• Ukkosmyrskyt painoivat viljan lakoon ja vaikeuttavat puinteja – ”Kyllä tämä tästä pikkuhiljaa”

    Kesän lämpö ja sateet toivat mukanaan kovan tautipaineen, rikkakasvien torjunnassa on ollut murheita ja nyt puintikauden kynnyksellä ukkosmyrskyt ovat pistäneet viljaa lakoon.
    Tilaajalle
    Lakoontunutta viljaa on haastavaa puida, mutta työ on tehtävä. Kalle Vuoren puinnit alkoivat maanantaina 11. elokuuta.
    Lakoontunutta viljaa on haastavaa puida, mutta työ on tehtävä. Kalle Vuoren puinnit alkoivat maanantaina 11. elokuuta. Kuva: Sanne Katainen
    Maatalous|Kasvintuotanto
    15.8.202507:00
    Kaapo Karppinen
    0:00
    0:00

    Puintikausi käy kuumimmillaan, ja viljelijä Kalle Vuori Lappilan kylästä Kärkölästä aloitti rukiin puinnin alkuviikosta. Puinti ei kuitenkaan etene ihan suoraviivaisesti, sillä lakoon painuneet kasvustot hidastavat tahtia.

    ”Aloin tuossa puoli tuntia sitten puida ruista. Lakoontunutta ruista, niin on vähän haastavaa, mutta kyllä tämä tästä pikkuhiljaa”, Vuori kertoo puimurin ohjaamosta haastattelua antaessaan.

    Vuorella on tänä syksynä puinnissa neljää eri kasvia: ruista, mallasohraa, syysvehnää ja hernettä. Pinta-aloja kertyy yhteensä noin 450 hehtaaria: ruista 106 hehtaaria, syysvehnää hieman yli 80, hernettä 45 ja loput 219 hehtaaria mallasohraa.

    Kesän ukkosmyrskyt ovat jättäneet selviä jälkiä. Vuori kertoo, että noin 70 prosenttia rukiista on lakoontunut aika pahasti ja herneestäkin noin 60 prosenttia.

    ”Se on oikeastaan kiinni siitä, mihin ukkoskuuro on osunut. Tuossa parin kilometrin päässä on täysin pystyssä olevaa ruista. Sille ei voi mitään. Mihin ukkonen osuu, niin osuu.”

    Mallasohra ja syysvehnä ovat kuitenkin säästyneet suuremmalta lakoontumiselta.

    Kalle Vuori kertoo, että noin 70 prosenttia viljellystä rukiista on lakoontunut aika pahasti ja herneestäkin noin 60 prosenttia.
    Kalle Vuori kertoo, että noin 70 prosenttia viljellystä rukiista on lakoontunut aika pahasti ja herneestäkin noin 60 prosenttia. Kuva: Sanne Katainen

    Alahärmän alueella Etelä-Pohjanmaalla lakoontumista on myös havaittavissa. Paikallinen viljelijä Ville Huhtala kertoo, että hänen 170 hehtaarin viljelyalastaan noin 15 hehtaaria on täysin liimalaossa, kun taas muualla lakoa esiintyy vain paikoitellen.

    ”Lakoontumista on jonkin verran, mutta ei kovin pahasti. Puolet pystyssä olevasta ohrasta on vahvakortista, monitahoista – ne ovat ihan hyvässä kunnossa. Toinen puoli ohrasta on myöhäistä ja heikkokortista.”

    ”Parilla lohkolla on selkeämpää liimalakoontumista, ja heikomman korren lajikkeet ovat kärsineet enemmän,” Huhtala jatkaa.

    Huhtalalla tilanne on lakoontumisen suhteen vielä kohtuullinen, mutta muilla paikallisilla viljelijöillä ei ole ollut yhtä hyvä tuuri.

    ”Osalla paikallisista viljelijöistä on mennyt aika paljon lakoon viljat, jopa kokonaisia peltoja. Kokonaisuudessaan lakoontumista on ollut melko paljon.”

    Pro Agrian kasvintuotannon kehityspäällikkö Juha-Matti Toppari toteaa Etelä-Pohjanmaan tilanteesta myös, että kovat ukkosmyrskyt ovat paikoin pistänet viljaa pahastikin lakoon.

    ”Suuriakin alueita on päässyt lakoontumaan.”

