• Länsi- ja Etelä-Suomeen piisaa päteviä varhaiskasvatuksen opettajia

    Pätevien työnhakijoiden pula saattaa olla muita yleisempää kuntien varakkailla alueilla. Varhaiskasvatuksen opettajilla ei ole varaa asua niissä, kertoo tuore tutkimus.
    Jopa 62 prosenttia varhaiskasvatuksen opettajista harkitsee ammatin jättämistä. Esimerkiksi perusopetuksen opettajista ammatin jättämistä on harkinnut puolet.
    Jopa 62 prosenttia varhaiskasvatuksen opettajista harkitsee ammatin jättämistä. Esimerkiksi perusopetuksen opettajista ammatin jättämistä on harkinnut puolet. Kuva: Pekka Fali
    Uutiset|Perhe
    5.5.202616:00
    Paula Liesmäki

    Varhaiskasvatuksen opettajien rekrytointivaikeudet ovat lisääntyneet koko Suomessa.

    Maaseutukunnissa haasteita tuo se, etteivät hakijat täytä kelpoisuusvaatimuksia, kertoo Itä-Suomen yliopiston yliopistonlehtori Heidi Huillan ja työryhmän tuore tutkimus. Siinä selvitettiin varhaiskasvatuksen opettajien rekrytointivaikeuksia 2017–2024.

    Itä- ja Pohjois-Suomen varhaiskasvatuksella on tutkimuksen mukaan Länsi- ja Etelä-Suomea enemmän haasteita saada päteviä hakijoita.

    Pätevien hakijoiden pula saattaa yllättäen olla yleisempää myös kuntien varakkailla alueilla.

    Syynä voi olla se, että suhteellisen pienipalkkaiset varhaiskasvatuksen opettajat eivät pysty asumaan vaurailla alueilla eivätkä halua pitkiä työmatkoja.

    Pätevän henkilöstön mahdollinen keskittymisen tietyntyyppisille alueille on sosiaalisen oikeudenmukaisuuden kysymys, tutkijat muistuttavat.

    Vuodesta 2030 lähtien päiväkodin henkilöstöstä vähintään kahden kolmesta täytyy olla koulutukseltaan varhaiskasvatuksen opettaja tai sosionomi, kun aiemmin vaatimus oli yksi kolmesta.

    Lasten hyvinvoinnin ja oppimisen tukeminen on hankalaa, kun opettajat vaihtuvat jatkuvasti.

    Henkilöstön vaihtuvuus näkyy varhaiskasvatuksessa tutkimuksen mukaan selkeän arkirytmin pyörittämisen hankaluutena ja henkilöstön riittämättömyyden tunteissa.

    Lisäksi lasten hyvinvoinnin ja oppimisen tukeminen on hankalaa, kun opettajat vaihtuvat jatkuvasti.

    ”Analyysissa selvisi myös, miten tärkeää kollegoiden kelpoisuus työssä on. Kelpoisuus antaa arkeen laajempaa perspektiiviä ja auttaa hahmottamaan varhaiskasvatuksen opettajan työn syvyyttä”, Huilla kertoo.

    Huilla kävi tutkimusta varten läpi muun tutkimusryhmän kanssa työ- ja elinkeinoministeriön avointen työpaikkojen kyselyaineistoa, joka kattaa koko Suomen.

    Lisäksi he analysoivat 36 varhaiskasvatuksen opettajan tehtävässä työskentelevän henkilön haastattelua.

    Huilla, H., Kosunen, S., Saari, J., & Pylkkö, M. (2026). Recruitment challenges and support for well-being and learning in early childhood education and care. Scandinavian Journal of Educational Research, 1–16.

    Lisää aiheesta
    • Maria Salminen haluaa kulkea omia polkujaan.

      Ratsastus | Päiväkodinjohtaja, joka muutti hevoskauppiaaksi Keski-Eurooppaan

      Tilaajalle
    • Tia-Mari Ylinen jättää aamulla 5-vuotiaan tyttärensä Emman hoitoon Salpakankaan päiväkotiin. Heidän välistään kurkistaa kuvassa Niki.

      Perhe | Tia-Mari joutui siirtämään lapsensa perhepäivähoitajalta 200 lapsen päiväkotiin

      Tilaajalle
    • Kim Enlund (vas.), Leon Wargh ja Jun Poudel purkivat energiaa pienten puolen käytävässä Storströmmenin päiväkodissa Luodossa ennen lukuhetkeä.

      Yhteiskunta | Luodolla on positiivinen ongelma

      Tilaajalle
    • Jari Sinkkonen on toiminut syksystä lähtien vapaaehtoisena kouluvaarina.

      Perhe | Kasvatus kuuluu kotiin – päiväkoti ja koulu eivät voi vapauttaa vanhempia vastuusta, sanoo lastenpsykiatri

      Tilaajalle
    • Kai Lehtisalmi on tehnyt vastikään tietokirjan päiväkotien arjesta.

      Perhe | Kokenut päiväkodinjohtaja kieltäisi jättipäiväkodit lailla: ”Ruokalassa lapsilla on 15 minuuttia aikaa syödä”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    varhaiskasvatus
    opettajien rekrytointi
    Itä-Suomen yliopisto
    alueellinen eriarvoisuus
    lapsen hyvinvointi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena