• Myyntipäällikkö Juha Erkkilä kertoo kuuden metrin kylvölannoittimen maantieleveyden olevan  kuitenkin vain kolme metriä.
    Myyntipäällikkö Juha Erkkilä kertoo kuuden metrin kylvölannoittimen maantieleveyden olevan kuitenkin vain kolme metriä. Kuva: PasiLeino

    ”Kuusimetristä konetta aitosuorakylvöön odotettiin jo” ‒ Multivan uutuutta testanneella viljelijällä yksi kehitystoive

    Kiertokokeen tekeminen onnistuu käytännössä kahdella napinpainalluksella.
    Tilaajalle
    Maatalous|Koneet ja kulkuneuvot
    16.9.202617:00
    Heli Lehtelä
    Loimaa

    Multiva tuo Helsingin konemessuille esittelyyn uuden eForte 600 -kylvölannoittimen.

    ”Kuusimetristä aitosuorakylvökonetta odotettiinkin jo markkinoilla. Uutuuskoneella voidaan siis kylvää suoraan sänkeen, mutta tietysti myös muokattuun maahan”, kertoo Multivan myyntipäällikkö Juha Erkkilä.

    Tilojen kasvaessa kasvaa myös kysyntä yhä suuremmille koneille.

    ”Koska teen yksin 85 prosenttia tilani töitä, haen suuremmilla koneelle tehokkuutta ajankäyttöön”, kertoo 0-sarjan koneen kevääksi ostanut loimaalainen kasvinviljelijä Ari Laakso.

    Kasvinviljelijä Ari Laakso kylvi uutuuskoneella keväällä 350 hehtaaria ja syksyllä 55 hehtaaria.
    Kasvinviljelijä Ari Laakso kylvi uutuuskoneella keväällä 350 hehtaaria ja syksyllä 55 hehtaaria. Kuva: PasiLeino

    Laakso kertoo käyttökokemuksensa olleen positiivinen.

    ”Kun tosiaan asetukset saatiin kuntoon noin tunnissa, niin sen jälkeen työ oli hyvin helppoa automatiikan ansiosta.”

    Laakso kertoi kylväneensä yhtä kyytiä jopa 35 hehtaaria rypsiä.

    ”Se onnistui, kun täytin ensimmäisen säiliön siemenellä ja toisen ja kolmannen apulannalla.”

    Yksi eForte 600 -kylvökoneen keskeisistä ominaisuuksista on aktiivinen hydraulijärjestelmä, joka säätää automaattisesti vannaspainetta ja sivulohkojen painotusta pellon pinnanmuotoja seuraten.
    Yksi eForte 600 -kylvökoneen keskeisistä ominaisuuksista on aktiivinen hydraulijärjestelmä, joka säätää automaattisesti vannaspainetta ja sivulohkojen painotusta pellon pinnanmuotoja seuraten. Kuva: PasiLeino

    Yhteen asiaan Laakso kuitenkin kaipasi muutosta.

    ”Toiveeni oli päästä 18 metrin päisteisiin, mutta 24 oli realismia. Kone on pitkä ja vankka.”

    Multivan tuotekehitysjohtaja Vesa Mäkelä lupaa Laaksolle, että tekniikan yhä parantuessa haluttuun päisteleveyteen tullaan vielä pääsemään.

    Tuotekehitysjohtaja Vesa Mäkelä on itsekin viljelijä ja kertoo nauttivansa kiireisten peltosesonkien aikana automatiikan tuomasta helpotuksesta käytännön työhön.
    Tuotekehitysjohtaja Vesa Mäkelä on itsekin viljelijä ja kertoo nauttivansa kiireisten peltosesonkien aikana automatiikan tuomasta helpotuksesta käytännön työhön. Kuva: PasiLeino

    Juha Erkkilä huomauttaa, että eForte 600 -kylvölannoitin on suunniteltu nimenomaan Suomen olosuhteisiin.

    ”Täällä käytetään enemmän lannoitetta ja siementä kuin etelämpänä Euroopassa. Tästä koneesta saadaan haluttaessa läpi jopa 500 kiloa lannoitetta ja 400 kiloa siementä hehtaarille.”

    Tuotekehitysjohtaja Vesa Mäkelä ja myyntijohtaja Mikko Saarikallio toteavat arvokkaimman palautteen kehitystyön kannalta tulevan käyttäjiltä. Suomen testauskausi on lyhyt, mutta kokemuksia saadaan erityisesti Unkarista, jossa on Multivan tytäryhtiö.
    Tuotekehitysjohtaja Vesa Mäkelä ja myyntijohtaja Mikko Saarikallio toteavat arvokkaimman palautteen kehitystyön kannalta tulevan käyttäjiltä. Suomen testauskausi on lyhyt, mutta kokemuksia saadaan erityisesti Unkarista, jossa on Multivan tytäryhtiö. Kuva: PasiLeino

    Yhä useammat tilat tekevät urakointia oman tilansa ulkopuolella.

