Vääntö EU:n uudesta budjetista alkaa, säästöjä on pakko tehdä – tähän viljelijän on syytä varautua

Vielä ei ole kiire. Mutta koska raha on se, mistä EU:ssa riidellään aina eniten, aikaa unionin seuraavan seitsenvuotisen tulo- ja menoarvion rakentamiseen on varattava paljon.

Seuraava budjettikausi alkaa 2028. Siihen mennessä pitää tietää, mikä on loppusumma, mistä rahat kasataan sekä mihin ja millä perusteilla rahaa jaetaan eteenpäin.

Ensimmäinen yhteenotto on luvassa ensi viikon lopulla, kun EU-johtajat kokoontuvat huippukokoukseen Brysseliin.

Budjetti ei ole asialistalla, mutta EU-komissio julkistaa pääpiirteet omasta esityksestään 16. heinäkuuta. On vaikea kuvitella, että jäsenmaiden johtajat sivuuttaisivat asian tyystin tapaamisessaan.

Alkuvaiheessa väännetään ennen muuta siitä, kasvaako nykyisen budjetin noin 1200 miljardin euron loppusumma. Ranska esimerkiksi kasvattaisi reilusti, Ruotsi ei lainkaan.

Lähes kaikki kuitenkin myöntävät, että puolustukseen pitää panostaa lisää. Jos jäsenmaksuja ei kasvateta, on joko otettava yhdessä velkaa EU:n nimiin tai keksittävä, mistä unionille muuten saadaan lisää tuloja.

Puolalainen EU:n budjettikomissaari Piotr Serafinin pitää puristaa kasaan unionin budjettiesitys, jonka sekä jäsenmaat että EU-parlamentin enemmistö ovat valmiita hyväksymään. Kuva: Lukasz Kobus

Joka tapauksessa näyttää selvältä, että tuntuvilta säästöiltä ei vältytä. Silloin maataloudelle korvamerkitty EU-budjetin kolmasosa on ilman muuta suurennuslasin alla.

MT kertoi jo toukokuussa, että potti voi supistua jopa 20 prosenttia. Tulevan CAP-maatalouspolitiikan valmistelua lähellä olevat MT:n lähteet Brysselissä korostavat, että ”olisi ihme”, jos maataloudelle jyvitetty raha ei supistuisi selvästi yli 10 prosenttia. Siihen eurooppalaisten viljelijöiden on varauduttava.

Säästöjä yritetään saada aikaan ainakin sillä, että maaseudun kehittämisrahat niputetaan yhteen suureen rahastoon muiden muassa kehittymättömien alueiden ns. koheesiorahojen kanssa.

Nykyiset suorat tulotuet pysyisivät omana erillisenä kokonaisuutena.

Eli maataloudelle tiukasti korvamerkittyjä rahoja olisi selvästi nykyistä vähemmän ja ne viljelijät, jotka ovat saaneet erityisen paljon tukia maaseudun kehittämiseen tarkoitetuista rahastoista, kärsisivät eniten.

Maatalouskomissaari Christophe Hansen (keskellä) yrittää pitää EU:n maatalousbudjetin rakenteen nykyisellään. Hän vieraili toukokuussa yhdessä ruotsalaisen ympäristökomissaari Jessica Roswallin (oikealla) kanssa Ruotsissa. Isäntänä toimi Ruotsin maaseutuministeri Peter Kullgren (vasemmalla). Kuva: Urban Andersson

Suomalaista maataloustuottajaa tämä tieto kirvelee erityisen paljon. Suomi on ns. ”ykköspilarin” suorissa tulotuissa keskiverto saaja, mutta ns. ”kakkospilarin” kehittämisrahoja tulee meille kaksi kertaa keskivertoa enemmän.

Suurin osa jäsenmaiden maatalousministereistä vastustaa tätä maatalousrahojen siirtämistä laajempaan yhteisrahastoon. EU:n maatalouskomissaari Christophe Hansen on samoilla linjoilla.

MT:n tietojen mukaan hän on kuitenkin antanut eri tahoille ymmärtää, ettei hän saa riittävästi tukijoita, kun komissio päättää kollegiona tulevasta budjetista.

Vaikka jäsenmaiden maatalousministerien rivit näyttävät yhtenäisiltä, se ei välttämättä tarkoita, että jäsenmaiden suuri enemmistö tukisi maatalousrahojen mylläystä.

Kun valtaa maatalousrahojen jakamisesta siirretään kansalliselle tasolle, pääministerien valta käytännössä kasvaa. Tämä voi monissa jäsenmaissa olla peruste tukea komission esittämää uutta mallia.

Tähän asti jäsenmaiden hallitusten ja hallituspohjien vaihtuminen ei juurikaan ole näkynyt EU:lta tulevien maataloustukien kohdentamisessa.

Jos jäsenmaiden valta ja vastuu kasvaa, muutokset sisäpoliittisissa voimasuhteissa tuntuvat väistämättä myös viljelijän kukkarossa.

Suomen nykyinen hallitus esimerkiksi korostaa edeltäjää enemmän huoltovarmuutta eikä pane yhtä paljon painoa ympäristö- ja ilmastoasioille.

Maatalouspolitiikan kansallistamisella on väistämättä yksi seuraus, jota eurooppalaiset viljelijät ovat jo pitkään vaatineet. EU-sääntely vähenee ja muuttuu joustavammaksi. Tuottajia kuristavan EU-sääntelyn yksinkertaistaminen pohjustaa nimenomaan maatalouspolitiikan kansallistamista.

Sekä EU-tasolla että kansallisesti vääntö maatalousrahojen leikkaamisesta kulminoituu siihen, miten ns. aktiiviviljelijä määritellään.

Jo tässä vaiheessa voi sanoa ainakin sen, että jatkossa tukirahoja jaettaessa suositaan keskimääräistä nuorempaa viljelijää, joka osallistuu suoraan ruoan tuottamiseen ilmastoa ja ympäristöä säästäen keskikokoisella perhetilalla keskimääräistä vaikeammissa luonnonolosuhteissa.

Erityisesti viimeksi mainittu kriteeri ei ainakaan heikennä suomalaisten viljelijöiden asemaa tukikilpailussa.

Juttua muokattu 21.6.2025 klo 10.25 : Jutun tekstityyppi korjattu kolumnista analyysiksi.