• Lukijalta: Cap:n maatalousluonnon monimuotoisuuden tavoitteista pidetään kiinni

    Maastokatselmuksissa hoitosopimuksista pois rajatut alueet eivät ole olleet sopimuksen tarkoittamaa hoitoa vaativaa maatalousluontoa tai niissä on havaittu puutteita muun muassa alueen hallinnan tai eläinten hyvinvoinnin varmistamisessa, kirjoittaa maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah vastauksessaan kansanedustaja Krista Mikkoselle.
    Hoidettu niitty. Kuvituskuva.
    Hoidettu niitty. Kuvituskuva. Kuva: Carolina Husu
    Maatalous|Maatalouden ympäristötoimet
    22.3.202412:30
    Lukijalta
    Sari Essayah

    Kansanedustaja Mikkonen (MT 13.3.) oli huolissaan perinnebiotooppien määrästä ja Suomen cap-suunnitelman tavoitteiden toteutumisesta.

    Maatalousluonnon monimuotoisuuden ja maiseman hoito -ympäristösopimus koostuu vuosittaisesta hoitokorvauksesta sekä erillisestä yksivuotisesta aitaamis- ja/tai raivaamiskorvauksesta.

    Sopimusalueen tulee olla maatalousvaikutteista luontoa, sillä kyseessä on yhteisen maatalouspolitiikan toimenpide. Maatalousvaikutteisuus tarkoittaa nykyisen maataloustuotannon vaikutuspiirissä olevaa aluetta kuten peltojen reunavyöhykettä tai aluetta, jonka luontotyypit ovat syntyneet historiallisen maatalouskäytön vaikutuksesta eli ovat perinnebiotooppeja.

    Hehtaarikohtainen korvaus maksetaan hoidosta aiheutuneista kustannuksista ja tulonmenetyksistä. Sopimusalaan ei voi sisältyä muuta aluetta kuten metsää tai hoitamatonta alaa, vaikka tuensaajan kokonaiskorvaus siitä kasvaisi.

    Ympäristösopimuksen tavoitepinta-ala oli 33 000 hehtaaria vuonna 2023. Alan tavoitellaan kasvavan vuoteen 2027 mennessä 46 000 hehtaariin. Tavoiteala sisältää perinnebiotooppeja ja muuta hoidettavaa maatalousluontoa.

    Julkisuudessa on liikkunut arvioita, että perinnebiotooppien määrä olisi dramaattisesti vähenemässä sopimusehtojen takia, kuten Mikkonenkin esittää. Näin ei kuitenkaan ole. Ympäristösopimusta haettiin 31 757 hehtaarille. Toteutuneiden maastokatselmuksien perusteella 3 305 hehtaaria haetusta alasta ei täytä sopimuksen edellytyksiä, kun maastokatselmus on tehty puolelle haetusta alasta (Ruokaviraston tiedote 14.3.).

    Pois rajatut alueet eivät ole olleet sopimuksen tarkoittamaa hoitoa vaativaa maatalousluontoa tai puutteita on ollut muun muassa alueen hallinnan tai eläinten hyvinvoinnin varmistamisessa. Maastokatselmus tullaan tekemään kaikille sopimusalueille.

    Suomi on sitoutunut cap-suunnitelman tavoitteisiin ja jaan huolen luonnoltaan arvokkaiden elinympäristöjen vähenemisestä. Ratkaisuja haetaan yhteisesti luonnonhoidosta vastaavien tahojen kesken.

    Sari Essayah

    maa- ja metsätalousministeri (kd.)

    Lisää aiheesta
    • Ministeriöllä ei näytä olevan ymmärrystä luonnonlaidunten ekologiasta, kansanedustaja kritisoi.

      Monimuotoisuus | Ministeri Essayahin on aika käyttää poliittista valtaansa

    • Maatalouden tehostuminen heijastuu luonnon monimuotoisuuteen. Laiduntavien eläinten väheneminen uhkaa perinnebiotooppien sekä niiden lajiston tulevaisuutta.

      Luonto | Maatalousympäristöjen monimuotoisuus voidaan pelastaa, mutta se vaatii rahaa, todetaan tuottajajärjestöjen tiekartassa

      Tilaajalle
    • Kansanedustajat Krista Mikkonen (vihr.) ja Vesa Kallio (kesk.) ihmettelevät maa- ja metsätalousministeriön luonnonlaitumia koskevaa tulkintaa.

      Ympäristö | Lukijalta: Sorkan jälki ja lantakasa ovat myös luonnonhoitoa

      Tilaajalle
    • Moni lampuri pelkää, että esimerkiksi saarissa sopimusalan ulkopuolelle jää niin paljon alaa, ettei niiden hoitaminen ei ole enää taloudellisesti järkevää.

      Maatalousyrittäjät | Ympäristösopimusaloja hylätty katselmuksissa eniten niissä tapauksissa, kun maankäyttölaji on metsämaa

    • Maatalouden ympäristötoimet | Viljelijät ottivat etunojan luonnon vaalijoina – luontokadon torjunta vaatii sitoutumista koko yhteiskunnalta

    • Perinnebiotoopit ovat usein kivikkoisia ja mosaiikkimaisia.

      Maatalouden ympäristötoimet | Suojeluasiantuntijat maisemanhoidon vähenemisestä – ”Vuosikymmenien työn tulokset vaarassa”

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ennallistamisasetuksen teema näkyy tässäkin kuvassa. Vasemmalla Natura 2000 -ohjelman suo ja oikealla siihen rajoittuva ojitusalue, jossa metsän kasvu on vauhdissa. Molempia tarvitaan.

    Koneviesti | EU:n ennallistamisasetus on nyt toteutusvaiheessa – Ruukin tutkimusasemalla haetaan ratkaisuja turvemaiden viljelyn haasteisiin

    Tilaajalle
  • Linnan mukaan oleellisinta ennallistamisen kannalta on aktivoida metsien, soiden ja peltojen yhteyttämistehokkuutta muun muassa metsänhoitoa lisäämällä. Kuvituskuva.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Ennallistamisasetuksen pohjatiedot vanhentuneita ja epätarkkoja – suomalainen teknologia voisi ratkaista paljon

  • Hyvä esimerkki uudesta tekniikasta on FarmDroid, joka on investointitukilistalla niin Suomessa kuin Iso-Britanniassa.

    Koneviesti | Maatalouden ympäristöinvestoinnit jatkuvat Iso-Britanniassa – avustukset kattavat laitteita peltotöihin ja eläinten hyvinvointiin

    Tilaajalle