    Juha-Matti Toppari
    Lakoontuminen voi olla koko lohkolla tai laikkuina siellä täällä, kuten kuvasta näkyy.
    Lakoontuminen voi olla koko lohkolla tai laikkuina siellä täällä, kuten kuvasta näkyy. Kuva: Sanne Katainen

    ”Kasvustot ovat pitkästä aikaa olleet ihan hyviä. Sattuivat nuo ukkoset vaan sellaiseen aikaan, että aika herkästi lakoontuivat. Suuriakin alueita on päässyt lakoontumaan.”

    Vuori ei vielä arvioi hehtaarisatoja sen suuremmin, sillä puinnit ovat vasta alussa.

    ”Aikaisempiin pariin vuoteen verrattuna sato on varmasti parempaa, kun on ollut niin älyttömän kuivaa. Pitkällä aikavälillä en osaa sanoa, onko tämä keskimääräistä vai parempaa”, Vuori kertoo.

    Kesän lämpö ja sateet ovat tuoneet mukanaan voimakkaan tautipaineen.

    ”On ollut järjetön tautipaine tänä vuonna. Vaikka on kahteen kertaan tehty tautitorjunnat aika kovilla ainemäärillä, niin ei nyt ihan sataprosenttisesti ole kattanut. Lämpö, vesisateet ja tiheät kasvustot ovat olleet valitettavan täydellinen yhdistelmä taudeille.”

    ”Ihan hyvin kuitenkin ollaan pärjätty”, Vuori jatkaa.

    Puimurista oli katkennut terä, sillä puintikorkeus on lakoontuneiden viljojen vuoksi matala. Terä on lähellä maata ja osunut siksi kiveen.
    Puimurista oli katkennut terä, sillä puintikorkeus on lakoontuneiden viljojen vuoksi matala. Terä on lähellä maata ja osunut siksi kiveen. Kuva: Sanne Katainen

    Kasvustojen tiheys tänä vuonna on myös vaikuttanut tautipaineeseen.

    Rikkakasvit eivät ole tilalla olleet suuri ongelma, mutta tänä vuonna niitä on noussut torjunnan jälkeenkin.

    ”On normaalia enemmän tullut rikkaruohoa läpi. Isot vesisateet ja lämpöjaksot idättivät rikkakasveja torjunnan jälkeen vielä uudestaan. Tuossa kun on maaseudulla liikkunut, niin toisilla tiloilla on vähän enemmän ongelmia kuin meillä.”

    Peltojen kokonaispinta-alasta noin 45 prosenttia on syyskylvöisiä kasveja. Tautipaineen ja kasvun osalta hän ei ole huomannut suurta eroa kevät- ja syyskylvöjen välillä, ”painetta on riittänyt kaikille”.

    ”Puinnit jatkuvat päivittäin, kunhan vain kelit sallivat”, Vuori toteaa.

    Lisää aiheesta
    • Koeruutupuimurin ratin takaa löytyi Mikko Perälä.

      Kasvintuotanto | Katso video: Näin ruokonataa puidaan koeruudulla − apuna erikoisvalmisteinen puimuri

      Tilaajalle
    • Syysvehnän sato-odotukset ovat korkealle, kertoo Pro Agrian kasvintuotannon kehityspäällikkö Sari Peltonen. Kuvituskuva Ceylon-syysvehnä.

      Kasvintuotanto | Viljojen satonäkymät vaihtelevat – syysvehnä lupaava, syysrypsi tuottanut paikoin pettymyksiä

      Tilaajalle
    • Jani Pirhonen viljelee kotitilaansa Paimiossa. Alueella on ennenkin päästy puinneille jo heinäkuun puolella.

      Kasvintuotanto | Video: Syysviljaa puidaan jo Paimiossa – muualla odotetaan vielä hetki

      Tilaajalle
    • Työtä riittää pitkillä saroilla. Montaa tuntia kerrallaan ei tarvitse kuumassa viettää, vaan poiminta jaksotetaan useammalle päivälle.

      Kasvintuotanto | Helteessä nyhdetään hukkakauraa – nuoret tarttuivat harvinaiseen urakkaan

      Tilaajalle
    • Säilörehun laatu on Santeri ja Juha Vuorelan mielestä nyt kohdillaan.

      Maidontuotanto | ”Maitoa pitäisi tulla hyvin”, Etelä-Pohjanmaalla korjattu timanttiset säilörehusadot

      Tilaajalle
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle