
Pihtiputaan Muurasjärvellä sijaitsevalla Vehkalan tilalla luottamus maidontuotantoon on vahvalla pohjalla. Myös haasteisiin suhtaudutaan järkipohjalta.
”Maidontuottajina olemme etuoikeutetussa asemassa, sillä teemme työtä, jolla on aidosti merkitystä”, tilan isäntäpari, Sohvi ja Markus Heinonen luonnehtivat.
Sukupolvenvaihdos emännän kotitilalla tehtiin vuonna 2014. Agrologiksi kouluttautunut Sohvi Heinonen sanoo kotitilan jatkamisen olleen luontainen jatkumo tulevaisuuden haaveille.
”Sanoin aina, että ainakaan Muurasjärveltä en lähde mihinkään. Myös karjatalous tuntui omalta jutulta ja kun rinnalle löytyi vielä Markuksen kaltainen puoliso, niin tilakauppoja ei tarvinnut sen enempää miettiä”, Sohvi Heinonen kertaa.
Päätös tilalle jäämisestä luonnistui hyvin myös maanrakennusalalla toimineelle Markus Heinoselle.
”Pystymetsästä isännäksi oli askeleena iso, mutta ratkaisuna helppo. Vaikka tartuntapinta maatalouteen oli alkuvaiheessa ohut, niin mielenkiinto kannatteli kuitenkin eteenpäin. Toki mopopoikana tehdyt lomitushommat jättivät hyvän muistijäljen, joten kaikkia töitä ei tarvinnut ihan alusta lähtien opetella.”
”Periaatteemme on, että asioita ei jätetä yhden kortin varaan.” Markus Heinonen
Nuoripari Heinonen sai hoidettavakseen kehityskelpoisen tilan.
Lähtökohdat olivat kaikin puolin suotuisat. Tilalla oli vuonna 2006 rakennettu ja seitsemän vuotta myöhemmin laajennettu pihatto, noin 80 lehmää sekä asemalypsy. Tästä oli hyvä jatkaa eteenpäin.
Kolmen vuoden kuluttua tilakaupoista pihatto remontoitiin ja samalla asema vaihdettiin kahteen lypsyrobottiin. Samassa aallossa myös nuorkarjalle tehtiin uudet tilat.
”Viimeisen kymmenen vuoden ajan on laitettu laukalle myös omat ideat, sillä tilan on kehityttävä ja mentävä koko ajan eteenpäin. Periaatteemme on, että asioita ei jätetä yhden kortin varaan.”
Ajan juoksussa Heinosen isäntäpari on joutunut hakemaan tilalleen jopa astetta erilaisempia suuntaviivoja.
”Haastavin ja kipuilevin vaihe on ollut lapsiperheen arjen ja maatilatöiden yhteen sovittaminen, kun kaksi lapsista sairastui diabetekseen. Tähän ongelmaan löydettiin ratkaisu toisen työntekijän palkkaamisesta. Nyt noin seitsemän valvotun vuoden jälkeen päästään jälleen itse tarttumaan tilan töihin ja kuromaan narut kaksin käsin kiinni”, Heinoset kertovat.
”Joskus on hyvä vaihtaa keveämmät kengät ja jalkautua kollegoiden pariin. Erityisesti tilavierailut tuovat uutta näkökulmaa myös oman tilan arkeen.” Sohvi Heinonen
Vuonna 2020 Vehkalan tilalla siirryttiin aperuokintaan.
”Emme kuulu tuotosseurantaan, joten myös ruokinnan onnistuminen ja sen seuraaminen ovat hyvin pitkälle omissa käsissä. Tavoitteena on mahdollisimman kuitupitoinen ja lypsättävä ruokinta, jonka onnistumiseksi olemme innokkaita kokeilemaan uutta ja erilaista. Viljelyuran ensimmäiset syysviljan kylvöt on nyt tehty, ja innolla odotamme jääkö kokeilu vain kertaluonteiseksi”, Markus Heinonen sanoo.
Vaikka isäntäväki on aikaansa seuraava ja pyrkii pitämään toiminnan nyörit omissa käsissä, niin tarvittaessa pärjäämisen tueksi käytetään myös asiantuntijapalveluita.
”Ostoeläinten myötä karja on sen verran kirjavaa sakkia, että ennen kaikkea jalostuspuolella riittää työsarkaa. Keskiössä ovat erityisesti utare- ja jalkaterveys. Asiantuntijoilta tulee aina se viimeisin tieto, mutta ajassa pysyminen vaatii myös omaa aktiivisuutta. Joskus on hyvä vaihtaa keveämmät kengät ja jalkautua kollegoiden pariin. Erityisesti tilavierailut tuovat uutta näkökulmaa myös oman tilan arkeen”, Sohvi Heinonen sanoo.
Vireä maitotila erottuu edukseen myös laajan koneyhteistyön ansiosta. Heinosen yhteistyökumppanina toimii naapurissa sijaitseva MTY Mäkelä.
Tilayhteistyön keskiössä ovat ensisijaisesti yhteiset koneet, pääasiassa rehunteko- ja puintikalusto. Traktorit ovat tilojen omia, mutta kuljettajia vaihdellaan tilanteen ja tarpeen mukaan.
”Yhteistyötä tehdään jo toisessa polvessa, joten toimintamalli on kaikin puolin onnistunut. Kun hommat tehdään tehokkaalla porukalla ja hyvällä kalustolla, niin lopputulos ei kyykkää. Kymmenen yhteistyövuoden kokemuksella rohkenen sanoa, että juureva tiimityö on antanut hyvää vipuvartta myös oman tilan kehittämiseen. Esimerkiksi investointien suhteen pääsemme keveämmällä hintalapulla ja myös työvoiman saaminen on helpompaa.”
Kokemuksiin nojaten Markus Heinonen muistuttaa, että toimiva koneyhteistyö perustuu aina vahvaan luottamukseen.
”Sujuvan yhteistyön sinetti on samanhenkinen ajattelutapa”, Markus Heinonen alleviivaa.
Maidontuotantotila, Pihtiputaan Muurasjärvi
Yrittäjät Sohvi ja Markus Heinonen
Sukupolvenvaihdos 2014
Lehmiä noin 100, valtarotu holstein
Työntekijöitä 2
Peltoala 180 hehtaaria (sis.vuokramaat)
Metsää pari sataa hehtaaria