Kulunutta vuotta värittivät lantaa kaduille kärränneet vihaiset EU-viljelijät − kapinaa lepyteltiin lupauksilla, joista iso osa jää lunastamatta

Tietysti vuosi 2024 päättyi kaduille vyöryviin traktoreihin. Ja tietysti niitä nähtiin erityisesti Ranskassa. Myös syy oli sama kuin alkuvuodesta. Se kertoo osaltaan, että kuluneen vuoden kapinoinnista ei jää viljelijöille kovin paljon käteen.

Ranskalaiset karjantuottajat ovat koko ajan vastustaneet jyrkästi Mercosur-maiden kanssa solmittavaa vapaakauppasopimusta. Marraskuussa traktorit ajettiin kaduille muiden muassa Dijonissa Burgundissa, kun kävi ilmi, että EU-komissio runnoo sopimuksen maaliin Ranskan vastustuksesta piittaamatta.

Viljelijät karsastavat Mercosur-diiliä lähes kaikissa EU:n jäsenmaissa. Saksan tuottajajärjestö torjuu ratkaisun, mutta kompuroivan autoteollisuuden etua ajava maan hallitus puoltaa sitä.

Mercosur-taistelussa EU:n laajempi taloudellinen ja geopoliittinen etu ohitti maatalouden huolet. Erityisesti Ranskassa ja Belgiassa osin aggressiiviseksi muuttunut viljelijäkapina ei tuottanut tulosta.

Myös Venäjän hyökkäystä torjuvan Ukrainan kanssa solmittu vapaakauppasopimus oli yksi viljelijäprotestien juurisyistä, koska se vääristää kilpailua. Puolassa sitä vastaan osoitettiin mieltä avoimesti ja väkevästi jo vuonna 2023. Muissa jäsenmaissa Ukrainaa ei haluttu nostaa protestien ykköskohteeksi.

Saksassa joulukuussa 2023 aloitetuilla traktorimarsseilla yritettiin torjua maan hallituksen päätöstä luopua maataloudelle jyvitetystä polttoainetuesta. Helmikuussa 2024 saksalainen maitotilallinen myönsi kuitenkin MT:lle, että markkinahäiriöitä aiheuttava halpa ukrainalainen vilja on yksi hiertävä tekijä.

Ukrainan tukemista pidettiin viljelijöiden huolia tärkeämpänä. Vapaakauppasopimusta jatkettiin ja maataloustuottajien lepyttely oli pääsääntöisesti kosmeettista.

EU:n kunnianhimoiset yritykset jarruttaa ilmastonmuutosta ja luontokatoa olivat vapaakauppasopimusten ohella vuoden 2024 viljelijäkapinoiden keskeisiä sytykkeitä. Italiassa tuottajat ajoivat traktorinsa Rooman Colosseumille asti vastustaakseen EU:n kesannointivelvoitteita.

Viljelijät katsoivat joutuvansa liian yksipuolisesti vihreän siirtymän maksajiksi. Heidän protestinsa olivat osaltaan sulattamassa vihreiden kannatusta kesäkuun 2024 EU-vaaleissa.

EU-komissio loivensi vihreän siirtymän kulmakerrointa. Kiistelty torjunta-aineasetus peruttiin kokonaan, mutta toisaalta ennallistamisasetus nuijittiin läpi.

EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen tuli viljelijöitä vastaan käynnistämällä maatalouden edunvalvojien ja ympäristöjärjestöjen kanssa ”strategisen vuoropuhelun”. Sen tulokset julkistettiin syyskuussa.

Niiden pohjalta EU:n pitäisi muuttaa maatalouspolitiikan suuntaa niin, että ruoan tuottaminen kannattaa ja että vihreää siirtymää viedään maataloudessa eteenpäin oikeudenmukaisemmin.

EU:n uusi maatalouskomissaari, Luxemburgin Christophe Hansen on tässä suhteessa paljon vartijana. Häneltä odotetaan helmikuussa esitystä siitä, miten kapinoiville viljelijöille annettuja lupauksia lähdetään lunastamaan; eli millaiseksi EU:n yhteinen CAP-maatalouspolitiikka muuttuu osana uutta seitsenvuotista rahoituskehystä.

Se jo tiedetään, että vapaakauppasopimuksissa EU:n taloudellinen ja geopoliittinen etu ratkaisee. Maataloustuottajien menetyksiä on kuitenkin jotenkin kompensoitava. Lisää rahaa maatalouden on joka tapauksessa turha odottaa. Todennäköisesti tukia suunnataan enemmän vihreää siirtymää edistäville pienten tilojen aktiiviviljelijöille sekä vapaakauppasopimusten ”kärsijöille”.

Traktorimarsseilla peräänkuulutettiin byrokratian purkamista ja raportoinnin vähentämistä. Tähän vanhaan tuttuun huutoon on luvattu vastata, mutta karu totuus on, että EU:n maatalouspolitiikan uudistukset ovat poikkeuksetta johtaneet pikemminkin byrokratian kasvuun.

Maatalouskomissaari Hansenin ensimmäisten julkisten lausuntojen perusteella yksi asia näyttäisi muuttuvan parempaan suuntaan. Maataloudelle asetettavia tavoitteita ja niiden saavuttamiseksi laadittava lainsäädäntöä on tarkoitus valmistella ja viedä eteenpäin rakentavammalla otteella.

Konkreettisin osoitus tästä on Hansenin perustama kuusi kertaa vuodessa kokoontuva maatalous- ja elintarvikeneuvosto. Jos se ei ole vain yksi uusi ompeluseura ilman todellista vaikutusvaltaa, maatalouspolitiikan mylläys voi parhaassa tapauksessa edetä juohevasti ilman EU-pääkaupunkien kaduilla lemuavia lantakasoja.