Elintarvikekonserni HK Foodsin kannattavuus parani selvästi tammi–maaliskuussa . Yhtiön vertailukelpoinen liiketulos oli ensimmäisellä vuosineljänneksellä 4,6 miljoonaa euroa. Vuosi sitten vastaava luku oli 1,4 miljoonaa euroa.
Vuoden ensimmäinen neljännes oli yhtiölle jo yhdeksäs peräkkäinen vuosineljännes, jolloin vertailukelpoinen liiketulos parani vertailukaudella.
Yhtiön jatkuvien liiketoimintojen tilikauden tulos nousi vihdoin alkuvuonna myös positiiviseksi: tilikauden tulosta kertyi 0,8 miljoonaa euroa. Tulos osaketta kohden oli kuitenkin vielä nolla euroa.
”Haemme kannattavaa ja kestävää kasvua”, linjasi toimitusjohtaja Juha Ruohola. Hän oli erityisen tyytyväinen siihen, että selvä tulosparannus syntyi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä, joka on perinteisesti vuosineljänneksistä heikoin.
HK Foods on Ruotsin, Tanskan ja Baltian liiketoimintojen myynneillä ja niistä saaduilla varoilla maksanut velkojaan ja vahvistanut tasettaan. Yhtiön korollinen nettovelka laski edelleen ja oli maaliskuun lopussa runsaat 160 miljoonaa euro. Yhtiön nettovelkaantumisaste oli 74,1 prosenttia. Enimmillään konsernilla oli velkaa ennen ulkomaiden yksiköiden myyntiä 370 miljoonaa euroa.
HK Foodsin keskittyminen Suomen-markkinoihin ja -toimintoihin jatkuu edelleen. HK Foods kertoi huhtikuun lopussa käynnistäneensä selvityksen Puolan pekoniyksikön tulevaisuuden arvioimiseksi.
Puolan Swinoujściessa sijaitsevan pekonitehtaan selvitykseen kuuluu myös yksikön mahdollinen myynti. Yksikön kuluvan vuoden myynti on arviolta 70 miljoonaa euroa ja yksikössä työskentelee 300 henkilöä.
Viime ja edellisvuotena tehdyistä ulkomaantoimintojen myynneistä Ruotsissa, Tanskassa ja Baltiassa yhtiö kirjasi yhteensä 34,1 miljoonan euron luovutustappiot. Mikä on arvio Puolan pekonitehtaan luovutustappiosta, jos se myydään?
”On liian aikaista kysyä tätä, koska vasta arviointivaiheessa. Emme ole julkistaneet yksiköiden tuloksia, mutta ihan kannattava se on”, vastasi Ruohola MT:lle.
Liha- ja peruselintarvikealalla toteutuneesta kolmen päivän lakosta huhtikuussa aiheutui yhtiölle arviolta 1–2 miljoonan euron kustannus. Lakko vaikutti merkittävästi yhtiön tuotteiden saatavuuteen sekä aiheutti yhtiön sopimustiloille sikaruuhkan teurastusten keskeydyttyä.
Rauhalan mukaan sikaruuhkaa puretaan edelleen ylitöillä ja teurastuksia tehdään jopa lauantaisin ja sunnuntaisin.
HK Foods piti koko vuoden näkymänsä ennallaan. Konserni arvioi vertailukelpoisen liiketuloksen kasvavan tänä vuonna viime vuodesta.
Myynnin kasvu food service -kanavaan jatkui alkuvuonna. Katteet punaisessa lihassa ovat ohuet ja punaisen lihan kysyntä markkinoilla laski 7 prosenttia. Siipikarjanlihan kokonaismarkkina kasvoi kolme prosenttia.
Sianlihan osalta tarjonta on kohdallaan, mutta naudan jauhelihan osalta tarjonta ei vastaa kysyntää. Ennusteiden mukaan naudanlihan saatavuudessa on myös jatkossa niukkuutta.