• Maatilojen kannattavuus on kääntymässä laskuun, maatalousyrittäjän tuntipalkka jää näillä näkymin 6,4 euroon

    Synkkenevät satonäkymät lisäävät ennusteen epävarmuutta.
    Vuoden satonäkymät ovat entisestään heikentyneet sateiden myötä.
    Vuoden satonäkymät ovat entisestään heikentyneet sateiden myötä. Kuva: Johannes Tervo
    Maatalous|Maatalousyrittäjät
    1.9.202310:41
    Satu Lehtonen

    Maatalouden kannattavuus heikkenee viime vuodesta, Luonnonvarakeskus Luke ennustaa.

    Maatalouden keskimääräinen kannattavuuskerroin laskee 0,39:ään, toteaa Luken tutkija Jukka Tauriainen. Viime vuonna vastaava luku oli ennakkotulosten mukaan 0,64.

    Tämä tarkoittaa, että maatalousyrittäjän tuntipalkka on tänä vuonna vain noin 6,4 euroa ja oman pääoman korkotuotto 1,2 prosenttia.

    Kannattavuuskerroin lasketaan jakamalla yrittäjätulo viljelijäperheen oman työn palkkavaatimuksen ja oman pääoman korkovaatimuksen summalla.

    Maataloustuotannon arvoa kuvaava kokonaistuotto on tänä vuonna noin 230 000 euroa yritystä kohti. Siitä tukien osuus on 27 prosenttia.

    Kun kokonaistuotosta vähennetään kaikki tuotantokustannukset, saadaan yrittäjänvoitto, joka osoittaa maatalousyritysten jäävän noin 25 500 euroa tappiolle.

    Hintojen ja satotilanteen kehitys tuo ennusteeseen epävarmuutta.

    Viljan tuottajahinnat ovat viimevuotista alhaisemmat ja sato jää pienemmäksi. Viljan sekä öljy- ja valkuaiskasvien viljelyn tuotantokustannukset taas kasvavat edellisvuodesta.

    Ennusteen oletuksilla maidontuotannon kannattavuuskerroin pysyy viime vuoden tasolla. Jos maidon tuottajahinta alenee, yrittäjätulo ja sitä myötä kannattavuus heikkenevät. Ainakin Valio-ryhmässä hinta jo laski syyskuun alusta.

    Muiden nautakarjatilojen keskimääräinen kannattavuuskerroin kohoaa 0,02:sta 0,12:een. Sikatilojen kannattavuuden ennustetaan pysyvän suunnilleen ennallaan.

    Siipikarjatalouden tulos kohenee tuottojen kasvun myötä. Siipikarjatalouden ennuste tosin on muita tuotantosuuntia epävarmempi pienen otoskoon ja pienen tulosmarginaalin vuoksi.

    Ennustetulokset ovat nähtävissä Luken Taloustohtori-verkkosivuston maa- ja puutarhatalous-verkkopalvelussa
    Lisää aiheesta
    • Osakeyhtiöt keskittyvät tiettyihin, muutenkin kannattavimpiin tuotantosuuntiin. Siipikarjatiloista osakeyhtiöitä on 31 prosenttia, kun osuus kaikista tiloista on 2,7 prosenttia.

      Maatalousyrittäjät | Kannattaako maatalous paremmin kuin kauppa? Tutkija tyrmää aiemman kesäuutisen: ”Yhtiömuotoisten maatilojen tulokset eivät kuvaa edes omien tuotantosuuntiensa keskiarvotilannetta”

    • ”Ehkä korkeiden investointiasteidenkin vuoksi kasvihuoneyritykset ja lypsykarjatilat hyötyivät investoinneista parhaiten”, Arto Latukka toteaa..

      Maatalousyrittäjät | Investointi laskee tilan tulosta lyhyemmäksi aikaa kuin on ajateltu, sitten investoineet vetävät kaulaa muihin

      Tilaajalle
    • Maatalouden kannattavuus on viime vuosina hienoisesti kohentunut mutta ei vielä läheskään tarpeeksi. Jotta vuosien aikana kertyneitä tappioita pystyttäisiin kuromaan umpeen, voitollisia vuosia tarvittaisiin useita. Kuvituskuva.

      Maatalouspolitiikka | Maatalous ei vieläkään kannata riittävän hyvin

      Tilaajalle
    • Viljelypinta-alaan nähden liian suuri tai arvokas konekapasiteetti heikentää merkittävästi maatilan kannattavuutta. Kuva koneista Okra-näyttelystä.

      Maatalous | Selvitä viljelysi tuotantokustannukset – konekapasiteetin oikea mitoitus on yksi tärkeimmistä tekijöistä kannattavaan tulokseen pääsemiseksi

      Tilaajalle
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Lämmön tuottaminen yhteiskunnassa on kriittistä. Poltettava materiaali, kuten hake lämmön lähteenä tasaa yhteiskunnassa energiaverkoston kuormitusta. Sähköä tarvitaan tuki kuljettimien käyttöön ja sytytykseen. Poltettavaa materiaalia, turvetta ja haketta, voidaan varastoida ylivuotiseksi.

    Koneviesti | Huoltovarmuus on kannattavuutta -hanke käynnistettiin Pirkanmaalla – hankkeessa keskitytään maatilojen huoltovarmuuteen

    Tilaajalle
  • Kotieläintilalla pitää olla mahdollisuus ylläpitää tuotantoeläinten hyvinvointia, ja tilalla on oltava varajärjestelmä poikkeustilanteiden varalle. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Karjatilat tarvitsevat puhdasta vettä ympäri vuorokauden myös poikkeusoloissa ‒ varajärjestelmät ovat välttämättömiä

  • Rakennettu infra, kuten sähköverkko on altis ulkopuoliselle tihutyölle. Sähköverkko saattaa vaurioitua myös vahingossa. Kuvan haruksellisen teräsportaali on keskellä nurmipeltoa ja sen läpi ajetaan useilla koneilla kasvukauden aikana. Leveys on hieman tarkka karhottimelle.

    Koneviesti | Poikkeusoloihin varautuminen pitäisi olla jatkuvaa ja systemaattista – kriittisintä on puhtaan veden saaminen

    Tilaajalle