
Harry ”Hjallis” Harkimo syntyi varakkaaseen suomenruotsalaiseen Hackmanin sukuun Helsingissä 2. marraskuuta 1953. Hän on asunut koko elämänsä pääkaupunkiseudulla.
”20 ensimmäistä vuotta asuin Helsingissä, mutta sen jälkeen olen aina asunut Sipoossa. Tämä on luonnonläheinen ympäristö, kuin maaseutua”, Harkimo kuvailee MT:lle.
Harkimo kertoo viettäneensä lapsena kesäisin aikaa sukulaisensa maatilalla Kotkassa.
”Lisäksi olen lomaillut monta kertaa Pohjois-Savossa, Kuopion lähellä Sorsakoskella sekä Leppävirralla. Sorsakoskella on sukuni (Hackmanin) tehtaita”, Harkimo kertoo.
Harkimo omistaa kaksi hehtaaria metsää Sipoossa.
”Sitä ei tarvitse hoitaa.”
Harkimo kärsi koulussa lukihäiriöstä ja jäi kahdesti luokalle. Lukiossa hän kuitenkin pänttäsi kovasti ja kirjoitti ylioppilaaksi C:n papereilla.
Harkimoa luonnehditaan hänestä tehdyssä elämänkertakirjassa (Marko Lempinen: Harkimo – Tarina likaisesta Harrysta, 2019) äkkipikaiseksi ja levottomaksi luonteeksi sekä ristiriitaiseksi persoonaksi.
”Harkimossa on nähty yhtä aikaa valoa ja pimeyttä, herkkyyttä ja räväkkyyttä sekä lojaaliutta ja huijarimaisuutta”, kirjassa luonnehditaan.
Harkimo kärsi koulussa lukihäiriöstä ja jäi kahdesti luokalle. Lukiossa hän kuitenkin pänttäsi kovasti ja kirjoitti ylioppilaaksi C:n papereilla.
Harkimo valmistui ekonomiksi Helsingin ruotsinkielisestä kauppakorkeakoulu Hankenista 1979.
Kahdesti naimisissa ollut ja kahdesti eronnut Harkimo on naistenmiehen maineessa.
Harkimo purjehti kaikkien aikojen ensimmäisenä suomalaisena yksin maailman ympäri.
Harkimon julkinen läpimurto tapahtui 1980-luvulla, jolloin hän purjehti kaikkien aikojen ensimmäisenä suomalaisena yksin maailman ympäri.
Harkimo on häärännyt vuosikymmenten saatossa lukuisissa bisneshankkeissa. Merkittävin niistä liittyy helsinkiläiseen jääkiekkoseura Jokereihin. Hjallis oli ensin 1990-luvulla pelastamassa Jokereita konkurssilta. Jokereista tuli SM-liigan kestomenestyjä vuosiksi.
1997 avattiin jääkiekko- ja monitoimiareena Hartwall Areena. Suomessa ennennäkemättömän suurhankkeen kätilöi maaliin juurikin Harkimo.
2010-luvulla Harkimo sotkeutui venäläiseen rahaan. Hartwall Areena myytiin venäläisoligarkeille, diktaattori Vladimir Putinin lähipiiriin kuuluville Gennadi Timtshenkolle ja Roman Rotenbergille. Samalla oligarkit saivat myös omistusosuuden Jokereista ja seura siirtyi pelaamaan venäläiseen KHL-liigaan.
Yhdysvaltain ulkoministeriön entisen virkamiehen Daniel Friedin mukaan Harkimoa oltiin lisäämässä Venäjä-yhteyksien takia pakotelistalle vuonna 2014, mutta aikeesta luovuttiin.
2019 Harkimo myi Jokerit entiselle NHL-jääkiekkoilija Jari Kurrille. Sitä ennen Harkimo oli ostanut Jokerit kokonaisuudessaan takaisin venäläisiltä.
Kun Venäjä aloitti täysimittaisen hyökkäyssodan Ukrainassa helmikuussa 2022, Jokerit vetäytyi KHL:stä. Venäläisten oligarkkien omistuksessa edelleen oleva Hartwall Areena jäi tyhjilleen.
2010-luvulla Harkimo sotkeutui venäläiseen rahaan.
TV:ssä Harkimo on tullut tunnetuksi Diilin toisen tuotantokauden keulakuvana, Hjalliksen kanssa -keskusteluohjelmasta sekä tosi tv-ohjelmasta Atlantin yli.
Harkimo vastasi vuoden 2018 presidentinvaalissa Sauli Niinistön vaalikampanjan varainhankinnasta.
2015 Harkimo valittiin eduskuntaan kokoomuslaisena kansanedustajana Uudenmaan vaalipiiristä. Hän kuitenkin turhautui eduskuntatyöhön ja kokoomukseen. Harkimo katsoi, ettei rivikansanedustajalla ole riittäviä vaikuttamismahdollisuuksia puolueensa linjaan saati valtakunnanpolitiikkaan.
Harkimo erosi kokoomuksesta keväällä 2018 ja perusti uuden puolueen, Liike Nytin yhdessä muun muassa Mikael Jungnerin ja Tuomas Enbusken kanssa.
Sipoolainen on uusinut paikkansa Liike Nytin kansanedustajana eduskuntavaaleissa 2019 ja 2023. Puolue ei ole saanut läpi muita kansanedustajia.
Harkimon ja Liike Nytin poliittiset saavutukset ovat ainakin toistaiseksi jääneet rajallisiksi. Puolue on saanut paikallista melko korkeaa kannatusta Savonlinnassa ja Kiuruvedellä.
Presidentinvaaleissa 2024 Harry Harkimo on ehdolla puolueensa Liike Nytin ehdokkaana. Loppuvuoden 2023 eri presidenttigallupeissa Harkimon kannatus on ollut 1–2 prosenttiyksikön luokkaa.
Sotilasarvoltaan Harkimo on vänrikki. Hän on ollut vuodesta 2018 lähtien kasvissyöjä.
MT esittelee jokaisen presidenttiehdokkaan maaseutunäkökulmasta. Tämä on sarjan seitsemäs juttu. Viimeinen julkaistaan 12.1.