• Ylituotanto pakottaa Tanskan sikasektoria uuteen suuntaan, siirtymässä mahdollisuus myös kasviproteiineille

    Kotimaassa kasviproteiinin kysyntä on hitaassa kasvussa.
    Tilaajalle
    Härkäpapu on tunnettu valkuaiskasvina, mutta sitä voi käyttää myös typpeä hyvin sitovana välikasvina. Arkistokuva.
    Härkäpapu on tunnettu valkuaiskasvina, mutta sitä voi käyttää myös typpeä hyvin sitovana välikasvina. Arkistokuva. Kuva: Juha Sinisalo
    Maatalous|Kasvintuotanto
    9.11.202504:00
    Heli Lehtelä

    ”Olen kartoittanut vientipotentiaalia Tanskaan ja huomannut maatalousmarkkinan olevan siellä murroksessa”, kertoo kasviproteiiniasiantuntija Juha-Pekka Aikola.

    Sianlihantuotannostaan tunnetussa Tanskassa on juuri sianlihan hinta laskenut rajusti.

    ”Tämä kertoo lähinnä siitä, että sianlihasta on ylituotantoa. Ja koska sianlihasta on ylituotantoa, tullaan Tanskassa luultavasti näkemään hidasta siirtymää muihin proteiineihin, ehkä myös kasviproteiineihin.”

    Muutos ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys, vaikka siitä puhutaan paljon.

    ”Se johtuu monesta asiasta, eritoten markkinan rakenteesta, joka on pääomitettu lihabisnestä ajatellen. Myllyt on pakko pitää pyörimässä vanhaan malliin mittavien investointien vuoksi.”

    ”Tällä hetkellä tuotteet menevät kotimaan markkinoille. Kulutus ja kysyntä ovat hitaassa kasvussa. Suunta on ollut pitkään sama.”

    Juha-Pekka Aikola

    Aikola toteaa toisen syyn olevan maan sulkeutuneessa ja keskittyneessä vähittäiskauppamarkkinassa. Kuluttajamarkkinakin on jakautunut kahtia.

    ”Jos naiset saisivat päättää, muutos kohti kasviproteiineja olisi nopeampi. Se on kuitenkin varmaa, että lihahommat osataan Tanskassa ja vaikka kasviproteiini-investointeihin löisi siellä 50 miljoonaa kiinni, olisi yhä 30 vuotta jäljessä lihapuolta.”

    Lisää aiheesta
    • Tutkittavien ruokavalioon kuului Suomen olosuhteissa menestyviä palkokasveja, kuten hernettä.

      Hyvinvointi | Miesten terveydelle tekee hyvää, kun lisätään palkokasveja ruokavalioon – yllättävä vaikutus painoon

      Tilaajalle

    Aikola on itse kasviproteiinintuottaja ja -jalostaja. Hänen brändinsä, Vihreä härkä, keskittyy nimenomaan härkäpapuun.

    ”Tällä hetkellä tuotteet menevät kotimaan markkinoille. Kulutus ja kysyntä ovat hitaassa kasvussa. Suunta on ollut pitkään sama.”

    Varsinaisen potentiaalin kasviproteiinien kuluttamiselle Aikola näkee kehittyvissä maissa.

    ”Se, onko jokin markkina kypsä siirtymälle, on lopulta poliittinen ja uskonnollinen kysymys, jossa tarvitaan kulttuurista osaamista. Isossa kuvassa jengi on kuitenkin motivoitunutta syömään terveellisemmin.”

    Lisää aiheesta
    • Kotimaisella herneproteiinilla ei ole sijaa suomalaisessa elintarviketeollisuudessa.

      Politiikka | Ruoan ympäristökuorma on liian helppo ulkoistaa – kotimaisen kasviproteiinin täytyy alkaa kelvata teollisuudelle

    Viljatilojen kustannuskriisissä myös suomalaisia maatiloja on kehotettu tuottamaan enemmän valkuaiskasveja.

    ”Kokemukseni mukaan tilan peltoalasta kannattaa laittaa kerrallaan härkäpavulle vain 5-10 prosenttia. Näin tasataan riskiä, sillä härkäpapu on herkkä olosuhteille, erityisesti pitkille poutajaksoille.”

    Lisää aiheesta
    • Somerolla nähtiin, että vaikka tuottajat puurtavat pääosin yksin arjessa, tarvittaessa joukkovoimaakin löytyy.

      Kasvintuotanto | Kriisikokous antoi äänen hiljaiselle enemmistölle, ja ääni kohosi heti vaativana

      Tilaajalle

    Olennaista on varmistaa härkäpavun vedensaanti.

    ”Satopotentiaalia on jopa 7 tonnia hehtaarilta, jos vettä riittää.”

    Aikola vinkkaa härkäpavun olevan myös hyvä typensitoja.

    ”Mikäli kasvustoa ei kannata puita, on se kuitenkin kerännyt maahan mittavan typpivaraston. Tällöin kasvuston yli voi ajaa jyrällä ja kylvää perään syysviljan. Syysvilja lähtee kasvamaan kuin telkkä pöntöstä, kun typet ovat pellossa valmiina.”

    Lisää aiheesta
    • Katja Tanski, Juho Uusi-Kouvo ja Eero Levoniemi kurkkasivat, mitä kasvussa tapahtuu maan alla.

      Ympäristö | ”Näillä toimilla säästää puhtaasti rahaa” – Ilmastoteot eivät ole maataloudessa mitään taikatemppuja

      Tilaajalle
    • Sokerin markkinahinta on ollut viime vuosina laskussa, ja se on tietysti näkynyt myös juurikkaan hinnassa. Arkistokuva.

      Kasvintuotanto | Ennakkotiedot: Sokerijuurikas tänä vuonna kannattavin peltoviljelykasvi – kevätrypsi ja hernekin voivat mennä tappiolle

      Tilaajalle
    • Suomessa viljeltävät valkuaiskasvit herne ja härkäpapu hyötyvät erilaisista olosuhteista. Etualan herne kärsii nyt, kun taas taaempana kasvava härkäpapu voi hyvin.

      Kasvintuotanto | Herneen menestystarinaan tahra kasvukauden epäsuotuisista oloista, härkäpapu sen sijaan nauttii

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Tanska
    sikatuotanto
    kasviproteiini
    härkäpapu
    maatalous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle