• ”Kierrämme kinkkua kuin kissa kuumaa puuroa” – näin perhe saadaan kokoon sekunnin sadasosassa

    Elämä on pieniä arvovalintoja ja jouluna arvot korostuvat, kirjoittaa Heli Lehtelä kolumnissaan.
    Kinkunpaistajissa on eri koulukuntia. Oikeasta kypsyydestä voisi väitellä pitkään.
    Kinkunpaistajissa on eri koulukuntia. Oikeasta kypsyydestä voisi väitellä pitkään. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Koti|Ruoka
    23.12.202522:00
    Kolumni
    Heli Lehtelä

    Ensi yönä laitan kinkun uuniin. En kuulu koulukuntaan, joka paistaa kinkun rutikuivan ylikypsäksi. Se saa mieluusti jäädä mehevän punertavaksi.

    Kinkussa saa myös olla läskiä. Ensimmäisenä jouluna, kun osasin puhua, totesin perimätiedon mukaan vielä hampaattomalla suullani: ”Lämmin läski on hyvvää”, imeskellen samalla ihraista kinkkusiivua. En ole sittemmin muuttanut kantaani, vaikka hammasrivin sainkin jo seuraavaksi jouluksi ja sitä myötä sitkeämmänkin lihan syönti alkoi luonata. Kyllä elämässä pitää tiettyjen periaatteiden takana seistä vakaasti.

    Kun kinkku otetaan uunista ulos, on perhe sekunnin sadasosassa keittiössä. Kierrämme kinkkua kuin kissa kuumaa puuroa. Olisi hyvä antaa sen jäähtyä hetki ennen leikkaamista, mutta tuoksu on vastustamaton.

    Kun kursailut on kursailtu, siipaistaan kinkusta reilut siivut ja toisetkin, jotka syödään käsin keittiön lattialla seisten.

    Kinkkua sopiikin maistella hyvällä omallatunnolla. Noudan kinkkumme itse suoraan tuottajalta, jolla on myös oma tilateurastamo. Tiedän, että naskilla on ollut hyvä elämä, eikä sen viimeinen matka teurastamolle ole ollut pitkä tai stressaava.

    Elämä on pieniä arvovalintoja ja jouluna arvot korostuvat. Haluan, että ne rahat, jotka sijoitan joulupöydän kunkkuun, jäävät suomalaisen tuottajan taskuun. Suomalaisen kinkun valitseva tukee myös suomalaisen rehuviljan tuottajaa.

    Kotimaisesta viljasta puheenolleen. Maistuvin ja perinteikkäin joulupuuro tulee riisin sijaan ohraryyneistä. Ohrangryynipuuro ja väskynäsoppa ovat myös luonnon ystävän valinta.

    Kolumnin kirjoittaja on MT:n toimittaja.
    Lisää aiheesta
    • Härkäpapu on tunnettu valkuaiskasvina, mutta sitä voi käyttää myös typpeä hyvin sitovana välikasvina. Arkistokuva.

      Kasvintuotanto | Ylituotanto pakottaa Tanskan sikasektoria uuteen suuntaan, siirtymässä mahdollisuus myös kasviproteiineille

      Tilaajalle
    • Yleensä APP-bakteeri tarttuu emakolta sen omille porsaille. Kuvituskuva.

      Eläintaudit | Lupaavaa pioneerityötä: Sioille hengitystietulehduksia aiheuttavasta bakteerista voi päästä eroon

      Tilaajalle
    • A-Rehu jalostaa Varkaudessa ja Koskenkorvalla ostamastaan viljasta ja herneestä rehua eläimille. Kuvituskuva.

      Kasvintuotanto | A-rehu: ”Viljamarkkina kaipaa perusteellista remonttia"

      Tilaajalle
    • Arttu Koivulahti, Ivan Dalsgaard ja Juho Riuttamäki kertovat kuivaavan siilon käytön olevan suoraviivaista. Kuivauksen käynnistämiseksi ei tarvitse kuin painaa yhtä nappia.

      Koneet ja kulkuneuvot | Suomen ensimmäinen: Kuivaava siilo valmistui sopivasti ohran puinneille

      Tilaajalle
    • Sianlihantuotanto on kasvanut prosentuaalisesti voimakkaimmin EU:n itäosissa. Arkistokuva.

      Talous | Näin sianlihan tuotanto vaihtelee Euroopassa: Espanjassa tuotetaan eniten sianlihaa EU:ssa, Alankomaissa sektoria ajetaan tietoisesti alas

      Tilaajalle
    • Mikko Mäki-Latvalan mukaan pitäisi varmistaa, että Suomessa säilyisi edellytykset maatalouden harjoittamiselle. Arkistokuva.

      Talous | "Jos tuet putoavat, on tuottajahinnat saatava kuntoon", Mikko Mäki-Latvala toteaa sikasektorin investointien olevan jo nyt jäissä

      Tilaajalle
    • Mari Korkeaoja-Nurmo seuraa rehun lastausta Satarehun tehtaalla.

      Siipikarjantuotanto | Rehuviljan huono kannattavuus aiheuttaa huolta lihasiipikarjan ruokintaan erikoistuneella tehtaalla

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Hellan kulmalla
    sianlihantuotanto
    joulukinkku
    joulu
    kinkun paisto
    joulupuuro
    rehuohra
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Kulttuuri | Pariskunta perustaa karjatilan, vaikka kumpikaan ei tunne maataloutta

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle