”Kierrämme kinkkua kuin kissa kuumaa puuroa” – näin perhe saadaan kokoon sekunnin sadasosassa

Ensi yönä laitan kinkun uuniin. En kuulu koulukuntaan, joka paistaa kinkun rutikuivan ylikypsäksi. Se saa mieluusti jäädä mehevän punertavaksi.

Kinkussa saa myös olla läskiä. Ensimmäisenä jouluna, kun osasin puhua, totesin perimätiedon mukaan vielä hampaattomalla suullani: ”Lämmin läski on hyvvää”, imeskellen samalla ihraista kinkkusiivua. En ole sittemmin muuttanut kantaani, vaikka hammasrivin sainkin jo seuraavaksi jouluksi ja sitä myötä sitkeämmänkin lihan syönti alkoi luonata. Kyllä elämässä pitää tiettyjen periaatteiden takana seistä vakaasti.

Kun kinkku otetaan uunista ulos, on perhe sekunnin sadasosassa keittiössä. Kierrämme kinkkua kuin kissa kuumaa puuroa. Olisi hyvä antaa sen jäähtyä hetki ennen leikkaamista, mutta tuoksu on vastustamaton.

Kun kursailut on kursailtu, siipaistaan kinkusta reilut siivut ja toisetkin, jotka syödään käsin keittiön lattialla seisten.

Kinkkua sopiikin maistella hyvällä omallatunnolla. Noudan kinkkumme itse suoraan tuottajalta, jolla on myös oma tilateurastamo. Tiedän, että naskilla on ollut hyvä elämä, eikä sen viimeinen matka teurastamolle ole ollut pitkä tai stressaava.

Elämä on pieniä arvovalintoja ja jouluna arvot korostuvat. Haluan, että ne rahat, jotka sijoitan joulupöydän kunkkuun, jäävät suomalaisen tuottajan taskuun. Suomalaisen kinkun valitseva tukee myös suomalaisen rehuviljan tuottajaa.

Kotimaisesta viljasta puheenolleen. Maistuvin ja perinteikkäin joulupuuro tulee riisin sijaan ohraryyneistä. Ohrangryynipuuro ja väskynäsoppa ovat myös luonnon ystävän valinta.