Tasan kymmenen vuotta sitten EU-Eurooppaa ravisteli ankara krapula. Brexit-kansanäänestyksestä, jolla britit sinetöivät eronsa unionista, oli kulunut muutama päivä. Suomessa oli juuri selvitty pahimmasta juhannuspäänsärystä.
Vaikka moni EU-viisas muuta väitti, ja väittää edelleen, äänestystulos oli yllätys. Ja ennen muuta se oli karvas pettymys.
Manner-Euroopassa uskottiin kaikesta päinvastaisista ennusteista ja kyselyistä huolimatta vakaasti siihen, että enemmistö briteistä on sittenkin tolkun ihmisiä.
Manner-Euroopassa uskottiin vakaasti siihen, että enemmistö briteistä on sittenkin tolkun ihmisiä.
Brexit oli suuri virhe. Siitä kärsivät sekä britit että EU-eurooppalaiset. Se tiedostettiin jo kymmenen vuotta sitten. Ja kymmenessä vuodessa tietoisuus on vain vahvistunut.
Lupaukset EU-eron briteille tuomista eduista ovat osoittautuneet mieluummin enemmän kuin vähemmän katteettomiksi. Ei tullut kasvusysäystä. Eikä saatu lisää työpaikkoja.
Brittien, erityisesti liikkuvaisten nuorten, elämä osana Eurooppaa muuttui huomattavasti vaikeammaksi. Eikä lähtö EU:sta tuonut sellaista uutta itsemääräämisoikeutta, josta olisi jotain muuta kuin periaatteellista hyötyä.
Enemmistö briteistä pitää Brexitiä nyt virheenä ja halajaa takaisin unioniin.
EU:lle ja jäsenmaiden kansalaisille Britannian ero toi myös tukun monensorttisia käytännön ongelmia. Kaikkia niistä ei vieläkään ole pystytty ratkaisemaan kestävästi.
Enemmistö briteistä pitää Brexitiä nyt virheenä ja halajaa takaisin unioniin.
Vielä oleellisempaa on, että viime vuosien globaalin myllerryksen keskellä on herätty ymmärtämään, miten paljon heikompi EU on ilman Britanniaa. Tai miten paljon paremmista asemista EU:n strategista autonomiaa nyt rakennettaisiin, jos britit eivät olisi nostaneet kytkintä.
Itsenäisemmän eurooppalaisen puolustuksen vahvistaminen sujuisi paljon sulavammin, jos Britannia olisi omine vahvuuksineen täysipainoisesti mukana myös EU-pöydissä.
EU olisi taloudellisen resilienssin kannalta tärkeitä kauppasopimuksia neuvoteltaessa houkuttelevampi kumppani kolmansille maille tai maaryhmille, jos Britannia ei olisi irrottautunut sisämarkkinoista.
Tiukempaa, mutta samalla pragmaattista kauppapolitiikkaa sekä Yhdysvaltain että Kiinan suuntaan olisi helpompi harjoittaa brittien kanssa kuin ilman brittejä.
Pääministeri Keir Starmerin johtama työväenpuolueen hallitus yrittää kaikista omista sisäpoliittisista ongelmista huolimatta nyt aktiivisesti tuoda Britanniaa lähemmäs Euroopan unionia.
Starmer lupaa briteille juuri sitä, mitä Brexit ei tuonut mukanaan, eli elinkustannusten laskua ja työpaikkoja.
Starmer lupaa briteille juuri sitä, mitä Brexit ei tuonut mukanaan, eli elinkustannusten laskua ja työpaikkoja. Hän korostaa haluavansa palauttaa brittinuorille niitä mahdollisuuksia, jotka EU-eron myötä menetettiin.
EU:lla ja sen jäsenmailla on kaikki syyt tarjota Starmerille vetoapua. Jarrua ei kannata painaa siksi, että pääministeri voi saarivaltakunnassa pian vaihtua. Starmerin todennäköinen seuraaja, Suur-Manchesterin pormestari Andy Burnham on vielä EU-myönteisempi.
EU-johtajien kannattaa suhtautua ennakkoluulottomasti brittien aloitteisiin, myös siihen, että Britannia palaisi osaksi yhteismarkkinoita asteittain. Pää avattaisiin tavaroiden vapaalla liikkuvuudella.
Jääräpäinen roikkuminen periaatteissa, esimerkiksi siinä, että sisämarkkinapullasta ei saa nyppiä vain rusinoita, on turhaa. Vielä turhempaa on torjua brittien lähentymispyrkimyksiä vetoamalla kivuliaan eroprosessin jättämiin huonosti arpeutuneisiin haavoihin.
Nopeasta Brexitin nollaamisesta ei kannata haaveilla.
Seuraavan lähentymissysäys voi tulla Britannian ja EU:n yhteisestä Brysselin huippukokouksesta heinäkuussa. Se voi jopa käynnistää paluun asetelmaan, jossa oltiin ennen kymmenen vuoden takaista krapulaa.
Nopeasta Brexitin nollaamisesta ei kuitenkaan kannata haaveilla. Parhaassakin tapauksessa, jos poliittista tahtoa on riittävästi kanaalin molemmilla puolilla, Britannialla vahvistettua EU:ta päästään juhlimaan aikaisintaan kesällä 2036.
