Kun etanoiden määrä tilalla räjähti käsiin, avuksi otettiin ankat – permakulttuurissa luonnosta otetaan oppia häpeilemättä

Ankat marssivat marjapensaiden lomassa kuin tietäisivät tehtävänsä: Pitää Iso-Orvokkiniityn tilan etanainvaasio kurissa.

Erkki Pöytäniemi ja Marja Nuora hankkivat ankat tilalleen, kun etanaongelma äityi kestämättömäksi. Espanjansiruetanoita sai kerätä tiluksilta ämpärikaupalla.

Nyt torjuntatyöstä huolehtivat ankat.

Ankat istuvat Pöytäniemen ja Nuoran viljelyfilosofiaan. He hoitavat tilaansa permakulttuurin periaattein.

Iso-Orvokkiniityssä tavoitteena tulevaisuudessa on myös viiniomavaraisuus. Kuva: Tuulikki Viilo

Permakulttuuri on suunnittelumenetelmä, jossa pyritään jäljittelemään ja hyödyntämään luonnon omia prosesseja. Tavoitteena on paitsi tuottaa ruokaa, myös vaalia luontoa ja paikallisyhteisöjen elinvoimaa.

Pöytäniemen tiluksia tutkailee kirjava joukko yleisöä. Lohjaan kuuluvasta Karjalohjasta on kasvanut permakulttuurista kiinnostuneiden keskittymä.

Heinäkuun lopussa alueella järjestettiin ensimmäistä kertaa pelkästään permakulttuuriin keskittynyt Ikielo-festivaali, jossa Iso-Orvokkiniitty oli yksi vierailukohteista.

Ankat pitävät Iso-Orvokkiniityn etanainvaasiota kurissa. Puolisukeltajia tarvitaan kuitenkin vielä nykyistä enemmän etanoiden torjumiseksi. Kuva: Tuulikki Viilo

Vaihtoehtoisten viljelytapojen nousulle yksi kannustin voi olla niin perinteisen maatalouden kuin luomutuotannonkin muuttuminen vaativammaksi.

Kannattavuus heittelee ja alalle heittäytyvän on usein oltava valmis isoihin investointeihin.

Yhä useampi siirtyykin viljelemään sivutoimisesti tai ensisijaisesti omiin tarpeisiin.

”Kyllähän tässä itsekin tuottajana painii ajatuksen kanssa, mikä olisi se tulevaisuus, millä sitä itsensä ja perheensä elättää”, nostaa festivaaleilla järjestetyssä paneelikeskustelussa esiin luomuviljelijä Mikael Lehtonen.

Hänen luomutilallaan Karjalohjalla viljellään muun muassa kauraa ja palkokasveja.

”Pystyykö tilakokoa kasvattamaan vai millä varmistaisi, että voisi jatkossa tuottaa – vai siirtyykö maataloutta tekemään pienimuotoisemmin ja lähtee muualle töihin”, hän pohtii.

Kymmenen vuotta sitten kannattavuus oli sen verran parempi, että myös kokeilujen tekeminen oli helpompaa, hän huomauttaa.

”Turvalliset valinnat ovat pitkällä tähtäimellä huono juttu.”

Erkki Pöytäniemi on Suomen Permakulttuuriyhdistyksen vetäjä ja alan opettaja. Hän viljelee Karjalohjalla 12 hehtaarin tilaa. Kuva: Tuulikki Viilo

Agronomitaustainen Pöytäniemi on tehnyt pitkän uran luomualalla. 12 vuotta sitten hän kiinnostui permakulttuurista polkuna kestävään elämäntapaan.

”Luomu on menestyksensä uhri”, hän pohtii. ”Periaatteet luomun takana on unohdettu tai ainakaan niitä ei ole kirjoitettu EU:n luomuasetukseen.”

Permakulttuuriin perehdyttävän PDC-kurssin Pöytäniemi kävi Ranskassa. Nuora teki omansa Kolilla Suomessa.

Sopivaa paikkaa tilalle pariskunta etsi pitkään. Vaihtoehtoja näytti lopulta jäävän yksi: Rakentaa tila alusta loppuun itse.

Kun Pöytäniemi näki Iso-Orvokkiniityn peltoineen ja rinteineen, hän tiesi löytäneensä etsimänsä paikan. Kaiken kruunasi 200 metrin päässä sijaitseva vanha pähkinäpensaslehto.

Ruokaa tuotetaan vihannesviljelmien ja kasvihuoneen lisäksi muun muassa metsäpuutarhan, sieniviljelmien ja mehiläisten avulla.

Permakulttuurin periaatteet ulottuvat myös rakentamiseen. Iso-Orvokkiniityn päärakennus on tehty olkipaaleista ja savesta. Kuva: Tuulikki Viilo

Sienten kasvatuksen pariskunta aloitti jo 2015 järjestämällä ymppäystyöpajan. Kahden viikonlopun aikana saatiin talon takana olevaan rinteeseen 350–400 pölkkyä ja sama toistettiin useana keväänä.

Siitakkeen rihmastolla höystettyä sahanpurua ympätään pölkkyihin ja päälle asetetaan hunajavahasinetti. Yhteen pölkkyyn reikiä tulee noin 50 kappaletta.

”Osterivinokas on helpon maineessa, mutta minusta se ei ole helppo. Pakuria olen ympännyt, mutta se ei ole vielä tuottanut. Ymppäyksestä voi kestää 10 vuotta ennen kuin satoa saadaan.”

Tällä kasvukaudella siitaketta tulee vain omiin tarpeisiin, koska koronavuosina ymppäystyöpajoja ei pystytty järjestämään, Pöytäniemi kertoo. Jatkossa tarkoitus on saada sieniä taas myyntiin.

Jos ravintolalle on luvattu sieniä säännöllisesti, kasvatuksen rytmitys on tärkeää, Pöytäniemi tähdentää.

Siitakkeen kasvatuksessa rytmiä hallitaan kylmävesikäsittelyllä.

”Sieniviljelyn suurin ongelma on pölkkyjen ja rihmaston kuivuminen”, hän jatkaa.

Muutaman satovuoden jälkeen seuraavat lahottajat ottavat pölkyt haltuunsa ja luonto jatkaa kiertokulkuaan, kuten permakulttuurin periaatteisiin sopiikin.

Pölkyn päähän asti levinnyt, vaalea kuviointi kertoo siitakkeen ymppäyksen onnistuneen. Kuva: Tuulikki Viilo