

Elokuun alusta päästiin puimaan syysvehnää, kuminaa ja aikaisia ohria. Puitavasta alasta on korjattu nyt noin 10 prosenttia. Epävakainen sää sadekuuroineen uhkaa viivästyttää sadonkorjuutöitä ja on riski sadon laadulle, kertoo Pro Agria. Huoli sadon laadusta on suuri.
Rukiin ja syysvehnän puinnit ovat tällä hetkellä puolessa välissä, ja kuminasta on korjattu 70 prosenttia. Kevätviljoista on puitu eniten ohraa, 11 prosenttia alasta. Kauran puinnit ovat alkaneet. Sen sijaan kevätvehnän puinnit eivät ole vielä käynnistyneet Varsinais-Suomea lukuun ottamatta.
Etelä-Karjalassa herneestä on saatu korjattua noin 20 prosenttia alasta. Koko maan hernesadosta viitisen prosenttia on puitu. Härkäpavun, kevätrypsin ja kevätrapsin puintiin päästään syyskuun puolella.
Puinteja ovat hankaloittaneet rajujen ukkoskuurojen takia lakoon menneet kasvustot sekä rikkakasvien kasvaminen kasvustojen läpi. Lakoon ovat painuneet etenkin herne ja kevätöljykasvit, joista pahimmillaan 80 prosenttia on laossa. Kevätvilja-alasta noin 13 prosenttia on laossa, eniten ohraa. Lakoontuminen lisää riskiä sadon laadun heikentymiselle ja viljoilla punahome voi runsastua.
Rukiin ja syysvehnän satonäkymät ovat Pro Agrian mukaan viimevuotisia heikommat. Talven kovat pakkaset ja alkukasvukauden kuivuus harvensivat kasvustoja ja heikensivät syysviljojen kehitystä. Hankala alku on heijastunut koko kasvukauden ajan kasvuun. Sekä rukiin että syysvehnän hehtaarisatojen arvioidaan olevan keskimäärin tyydyttäviä, mutta vaihtelu on suurta.
Kattavaa tietoa kevätviljojen sadon määrästä ja laadusta ei vielä ole. Pro Agria kertoo satonäkymien vaihtelevan tyydyttävästä hyvään, mutta niiden toteutuminen edellyttää poutaista sadonkorjuukauden säätä.
Kevätviljoista parhaimmat satonäkymät ovat ohralla ja kauralla. Viljakasvustot ovat olleet pitkin kasvukautta reheviä ja tiheitä, mutta kevätvehnä on jäänyt paikoin harvaksi. Etelä-Suomessa alkukesän kuivuus ehti verottaa kevätviljojen pensomista. Aikaisimmat kylvökset näyttävät onnistuneen parhaiten. Paikalliset rankat sateet ovat aiheuttaneet kuitenkin lakoa ja heikentäneet peltojen kantavuutta. Myös tautipaine on noussut kasvukauden loppua kohden.
Rankat sateet ovat aiheuttaneet lakoa ja heikentäneet peltojen kantavuutta.
Herneen satonäkymät vaihtelevat tyydyttävästä hyvään. Herneet pärjäsivät alkukesän kuivuudessa hyvin, mutta myöhemmin kasvukaudella sateet ovat painaneet kasvustoja lakoon.
Kevätrypsi- ja rapsikasvustojen kunto vaihtelee paljon alueittain. Aikaisimpien kylvöjen kasvustojen kukinta oli vaatimatonta, kukinta-aika lyhyt ja tuholaisia on esiintynyt runsaasti. Kesäkuun alussa kylvetyt kevätrypsit välttyivät sen sijaan pahimmilta tuholaisongelmilta ja kukkivat tasaisesti. Kasvustoja on kuitenkin paikoin runsaasti laossa ja rikkakasvit ovat kasvaneet läpi. Satonäkymien arvellaan olevan tässä vaiheessa vain välttäviä ja sadon laatu on vielä arvoitus.
Kuminan sato on vaihdellut välttävästä hyvään. Sokerijuurikkaan ja perunan satonäkymät ovat tässä vaiheessa tyydyttävät. Peruna on paikoin kärsinyt liiallisesta märkyydestä.
Säilörehunurmet ovat kasvaneet tänä kesänä Pro Agrian katsauksen mukaan hyvin. Pääosin ensimmäinen ja toinen säilörehusato ovat olleet runsaat ja hyvälaatuiset. Toisen nurmisadon korjuu tehtiin valtaosalla alueista heinäkuun loppupuolella. Kolmas sato aiotaan tehdä 20–50 prosentilta säilörehualasta.
Syyskasvien alan arvioidaan pysyvän lähes samansuuruisena kuin viime syksyn kylvöissä. Kylvöalan toteutumisen ratkaisee nyt pitkälti sää.