• Syysvehnä pärjäsi Särkisalossa hyvin, mutta kevätohra on pettymys: kasvusto lupasi enemmän kuin antoi

    Nadansiemenen puinnin aikaan heinäkuussa satoi melkein joka päivä. Onneksi säät paranivat.
    Poutaa on nyt kestänyt viikon ja puinti sujuu, Juha Wikström Salosta kertoo. Puimassa Ulrika Wikström.
    Poutaa on nyt kestänyt viikon ja puinti sujuu, Juha Wikström Salosta kertoo. Puimassa Ulrika Wikström. Kuva: Juha Wikström
    Maatalous|Kasvintuotanto
    21.8.202412:01
    Satu Lehtonen

    Herne ja syysvehnä on puitu, maanviljelijä Juha Wikström Salon Särkisalosta kertoo puintikiireidensä keskeltä. Nyt menossa on kevätohra, josta puolet on korjattu.

    Sateet haittasivat herneen ja syysvehnän puintia, mutta Wikström on tyytyväinen sadon määrään ja laatuun. ”Minulla oli onnea, kun syysvehnä talvehti hyvin.”

    Wikström kastelee kasvustojaan tarpeen vaatiessa. Tänä vuonna kasteltiin sekä syys- että kevätvehnää. Kovin pitkää aikaa sitä ei tarvinnut tehdä, sillä sateita on osunut alueelle aika mukavasti.

    Wikströmin mukaan kastelun satovaste on ollut hyvä. Syysvehnä valmistui tosi tasaisesti. ”Kastelu paransi laatua.”

    Syysvehnän keskisadoksi hän arvelee runsas kuusi tonnia hehtaarilta. ”Päästäänkö yli seitsemän, sitä en osaa vielä sanoa.”

    Juha Wikström kastelee kasvustojaan tarpeen vaatiessa.
    Juha Wikström kastelee kasvustojaan tarpeen vaatiessa. Kuva: Kimmo Haimi

    Nyt kaivattua poutaa on riittänyt viikon verran, ja puinnit ovat edenneet hyvin. Vuorossa on kevätohra, joka on pieni pettymys.

    ”Kasvuston perusteella odotin enemmän. 500–1 000 kiloa jää puuttumaan siitä, mitä arvioin etukäteen.”

    Ohran keskisadoksi hän arvioi nyt hiukan yli 4 500 kiloa. "Viisi tuntuu olevan tiukassa.”

    Wikström ei osaa tarkkaan sanoa, mikä ohran satoa alensi. Kuivuusongelmia ei ollut. "Ehkä se alkukesän helle jotenkin sekoitti ohran kehitysrytmiä.”

    Kevätohra oli pettymys. Ohjaamossa Ulrika Wikström.
    Kevätohra oli pettymys. Ohjaamossa Ulrika Wikström. Kuva: Juha Wikström

    Wikström viljelee runsaan 200 hehtaarin alaa.

    Ohran jälkeen puintivuoroon tulee kevätvehnä. Sitä kasteltiin viikko orastumisen jälkeen, ja kasvusto sai erittäin hyvän alun. ”Näyttää tosi hyvältä, mutta saa nähdä, mitä sieltä tulee – tuleeko siitäkin pettymys kuten ohrasta.”

    Puinnit aloitettiin tilalla jo heinäkuussa nurminadan siemenestä. ”Silloin satoi melkein joka päivä. En muista ihan lähimenneisyydestä niin hankalaa puintiaikaa.”

    Syyskasveista Wikström aikoo kylvää syysvehnää, mutta lopullinen ala on vielä hahmottumatta.

    Lisää aiheesta
    • Viljakasvien kastelulla kriittisen alkukasvukauden aikaan voi olla mittavat taloudelliset hyödyt. Erityistä hyötyä vahvistaa jo olemassa oleva kalusto sekä vesilogistiikka.

      Kasvintuotanto | Viljojen kastelu on yksi, vielä harvinainen ratkaisu kasvukauden haasteisiin: ”Kasvustot ovat tasaisempia, tiheämpiä ja vahvempia”

      Tilaajalle
    • Sää on viime päivinä suosinut sadonkorjuuta monilla alueilla. Arkistokuva.

      Kasvintuotanto | Puinnit edenneet hyvää vauhtia – useassa maakunnassa jo noin kolmannes puituna

    • Kuivauskapasiteettiin ja varastosiiloihin on välttämätöntä investoida, jotta kasvaneen pinta-alan satokasvit pystytään käsittelemään myyntikuntoon.

      Viljelijän arki | Savonlinnassa sadonkorjuuseen valmistaudutaan kasvattamalla varastointitilaa – ”Kasvukausi on tähän mennessä ollut varovaisesti sanoen yllättävän hyvä”

      Tilaajalle
    • Sateista huolimatta vehnäkasvusto on terhakkaasti pystyssä, esittelee Taisto Junttila.

      Maatalous | Poikkeuksellinen kasvukausi, tuumii viljelijä Sastamalasta – ”Ei ruisvehnää ole ennen puitu heinäkuussa”

      Tilaajalle
    • Sipulia pellolla vuosi sitten heinäkuun lopulla.

      Puutarhatuotanto | Tuholaiset ja sää koettelevat avomaankasveja – sadosta tulossa keskimääräinen

      Tilaajalle
    • Pinaatti leikataan Apetitin koneella. Vesa-Pekka Matomäki ajaa traktoria, jonka peräkärryyn pinaatti päätyy.

      Puutarhatuotanto | Video: Jättiläisleikkuri korjaa Kippari-Kallen suosikkivihannesta – ”Kasvukausi on ollut pinaatille melkein täydellinen”

      Tilaajalle
    • Ruissato on jäämässä pieneksi, mutta varastot ovat määrällisesti runsaat. Viime vuoden ruissadossa oli laatuongelmia.

      Maatalous | Sadon laatu ja viennin suuruus ratkaisevat kotimaan viljan hintojen suuntaa

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle