Valtatie 26 vie Haminasta Taavettiin, ja yhdistää toisiinsa valtatien 6 ja 7. Kuva: Jaana Kankaanpää
Tiedätkö, miksi valtatietä 17 ei enää ole?
Teiden luokkamuutoksista tehdään ajoittain aloitteita, mutta tienkäyttäjän näkökulmasta muutoksen vaikutukset olisivat vähäiset.Tilaajalle
Seututie 725 vie Kauhavan Ylihärmästä Mustasaaren Vassoriin. Kuva: Johannes TervoSuomessa maantiet luokitellaan neljään eri luokkaan: valtateiksi, kantateiksi, seututeiksi tai yhdysteiksi. Teille annetaan luokituksen mukainen tienumero, jonka pituus paljastaa tien tason.
Tieluokitus on vanha, ja pohjautuu jo 1930-luvulla tehtyihin linjauksiin.
Sieltä pohjautuvat myös monien teiden tienumerot. Valtateille on varattu Suomessa luvut 1–39, kantateille 40–99, seututeille kolminumeroiset luvut ja yhdysteille nelinumeroisia isommat luvut.
Pääkaupunkiseudulta lähtevien pieninumeroisimpien valtateiden numerot kasvavat lännestä itään päin, mutta Väyläviraston liikennejärjestelmän asiantuntija Jukka Peuran mukaan erityistä sääntöä teiden numeroimiseen ei eri tieluokille määritettyjen rajojen lisäksi ole.
Ainakaan yleisesti ei myöskään ole tiedossa, millä perusteella numerot on alun perin määrätty. Niissä on kuitenkin pysytty.
”Tienkäyttäjälle tienumerolla ei kuitenkaan ole juuri merkitystä, ja esimerkiksi kylttien vaihtamisesta tulisi kuitenkin joitain kuluja.”
Sen takia esimerkiksi valtatietä 17 ei enää ole, vaikka muut luvut välillä 1–29 ovat käytössä.
Aiemmin valtatie 17 vei Kuopiosta Joensuuhun, mutta nykyisin sama osuus on osa pidempää valtatietä 9.
Mikäli Suomeen tulisi uusi valtatie, jouduttaisiin päättämään, annetaanko sille pienin vapaana oleva numero, eli 17, vai seuraava kokonaan uusi numero, eli 30.
Myös seutu- ja yhdysteiden numeroita mietitään nykyään tapauskohtaisesti. Aiemmin numeroja jaettiin tiepiirien mukaan, mutta nykyään numerosta ei käytännössä voi tehdä päätelmiä esimerkiksi tien sijainnista.
Ongelmia teiden numeroimisessa ei kuitenkaan käytännössä tule, sillä uusia teitä Suomeen rakennetaan nykyisellään harvoin.
Tienkäyttäjän kannalta tien luokituksella on lopulta vähän merkitystä, Peura selittää.
”Teiden hoito perustuu ennen kaikkea liikennemääriin. Ei tien numerolla tai luokittelulla ole siihen merkitystä”, Peura kertoo.
Luokittelulla on sen sijaan vaikutusta etenkin liikennesuunniteluun.
”Valtateiden ajatuksena on palvella valtakunnallista pitkänmatkan liikennettä ja maakuntien välistä liikennettä. Valtatieverkko yhdistää maakuntakeskuksia toisiinsa ja tärkeimpiin kansainvälisiin rajanylityspaikkoihin”, Peura selittää.
Koska tarkoitus on palvella nimenomaan valtakunnallista pitkänmatkanliikennettä, suunnitellaan teihin esimerkiksi vähemmän liittymiä, jotka edesauttaisivat paikallista kulkemista, mutta hankaloittavat ja hidastavat pitkänmatkanliikennettä.
”Kantatiet sitten täydentävät sitä verkkoa, palvelevat maakuntien liikennettä ja yhdistävät valtateitä toisiinsa. Seututiet palvelevat nimensä mukaisesti seutukuntien liikennettä ja liittävät niitä valta- ja kantateihin”, Peura kuvailee.
”Yhdystiet on sitten lähinnä ne muut. Ne on niitä maanteitä, jotka eivät ole valtateitä ja seututeitä.”
Valtatie 19 kulkee Etelä-Pohjanmaalla. Kuva: Johannes TervoAika-ajoin varsinkin maakuntakaavoissa esitetään teiden luokituksen muuttamista, yleensä ylöspäin. Hyöty tästä on kuitenkin lähinnä poliittinen.
Esimerkiksi tienpitoon ja huoltoon korkeamman luokituksen tiet eivät saa automaattisesti etulyöntiasemaa.
Muutama vuosi sitten Väylävirastossa tehdyn selvityksen mukaan esimerkiksi tien päällystykseen nousulla korkeampaan tieluokkaan ei olisi merkitystä.
Talvikunnossapitoon nousu voisi kuitenkin vaikuttaa, joskin senkin osalta olennaisinta on liikenteen taso tiellä.
Seututien noustessa kantatieksi tai yhdystien seututieksi säännökset muuttuisivat myös ohjeet tien leveydestä ja esimerkiksi pituuskaltevuudesta.
Näillä olisi kuitenkin käytännön merkitystä vain, jos tietä alettaisiin muutoin kunnostaa.
Nousu ylempään tieluokkaan ei automaattisesti johtaisi parannuksiin tiessä. Perusväylänpidon rahoitusta jaetaan teiden kunnon ja liikennesuoritteiden, eikä suoraan tien luokituksen mukaan.
Laajemmat tieverkon kehitys- ja parannusprojektit rahoitetaan suoraan eduskunnan päätöksillä.
”Perusväylänpitorahoilla periaatteessa voitaisiin tehdä myös pieniä parantamistoimenpiteitä”, Peura selittää.
”Mutta kyllähän se rahoitus on ollut, ja tulee lähivuosina olemaankin niin niukkaa, että tällaiseen parantamiseen ei ole käytännössä rahaa ollenkaan.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
