

Liedosta koilliseen lähtiessä löydämme Rehuxin kotieläinrehutehtaan Tarvasjoelta. Yritys on kuluvan vuoden aikana saanut päätökseen historiansa suurimman investoinnin, joka sisältää muun muassa uuden tuotantolinjan.
Tehdas sijaitsee Tarvasjoella Liedossa.
Valmistaa täys-, tiiviste- ja kivennäisrehua, raetta, muretta ja mashiä (lämpökäsitelty jauhe) kanoille, sioille ja naudoille.
Liikevaihto kominkertaistunut kymmenestä miljoonasta 30 miljoonaan viimeisen kymmenen vuoden aikana.
150 eri raaka-aineesta valmistetaan viikoittain noin 160 eri tuotetta.
Lähes jokaiselle asiakkaalle räätälöidään omien tarpeiden mukainen tuote.
Kymmenen viime vuoden aikana on investoitu suurella rahalla: uutta tekniikkaa 2015, kivennäislinja 2017 ja nyt uusi tuotantolinja.
Tuotantoa 168 tuntia viikossa.
Toimitusjohtaja Thomas Fagerholm kuvaa hanketta käänteentekeväksi.
”Jos ennen mentiin yhdellä hevosella, nyt mennään kahdella. Kapasiteetti, tuotannon tehokkuus ja joustavuus asiakkaiden rehutilausten toimituksissa kasvavat selvästi.”
”Tilauksia voidaan käsitellä nopeammin, ja rehun olomuotoa pystytään muokkaamaan tarpeen mukaan – lyhyemmäksi, pidemmäksi tai murskatuksi – jotta se sopii paremmin eri eläinten ruokintaan ja olosuhteisiin.”
Vuonna 2017 Rehux laajensi kivennäisrehujen räätälöintiin, ja nyt uuden linjan ansiosta tarjontaa voidaan kasvattaa erityisesti nautapuolella.
”Investoinnin myötä voimme valmistaa rehuja eri tuotantovaiheissa oleville naudoille, vasikoista lypsylehmiin.”
”Olemme ikään kuin pizzeria ja fantasia on meidän tuotteemme.”
Viikoittain syntyy yli 160 tuotetta erilaisilla resepteillä 150 raaka-aineen valikoimasta: yhdellä tilalla ruokinnan painopiste voi olla valkuaisessa, toisella energiassa ja kolmannella kivennäisten tasapainossa.
”Suuret toimijat tarjoavat yleensä valmiita tuotteita, joille he etsivät asiakkaita. Meillä lähtökohta on päinvastainen – asiakkaan tarpeista rakennetaan sopiva rehu. Olemme ikään kuin pizzeria ja fantasia on meidän tuotteemme.”
Viimeisin rakennushanke toteutettiin yhteistyössä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ely-keskus) kanssa. Fagerholm kertoo, että investoinnin kustannuksista osa kuuluu EU:n maaseuturahoituksen piiriin.
”Kaiken kaikkiaan noin 10 prosenttia investoinnista voi saada tukirahoituksen kautta. Itsessään koko investointi on kustantanut useampi miljoona euroa.”

Rakennushankkeeseen kului vuosia lupaprosesseineen, suunnitteluineen ja laitteiden hankintoineen. Koneita ja laitteita on tilattu viidestä eri maasta, mutta itse rakentamisen toteutti suomalainen urakoitsija.
”Projekti oli haasteellinen, kun erilaista teknologiaa piti sovittaa yhteen. Asennustyöt ja synkronoinnit eri toimittajien laitteiden välillä saatiin asennettua aikataulussa ja rehun valmistus alkoi suunnitellusti. Olemme todella tyytyväisiä lopputulokseen”, toteaa Fagerholm
Uuden tuotantolinjan nykyaikaisempi teknologia ja virtaviivaisemmat rakenteet parantavat energiatehokkuutta. Fagerholm huomauttaa kuitenkin, että energiansäästöjen tarkka mittaaminen ei ole yksinkertaista, eikä myöskään tavoite.
”Suurin osa rehutuotannon energiankulutuksesta syntyy rehumassan kuumentamisessa 81 celsiusasteeseen rehuhygienian varmistamiseksi”, Fagerholm selittää.
Toiseksi merkittävin energiankulutus syntyy rakeistuksesta ja pelletöinnistä, joissa tarvitaan mekaanista puristusta. Niissä ei ole suuria eroja verrattuna vanhaan linjaan, mutta koko prosessin virtaviivaisuus tuo kokonaisuudessaan parempaa hyötysuhdetta Fagerholmin mukaan.
Investoinnin vaikutukset ulottuvat myös tehtaan porttien ulkopuolella.
”Viljelijöille etu tästä investoinnista on se, että tulemme ostamaan enemmän paikallista viljaa. Tarvitsemme noin 40 hehtaarin viljasadon päivittäin, ja kun tuotantomäärät kasvavat, myös viljan tarve kasvaa.”
”Me uskotaan, että lähialueen viljelijät ovat tyytyväisiä. Löytyy läheltä paikkaa, mihin mennä kippaamaan viljaa”, Fagerholm toteaa.
Työpaikkavaikutukset ulottuvat sekä tehtaan henkilöstöön että sen ulkopuolisiin kuljetus- ja huoltopalveluihin.
”Lähiaikoina meillä on tontilla arviolta viisi uutta työntekijää ja yksi tai kaksi kuljetusyksikköä enemmän. Emme itse omista rehu- tai raaka-aineajoneuvoja, vaan paikalliset kuljetusyritykset hoitavat kuljetukset. Lisäksi kunnossapitoon ja huoltoon tarvitaan lisää väkeä.”

Mitä sitten seuraavaksi?
”Kestää sulattaa hetken näitä viimeisimpiä investointeja. Meidän tulevaisuutemme on se, että valmistamme edelleen tätä samaa tylsää rehunappulaa vähän eri muodossa”, Fagerholm toteaa.
Tavoitteena Rehuxilla on palvella entistä suurempaa määrää asiakkaita. Naudanrehun valmistus on heille vielä suhteellisen uutta, joten asiakaskunnan vakiinnuttaminen vie aikaa.
Kasvava kysyntä voi jatkossa edellyttää lisäkapasiteettia. Investointien kautta tulee Fagerholmin mukaan myös kehityskohteita, ja yhtiö on valmis kehittämään uusia tuotteita ja palveluja asiakkaiden tarpeisiin.