Sianlihan tuottajahinta laski Suomessa Kantarin mukaan 3 prosenttia vuoden 2025 aikana. Hinta on valunut marginaalitilastojen mukaan pikkuhiljaa alaspäin siinä, missä muualla Euroopassa hinta romahti vuoden vaiheessa.
”Rajuun laskuun vaikutti Espanjan ASF-tilanne ja hintapaine on vain levinnyt. Espanjassa sianlihasta maksetaan tuottajalle vain 134,57 euroa sataa kiloa kohti”, avaa Mari Lukkariniemi MTK:sta.
Suomen markkinaan enemmän painetta tulee kuitenkin kahden lähempänä olevan tuottajajätin hinnoittelusta.
”Tanska on lähin kilpailijamme. Siellä tuottajahinta sataa kiloa kohden on 145,35 euroa. Toinen suuri toimija on Saksa, jossa tuottajahinta on 162,45 euroa sataa kiloa kohti. Kauppa pystyy kilpailuttamaan kotimaankin hintoja näihin jättituottajiin vedoten.”
Suomen hintataso on ääripäiden keskellä, noin 200 eurossa.
”Mysteeri on, kuinka Ruotsissa voidaan maksaa tässä tilanteessa 260,97 euron tuottajahintaa sataa kiloa kohti.”
Lukkariniemi toteaa, että usein hinnat palautuvat kesää kohden mentäessä, ja se alkaa näkyä jo tilastoissakin.
”Kaikki riippuu nyt siitä, mihin suuntaan Tanskan ja Saksan hinnat alkavat kehittyä.”
Sikasektorilla seurataan markkinan kehittymistä miltei henkeä pidätellen.
”Mikäli nykyiset sektoriin kohdistuvat hintapaineet realisoituvat, on edessä joukkoromahdus”, Lukkariniemi toteaa.
”Polarisaatio lienee oikea sana kuvaamaan Suomen sikasektorin tilannetta. Toiset kehittävät ja investoivat, toiset taas sinnittelevät.”
Sikasektorilla ei mene kuitenkaan ihan niin huonosti kuin Luonnonvarakeskuksen vastikään julkaisema miinusmerkkinen kannattavuuskerroin (-0,02) antaa ymmärtää.
”Kertoimet eivät pidä paikkaansa yksimahaisten eli sikojen ja siipikarjan osalta”, toteaa Lukkariniemi.
Hän selittää, että suurin osa suomalaisesta sianlihasta tuotetaan suurissa, osakeyhtiömuotoisissa sikaloissa.
”Osakeyhtiömuotoisten toimijoiden on vaikeaa antaa vastauksiaan Luken kyselyyn. Kyselyn muoto ja osakeyhtiöiden kirjanpito ovat eri paria. Kirjanpidon kanssa pitäisi jumpata kohtuuttoman paljon vastausten kaivamiseksi”, hän selittää.
Tilastossa korostuvat siis pienet tilat, joiden tulos on keskimäärin heikompi.
”Polarisaatio lienee oikea sana kuvaamaan Suomen sikasektorin tilannetta. Toiset kehittävät ja investoivat, toiset taas sinnittelevät.”
Osittain tilanteeseen ajauduttiin vuoden 2021–22 rehukriisin myötä.
”Nythän rehuvilja on halpaa, mutta edelleen ne tuottajat, jotka tuolloin ajautuivat kassansa kanssa vaikeuksiin, ovat vaikeassa tilanteessa.”
Lukkariniemi kannustaa sikatiloja tekemään suoraan viljantuottajien kanssa sopimuksia, jotta laadukkaan rehun saanti voidaan varmistaa.
”Täytyisi löytää hintataso, johon kumpikin osapuoli voisi olla tyytyväinen. Sikasektorihan on rehuviljan suurimpia käyttäjä Suomessa.”