
”Perunan viljelyala kasvoi Keski-Euroopassa noin 15 prosenttia satokausina 2024 ja 2025. Alaa lisäsivät perunantuotantoon erikoistuneiden tilojen lisäksi myös muut kasvinviljelytilat”, kertoo Luonnosta Finland oy:n toimitusjohtaja Antti Kuusisto.
Syynä muutokselle oli viljan ja sokerijuurikkaan tuotannon kannattamattomuus.
”Esimerkiksi Saksassa urakointipalvelujen ostaminen istutukseen ja nostoon on helpompaa. Siksi jopa tuotantosuunnan vaihtaminen on helpompaa kuin Suomessa.”
Tuotantoalan lisäys on johtanut mittavaan ylituotantoon. Euroopassa on nyt perunasta ylituotantoa arviolta noin kuusi kertaa Suomen kokonaistuotannon verran eli 3–4 miljoonaa tonnia.
”Arviot vaihtelevat, sillä kokonaisuus on vielä hämärän peitossa. Satoa nostetaan vielä.”
Lopulliset luvut saataneen marraskuussa.
Pahin tilanne on Saksassa, Ranskassa, Belgiassa ja Hollannissa. Esimerkiksi Saksassa tuotetaan tavanomaisena vuonna noin 10,5–11 miljoonaa tonnia ruokaperunaa.
”Se määrä kattaa heidän kotimaan tarpeensa. Nyt Saksan perunasato on arviolta 13,2 miljoonaa tonnia.”
Varastointikapasiteettia ei yksinkertaisesti ole kaikelle perunalle.
”Siksi sitä syötetään nyt karjalle pilkkahintaan. Maidontuotantotilojen lisäksi perunaa ohjautuu biokaasulaitoksille.”
Karjatilat ja biokaasulaitokset maksavat perunasta 15 euroa tonnilta.
Perunan hinnan romahdus koskee vain sopimuksetonta perunaa.
”Niillä, joilla oli sopimus viljelemästään perunasta, ei ole ongelmaa. Hinnan romahdus kohdistuu siis vain tavanomaisesta lisättyyn alaan”, Kuusisto toteaa.
Tilanne on vaikuttanut jonkin verran Luonnosta Finland oy:n toimintaan.
”Meillä on kaksi tytäryhtiötä. Toinen Hollannissa ja toinen Iso-Britanniassa. Teemme näissä maissa sisämarkkinakauppaa, mutta myös viemme esimerkiksi perunaa myös Suomesta riippuen tarpeesta ja markkinatilanteesta. Tänä vuonna emme vielä ole vieneet.”
Viime vuonna Hollantiin ja Iso-Britanniaan vietiin muun muassa uuniperunaa ja luomutuotteita.
”Tuotteet kuljetetaan Iso-Britanniaan kahden laivamatkan kautta. Täältä rekka menee ensin laivalla Amsterdamiin ja sieltä taas laivalla Iso-Britanniaan.”
Sen sijaan yrityksen niin sanottu sisämarkkina toimii hyvin.
”Itämeren alue on kotimarkkinamme. Olemme tänä vuonna tehneet vientikauppaa, Baltiaan, Ruotsiin ja Norjaan koko ajan. Perunan lisäksi on viety sipulia, lanttua, porkkanaa ja kaalia.”
Tilastoa tämän vuoden satotasoista ei vielä ole, mutta Kuusisto toteaa kotimaan perunasadon nousevan luultavasti tavanomaiselle tasolle.
”Kesällä olosuhteet olivat hankalat. Siksi odotettiin, että sato jäisi normaalia pienemmäksi. Kasvukauden lopussa tulos lähti paranemaan, kun perunat jätettiin kasvamaan syyskuulle saakka.”
Nostojen aloittamista viivästytettiin noin viikosta 10 päivään.
”Kotimaassa perunan hinnoittelu on ollut todella vakaata, mutta kulut nousevat koko ajan. Perunantuottajienkaan taloudellinen liikkumatila ei ole huippuhyvä. Peltokasvipuolen kannattavuushaasteet koskettavat myös perunantuotantoa.”
Kuusisto toteaa, että monella tilalla on korjausvelkaa ja investointivelkaa.
”Vain harvat ovat viime vuosina pystyneet uusimaan nostokalustoaan. Nostokone on investointina 150–400 tuhannen euron luokkaa. Jotta investointi pystyttäisin tekemään, pitäisi perunasta saada hyvää hintaa.”
Kuusisto toteaa korjaus- ja investointivelan näkyvän myös peltojen kunnossapidossa.
”Perunantuotannossa pitää pellon vesitalouden toimia erittäin hyvin. Salaojat pitäisi pystyä pitämään kunnossa.”
Perunan viljelyalassa ei ole Suomessa tapahtunut suuria muutoksia. Tänä vuonna ala oli yhteensä 18 900 hehtaaria. Ruokaperunaa viljeltiin 8300 hehtaarilla, tärkkelysperunaa 5700 hehtaarilla, ruokateollisuusperunaa 2700 hehtaarilla, siemenperunaa tuotettiin 1600 hehtaarilla ja varhaisperunaa 700 hehtaarilla.