä.

Kansallisestikaan linjaus ei ole läpihuutojuttu. Se ei olisi mieluisa sen paremmin kaikille eduskuntapuolueille kuin etenkään ympäristöjärjestöille. Jo runsaan vuoden päästä Suomessa saattaa työtään aloitella hallitus, joka näkee asian toisin kuin nykyinen. Moni turvevaltaisen alueen tila voi jäädä pitkään jatkuvaan epävarmuuteen, kun niiden tulevaisuus riippuu poliitikkojen mielenliikkeistä.

On tärkeää muistaa, ettei ennallistamisasetusta vastusteta maaseudullakaan siksi, ettei ilmasto- ja monimuotoisuustoimien tarpeellisuutta ymmärrettäisi. Taustalla on ennen muuta perusteltu huoli oman elinkeinon selviytymisestä ja maaseudun elinvoimasta.

Epäluottamus on myös ympäristöhallinnon omilla työtavoilla juurrutettu osaksi maaseudun elämää: Tapa, jolla viranomaiset hoitivat pahamaineista Natura 2000 -ohjelmaa heti EU-jäsenyyden ensi vuosina, kuormittaa viranomaisten ja alkutuottajien suhdetta yhä. Monen luottamus ympäristöhallinnon haluun kunnioittaa omaisuudensuojaa on heikko.