• Satu Keränen ja Sami Ruokangas ostivat mökin paikasta, jonka kaava edellytti kolmen rakennuksen pihapiiriä. Enää vain varasto-autokatos puuttuu pihapiiristä.
    Satu Keränen ja Sami Ruokangas ostivat mökin paikasta, jonka kaava edellytti kolmen rakennuksen pihapiiriä. Enää vain varasto-autokatos puuttuu pihapiiristä. Kuva: Keijo Lehtimäki

    Erämaan kutsu

    Kuusamon erämaassa on lapsiperheen lomaparatiisi, jossa puolukoita voi poimia huussin katolta ja nukkua aitassa, jolla on yhteistä historiaa presidentti Kekkosen kanssa.
    Tilaajalle
    Koti|Mökki
    3.5.202520:00
    Jarmo Hankivaara

    Järvi on tyyni, ja kalat hakevat öttiäisiä Kurkijärven pinnalta. Heinäsorsa uittaa poikasiaan.

    Satu Keränen ja hänen puolisonsa Sami Ruokangas palaavat suppailemasta järveltä, ja ranta hohkaa suopursun ja lämpimän mäntykankaan tuoksua. Tuuli ei ole vienyt kedon kukkien tuoksuja mennessään, joten tuntuu kuin joku olisi avannut parfyymipullon.

    Idylli on Koillismaalla Kuusamossa 15 kilometriä kaupungin keskustasta. Ympärillä on puhdasta luontoa ja niittymaisemaa. Siihen alun perin Taivalkoskelta kotoisin oleva pariskunta ihastui eräänä kesäpäivänä 2002, kun he saapuivat katsomaan perikunnan myyntiin lohkomia tontteja järven rannalta.

    Satu Keräsen ja Sami Ruokankaan mökki on vain 15 kilometrin päässä Kuusamosta, mutta silti täynnä erämaan tunnelmaa.
    Satu Keräsen ja Sami Ruokankaan mökki on vain 15 kilometrin päässä Kuusamosta, mutta silti täynnä erämaan tunnelmaa. Kuva: Keijo Lehtimäki

    Kaavassa alue oli varattu perinnehenkiseen rakentamiseen omakotitaloille. Pariskunta tahtoi mökin, mutta estettä sillekään ei ollut ja tonteille järjestetty kunnallistekniikka vain plussa. Perinnerakentaminen edellytti muun muassa tiettyä katon mallia ja kolmen rakennuksen pihapiiriä.

    Saunatupa rantaan valmistui 2010, aitta 2015 ja päämökki korona-ajan puhdetyönä 2021.

    Pihapiiriin tulee vielä varasto-autokatos, jonka pihalle katsova osa muistuttaa aittaa ja toinen puoli perinteisempää autokatosta.

    ”Pihapiirissä lopputulos on tarkoitus näyttää siltä kuin kaksi aittaa olisi vastakkain”, kertoo Keränen.

    Kaikki tontilla on ainakin jossain määrin pariskunnan itse suunnittelemaa ja toteuttamaa.

    Oma kädenjälki näkyy erityisen vahvana vierasvarana palvelevassa aitassa. Sitä voi hyvin kutsua pihapiirin kruunuksi, ilman että piiruakaan vähättelisi tontin muita rakennuksia – edes alkuvuodet retkeilyn tukikohtana palvellutta laavua tai ruohokattoista huussia.

    Aittaprojekti sai alkunsa, kun saunamökki alkoi käydä kolmilapsiselle perheelle ahtaaksi ja silmiin osui hirsien myynti-ilmoitus lehdessä.

    ”Selvisi, että ne kuuluivat tutulle, joka aikoi rakentaa niistä mökin Kitkajoen varteen. Suunnitelmat muuttuivat, ja hirret olivat jääneet taapeliin kotipihalle.”

    Pariskunta osti hirret ja kuljetti ne kotipihaan.

    Aittaan on tuotu perintökalleuksia ja kierrätystavaraa.
    Aittaan on tuotu perintökalleuksia ja kierrätystavaraa. Kuva: Keijo Lehtimäki

    Seuraavaksi huomattiin myynnissä olevat lomalaudat. Ne olivat kuuluneet 1870 rakennettuun pirttiin, jossa itse Urho Kekkonen oli lepäillyt hiihtoretkillään. Laudoista on sittemmin ollut moneksi aina sisäportaista huonekaluihin, ja vasta nyt alkavat olla lopussa.