    ”Urakointia ajatellen tämä kylvölannoitin on mukavan helppo säätää erilaisten toiveiden ja maalajien mukaan”, Erkkilä toteaa.

    ”Tällä kylvölannoittimella voidaan esimerkiksi kylvää vain joka toisen vantaan kautta”

    Juha Erkkilä

    Hän mainitsee, että tiloilla on usein eri levyisiä ruiskuja, jolloin ajourat halutaan erilaisille etäisyyksille.

    ”Ajouria varten voidaan myös sulkea joko yksi, kaksi tai kolme vannasta ohjausnäytön kautta.”

    Keski-Euroopassa on yleistynyt öljykasvien kylvö harvemmalla rivivälillä.

    ”Tällä kylvölannoittimella voidaan esimerkiksi kylvää vain joka toisen vantaan kautta”, Erkkilä kertoo.

    Toimitusjohtaja Pasi Mäkelä painottaa Multivan strategian olevan, että pitkäjänteisesti tuotekehitykseen panostamalla kasvua saavutetaan vaikeimpinakin aikoina.
    Toimitusjohtaja Pasi Mäkelä painottaa Multivan strategian olevan, että pitkäjänteisesti tuotekehitykseen panostamalla kasvua saavutetaan vaikeimpinakin aikoina. Kuva: PasiLeino

    Hyvä esimerkki koneen helppokäyttöisyydestä on kiertokoneen tekeminen.

    Se hoituu käytännössä kahta nappia painamalla

    ”Nyt unohdetaan aarin alat. Ensin pidetään huoli, että syöttimet ovat täyttyneet viljasta ja sitten toisen napin painalluksen jälkeen kone tekee automaattisesti viisi kierrosta ja kertoo hytin näytöllä paljonko lannoitetta ja siementä menee”, Juha Erkkilä kertoo.

    Tämän jälkeen ei kiertokoetta tarvitse enää uusia kuin vasta silloin kuin käytettävä siemen tai lannoite muuttuu.

    Lisää aiheesta
    • Suomi on yksi maailman suurimmista kauran viejistä. Suomen Viljavan toimitusjohtaja Jarkko Arrajoki lisäisi niin viljojen kuin muidenkin viljelykasvien tuotantoa Suomessa.

      Talous | Suomen kilpailukykyä viljamarkkinoilla voitaisiin parantaa – ainakin yksi selvä markkinahaitta poistettavissa

      Tilaajalle
    • Suomen Kasvinviljelijät vaatii, että viljakauppaan otettaisiin käyttöön reilun kaupan tilahintajärjestelmä, jossa viljan ostajat kunnioittavat heikoimmassa markkina-asemassa olevaa neuvottelukumppania.

      Talous | Suomen Kasvinviljelijät haastaa rehun tuonnin: ”Pystyisimme korvaamaan sen kotimaisella valkuaisella”

      Tilaajalle
    • Kotieläintiedettä Viikissä pääaineenaan lukenut Wendla Leino teki gradunsa eläinten ravitsemuksesta.

      Kasvintuotanto | Maatalous veti helsinkiläisnuoren imuunsa ‒ nyt Yaraa luotsaava Wendla Leino ei edes harkinnut mitään muuta alaa

      Tilaajalle
    • Viljelijät pystyvät halutessaan vaikuttamaan viljamarkkinoihin, mutta se edellyttää tuottajaorganisaatioiden kaltaisia yhteenliittymiä ja yhteistyötä, toteaa toimitusjohtaja Esa Lindroos Suomen Vilja-Aitasta.

      Talous | Suomen Vilja-aitta vaatii tehokkaampaa viljanvientiä − toimitusjohtaja: Pienillä aluksilla ei kannata viedä Espanjaan asti

      Tilaajalle
    • Kotkaniemen tutkimusaseman esimies Juha Liespuu ja Hankkijan osastopäällikkö Timo Särmälä esittelivät kasvustoja Yaran Kotkanniemen 20 vuotta jatkuneita kasvuohjelmakokeita juhlistaneessa tilaisuudessa

      Kasvintuotanto | Suomen peltojen satopotentiaali räjähti 20 vuodessa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    suorakylvökone
    kylvölannoitin
    Multiva
    maatalouskone
    suorakylvö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Jämäkkä Thaler on puskuvoimainen pienkuormain maatilan pihatöihin ‒ työntövoimaa on runsaasti

    Tilaajalle
  • Argo on kuusipyöräinen hankaliin maasto-olosuhteisiin tarkoitettu amfibioajoneuvo.

    Koneviesti | Kokeilu: Hankalien maasto-olosuhteiden menijä kulkee sekä maastossa että vedessä

    Tilaajalle
  • Kronoksen Extendo 730 Prossa leikkuupää voidaan siirtää traktorin sivulle. Puomistoon on tullut yksi nivel lisää sekä automatiikkaa hallintaan. Puomin ulottuvuus on 7,3 metriä, ja siinä on laajakulmanivelet.

    Koneviesti | Kronoksen Extendo -murskaimessa puomi taittuu eteen ‒ kuskin ergonomia paranee