
Kauppojen vihannesosastoilta ei ole löytynyt tavanomaiseen tapaan heinäkuun sesonkivihannesta avomaan kurkkua. Ovatko sateet hukuttaneet kurkkukasvustot?
”Kurkkukasvustot voivat paksusti ja satoa tulee hyvin”, kertoo perniöläinen kurkunviljelijä ja -jalostaja Kalle Vainio.
Vainio toteaa, ettei niukkuus kaupoissa johdu ainakaan siitä, ettei uutta kurkkusatoa olisi päästy korjaamaan. Satoa korjataan parhaillaan ja se on runsas.
”Kurkku tarvitsee paljon vettä ja se on hyötynyt runsaista sateista. Näyttäisi, että saamme tänä vuonna ennätyssadon.”
Vainio epäilee sen sijaan, että kaupat eivät ole vielä hoksanneet kurkun satokauden alkaneen.
”Sinne ei olla hoksattu tilata kurkkua ja asettaa kurkkulaatikoita näkyville paikoille myymälöissä”, hän toteaa.