    Ystäväpariskunta puolestaan lahjoitti ikkunaremontin vuoksi vapautuneet ikkunat.

    ”Loppujen lopuksi meillä alkoi olla kaupungissa sijaitseva autotalli ja kaikki paikat täynnä kierrätystavaraa.”

    Oli aika ryhtyä toimeen. Aitan muodon ja mallin pariskunta piirsi ruutupaperille, kuten saunamökin aikoinaan. Ammattilaiset työstivät suunnitelmat puhtaaksi ja antoivat vinkkejä sekä muutosehdotuksia.

    Keräsen isä on vankka kädentaitaja, ja hän lupasi opettaa vävypojalle hirsien salvosten salat. Ensin raudalla kopioitiin edellisen salvoksen muoto seuraavaan, ja ei muuta kuin moottorisaha soimaan.

    ”Ei se vaikeaa ollut, kun pääsi vauhtiin. Kiirettä ei saa olla.”

    Eräsukset kiinnitettiin päämökin seinään samaan linjaan kattokulman kanssa.
    Eräsukset kiinnitettiin päämökin seinään samaan linjaan kattokulman kanssa. Kuva: Keijo Lehtimäki

    Aitan sisäpuoli on mielenkiintoisia ratkaisuja täynnä.

    Eri projektien ja ideoiden syntyhistoria noudattaa tiettyä kaavaa: Keränen herää yöllä, kun aivot ovat työstäneet idean valmiiksi. Hän nousee ylös hahmottelemaan ja kirjaamaan asiat muistiin. Aamulla hän esittää suunnitelmat puolisolleen.

    ”Ja Sami toteuttaa.”

    Keränen ottaa hieman takaisin ja myöntää, että yhdessä tehdään.

    Tällä tekniikalla aittaan syntyivät perinneovista kauniit liukuovet, jotka Ruokangas kiinnitti kiskolla hirsiin.

    Aitan perinneovet muuttuivat liukuoviksi, kun ne kiinnitettiin yläosastaan kiskoihin.
    Aitan perinneovet muuttuivat liukuoviksi, kun ne kiinnitettiin yläosastaan kiskoihin. Kuva: Keijo Lehtimäki

    Unen työstäminä syntyivät myös kauniit ikkunanpielet aitan alakertaan.

    Keränen oli pohtinut, ettei tahdo peittäviä verhoja aittaan. Niinpä syntyivät koristeelliset, rukin lavan mallia jäljittelevät koristelistat ikkunoiden kulmiin. Vaaleiden lomalautojen päällä ne tummina saavat ansaitsemansa huomion.

    Aitan kulmien listat ovat Satu Keräsen taidonnäyte.
    Aitan kulmien listat ovat Satu Keräsen taidonnäyte. Kuva: Keijo Lehtimäki

    Papan tekemä puusänkykin löysi kotinsa makuutilasta.

    ”Vieraiden on siellä mahdollisuus herätä aitassa myös lehmänkellon kilkatukseen, sillä sellainenkin siellä on”, naurahtaa Ruokangas.

    Aitan hirret näyttävät ulkopuolelta vanhemmilta kuin ovatkaan.

    Ne siveltiin rautasulfaatilla, joka harmaannuttaa puun kauniisti jo parissa vuodessa mutta ei heikennä puun kestävyyttä.

    Varastoon ja kotipihalle alkoi kertyä niin paljon kierrätystavaraa, että niistä syntyi kaunis aitta.
    Varastoon ja kotipihalle alkoi kertyä niin paljon kierrätystavaraa, että niistä syntyi kaunis aitta. Kuva: Keijo Lehtimäki

    Ruokangas sanoo, että luonnollinen harmaantuminen kestää tolkuttoman kauan. Lisäksi luonto harvoin tekee kovin tasaista jälkeä.

    Harmaannuttaminen on halpaa eikä estä myöhempiä maalaustapoja. Suojaa puulle rautasulfaatti ei anna, mutta toisaalta hirret kestävät käsittelemättöminäkin jopa satoja vuosina kuivassa paikassa.

    ”Pitkät räystäät ovat siksi myös mökkioloissa erittäin järkevä ratkaisu”, Ruokangas toteaa.

    Puun saa vanhan näköiseksi nopeasti rautasulfaatilla.

    Kuivakäymälän varassa ei enää olla, sillä 2021 valmistuneessa päämökissä on omakotitalon mukavuudet.

    Ne eivät ole latistaneet mökkitunnelmaa. Opettajana työskentelevän Keräsen ja hänen yrittäjäpuolisonsa mieli rauhoittuu heti, kun mökkiniitty tervehtii tulijaa.

    Pitkään he eivät osaa olla jouten. Projekteissa ei ajatella määränpäätä, vaan nautitaan matkanteosta.

    Mökillä näkee, kuinka kesällä luonto muuttuu joka päivä hurjaa vauhtia.
    Mökillä näkee, kuinka kesällä luonto muuttuu joka päivä hurjaa vauhtia. Kuva: Keijo Lehtimäki

    ”Osaamme silti myös palautua kaikesta touhuamisesta. Istumme kahvikupposten kanssa rantaan ja katsomme, kuinka kalasääski opettaa poikasiaan kalastamaan ja laskemme, että onko sotkalla kaikki poikaset tallella”, Keränen kertoo.

    Tontilla katsotaan paitsi järvelle, myös yli sukupolvien. Perheen kuopuskin on jo aikuistumisen kynnyksellä ja kaikki kolme lasta saaneet mökkeilyn jo äidinmaidossa. Esimerkiksi päämökin ylhäältä avoin oleskelutila on myöhemmin mahdollista kattaa, jos kaksi makuuhuonetta ei riittäisi.

    Tänä keväänä pariskunta teki ison päätöksen. He myivät omakotitalonsa Kuusamossa ja muuttavat toukokuussa mökille pysyvästi. Siihen on mahdollisuus, sillä tontti oli kaavoitettu omakotitalolle ja mökissä kaikki mukavuudet.

    ”Avuliaat kyläläiset ovat jo kertoneet, että he auttavat kyllä lumitöissä. Meillä on kyllä itselläkin traktorimönkkäri, jolla lumityöt hoituvat ja jota aion opetella käyttämään”, Keränen kertoo.

    Lisää aiheesta
    • Korona sai mökkeilyn uuteen lentoon keväällä 2020, ja alkuvaiheessa kelpasi mökki myös kaukaa kotoa.

      Mökki | Sodan syttyessä suurimmalla osalla suomalaisista olisi oma piilo- ja pakopaikka maaseudulla – "Keski-Euroopassa tämä ei olisi mahdollista"

      Tilaajalle
    • Mökkitontti on pitkänmallinen ja melko pieni, joten Marjukka ja Matti Ratalahti rakensivat mökin perimmäiseen kulmaan kallion päälle.

      Mökki | Mökki kuin taideteos: uniikki kesäkoti syntyi vain 20 000 eurolla

      Tilaajalle
    • Oma mökki ei aiemmin ollut Anna Sireniuksen haave, joten muuttuminen mökkiläiseksi oli itsellekin pieni yllätys.

      Mökki | "Huomasin pilkahduksen mieheni silmissä ja ajattelin, että nyt pitää iskeä" – lapsiperhe tempautui mukaan mökkibuumiin

      Tilaajalle
    • Hirsi elää, mikä on otettava rakentamisessa huomioon.

      Mökki | Mökki hirrestä vai laudasta? Molemmilla on puolensa, mutta hirrellä on yksi ylivoimainen ominaisuus

      Tilaajalle
    • Rakennusvalvonnalta ei saa suunniteluapua alle 30 neliön pihasaunan rakentamiseen. Sen sijaan yleistä neuvontaa ja ohjeistusta annetaan esimerkiksi kaavojen tulkintaan.

      Mökki | Moni kuvittelee, että pienen rakennuksen saa nyt rakentaa ilman lupaa ‒ näistä syistä se ei välttämättä onnistu

      Tilaajalle
    • Lisäosan voi perustaa eri tavalla kuin vanhan, kuten tässä tapauksessa. Jos molemmat puolet on tehty hirrestä, tarvitaan liikuntasauma.

      Mökki | Mökkiä voi laajentaa 3 suuntaan, eikä se aina vaadi edes rakennusoikeutta – hirsirakenteiden eriaikaiseen painumiseen on ratkaisu

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Kuusamo
    mökkielämä
    rakentaminen
    kierrätysrakentaminen
    perinnerakentaminen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 4

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 5

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 7

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin