• Tiesitkö? Koira pystyy haistamaan omenapuun taudin jo ennen kuin puu oireilee

    Hedelmäpuunsyöpä on yksi omenan pahimmista taudeista.
    Koiran hajuaisti pystyy uskomattomiin suorituksiin.
    Koiran hajuaisti pystyy uskomattomiin suorituksiin. Kuva: Kari Salonen, Jyrki Luukkonen, koonnut: Valtti Koivunen
    Maatalous|Kasvintuotanto
    18.8.202411:00
    Satu Lehtonen

    Hyvin koulutettu koira voi löytää hajuaistinsa avulla monenlaista: kadonneita ihmisiä, huumeita, tryffeleitä, riistaa, luteita ja paljon muuta.

    Nyt Ruotsissa tutkitaan, sopiiko koira hedelmäpuunsyövän etsintään, Forskning.se-sivusto kertoo.

    Hedelmäpuunsyöpä on yksi omenan pahimmista taudeista. Sen oireista näkyvin on puuaineksen syöpämäinen kasvu, joka hiljalleen kuristaa puun nestevirtauksen. Tauti leviää itiöiden välityksellä.

    Puut saavat tartunnan usein jo taimitarhalla, Ruotsin maatalousyliopiston tutkija Larisa Gustavsson kertoo. Tartuntaa on kuitenkin vaikea havaita ennen kuin sen oireet puhkeavat. Siihen voi mennä kolmesta viiteen vuoteen.

    Nyt Ruotsissa tutkitaan, voisivatko koirat havaita sairaat taimet jo rajalla, jolloin ne voitaisiin pysäyttää ennen maahan tuloa.

    Suurin osa omenapuun taimista tuodaan Ruotsiin ulkomailta. Ne voivat tuoda tautia mukanaan.

    Nyt Ruotsissa tutkitaan, voisivatko koirat havaita sairaat taimet jo rajalla, jolloin ne voitaisiin pysäyttää ennen maahan tuloa.

    Tutkimukseen osallistuu kahdeksan koiraa ohjaajineen. Ne ovat harjoitelleet nyt jo lähes kahden vuoden ajan.

    Harjoittelu aloitettiin käyttämällä erittäin korkeita sieni-itiöpitoisuuksia. Pitoisuuksia on vähitellen laskettu. Työ on hidasta ja hankalaa, ja tutkijat toivovatkin hankkeelle jatkorahoitusta.

    Lisää aiheesta
    • Maisu-koira etsii tervasrosoa. Männyn rungolla on sienen helmi-itiöpesäkkeitä.

      Eläimet ja kasvit | Kirsusta apua metsätuhojen torjuntaan? Koirat pystyvät haistamaan juurikäävän ja tervasroson vaivaamat puut

    • Suomalaiset omenapuut kuuluvat lajinsa pohjoisimpiin. Niiden olemassaolo on myös osoitus monta sataa vuotta jatkuneesta, sinnikkäästä puutarhakulttuurista.

      Piha ja puutarha | Omenapuu on Suomen oloissa oikeastaan ihme – ilman keskiajan kasviharrastajia tuskin söisimme kotimaisia omenoita

      Tilaajalle
    • Ålands Hushållningssällskapet -neuvontajärjestön koetarhalla Ahvenanmaalla kasvaa noin 35 erilaista omenalajiketta.

      Puutarhatuotanto | Koetarha testaa kymmeniä omenalajikkeita tarhureita varten – taimet tulevat ulkomailta, Suomessa ei kannata jalostaa

      Tilaajalle
    • Maa- ja puutarhatalousyrittäjä Panu Hiekkala käveli toukokuussa kääpiöomenapuiden keskellä hedelmätarhassaan Kuopion Jännevirralla.

      Maatalousyrittäjät | EU:n pohjoisin hedelmätarha luottaa luomuun – ”Neuvostoliitossa jalostetut puulajikkeet selviytyvät pohjoisissa olosuhteissa”

    • Lohjansaaren hedelmäpuulajipuisto on Meeri Saarion toteutunut unelma.

      Piha ja puutarha | Lohjansaaren hedelmälajipuutarha on ainoa laatuaan Suomessa: 300 omenalajiketta, päärynöitä, luumuja ja kirsikoita kymmeniä lajikkeita kutakin

      Tilaajalle
    • Huvitus on osa monen suomalaisen lapsuuden makumuistoja.

      Piha ja puutarha | Vanhojen omenalajikkeiden etsiminen on joskus kuin ote seikkailuromaanista

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle