• Navettainvestoinnit putosivat alle kolmasosaan viime vuosikymmenen huippuvuoden lukemasta

    Maatilojen kiinnostus energiainvestointeihin jatkui viime vuonna.
    Navettarakentaminen on hiipunut muun muassa tuotantokustannusten nousun takia.
    Navettarakentaminen on hiipunut muun muassa tuotantokustannusten nousun takia. Kuva: Petteri Kivimäki
    Maatalous|Maatalousyrittäjät
    22.1.202414:06
    Satu Lehtonen

    Ely-keskukset rahoittivat viime vuonna yhteensä 1 805 maatalouden investointia, joihin myönnettiin avustusta noin 72 miljoonaa euroa, Ruokavirasto tiedottaa.

    Maidon ja naudanlihan tuotantorakennuksiin myönnettiin lähes saman verran investointitukea kuin edellisvuonna. Viime vuosien investointimäärät ovat kuitenkin pieniä viime vuosikymmenen huippuvuosiin verrattuna.

    Viime vuonna navettainvestointien avustusmäärä oli alle 18 miljoonaa euroa, kun vuonna 2019 avustusta myönnettiin yli 60 miljoonaa euroa.

    Viime vuonna rahoitettiin 124 navettainvestointia, kun niitä parhaimmillaan on rahoitettu yli 300 vuodessa.

    Rahoituksen saaneet navettainvestoinnit ovat myös keskimääräistä pienempiä.

    Keskeisinä syinä navettainvestointien vähenemiseen ovat Ruokaviraston mukaan maatalouden kustannusten nousu sekä se, että naudanlihantuotannon laajennuksien tukeminen loppui vuoden 2020 lopussa.

    Maatilojen biokaasulaitosinvestointeja ei viime vuonna rahoitettu maatalouden investointituella lainkaan.

    Energiantuotantoinvestointien määrä säilyi edelleen suurena, mutta ei vuoden 2022 huippulukemissa. Ely-keskukset rahoittivat energiainvestointeja 20 miljoonalla eurolla.

    Maatilat ovat investoineet varsinkin aurinkopaneeleihin ja hakelämpökeskuksiin, joihin molempiin on myönnetty avustusta yli 6 miljoonaa euroa.

    Energiaa säästäviin investointeihin myönnettiin avustusta yli 7 miljoonaa euroa. Esimerkiksi kasvihuoneiden valaistusta on vaihdettu led-valaistukseksi.

    Maatilojen biokaasulaitosinvestointeja ei viime vuonna rahoitettu maatalouden investointituella lainkaan.

    Aloittavien viljelijöiden määrä on ollut laskussa vuoden 2018 jälkeen.

    Nuoren viljelijän aloitustuen sai viime vuonna 230 uutta maatalousyrittäjää. Aloitustukea myönnettiin yhteensä noin 8,5 miljoonaa euroa avustuksena.

    Aloittavien viljelijöiden määrä on ollut laskussa vuoden 2018 jälkeen, jolloin luopumistuki päättyi ja tilanpidon aloitti 446 aloitustukea saanutta maatalousyrittäjää.

    Aloitustuen maksaminen alkoi tammikuun alkupuolella ja tähän mennessä Ruokavirasto on maksanut lähes kaksi miljoonaa euroa viime vuonna myönnetyistä aloitustuista.

    Viime vuonna myönnettyjen investointitukien maksaminen alkoi tammikuun alkupuolella. Tähän mennessä Ruokavirasto on maksanut 6,7 miljoonaa euroa viime vuonna myönnettyjä investointitukia.

    Lisää aiheesta
    • Monelle maatilalle ei löydy jatkajaa.

      Maatalousyrittäjät | Sukupolvenvaihdosten lama ei hellitä: tilojen määrä jatkaa vähenemistään ja tilakoko kasvaa

      Tilaajalle
    • Lotta Sirkesalo siirtyy pikku hiljaa jatkamaan Arto Närväsen tilaa.

      Maatalousyrittäjät | 25-vuotiaan yrittäjän tavoite: kahden vuoden päästä lihatilalla on 500 kasvatuspaikkaa

      Tilaajalle
    • Navettahankkeita on siirtynyt eteenpäin tai jäänyt toteutumatta, ja se näkyy navettarakentamisen parissa toimivien yritysten liiketoiminnassa. Kuvituskuva.

      Rakentaminen | Navetoiden rakentajat tosi paikan edessä – maatilainvestointien tilanne jopa katastrofaalinen

    • Maatalouslomittajista on pulaa koko maassa.

      Talous | Maa- ja metsätaloudella on edessään yllättävä ongelma: mistä väkeä töihin, kun joka kolmas eläköityy muutamassa vuodessa?

    • Aku (oikealla) ja Matti Äijö ovat hoitaneet metsiä noin viisi vuotta yhdessä. Tilanhoidon vastuu siirtyy määrätietoisin askelin Akulle.

      Maanomistus | Matti Äijöllä on iso metsätila, jolle ei tuntunut löytyvän jatkajaa – sitten hän keksi ratkaisun, jolla elämäntyö siirtyy seuraavalle sukupolvelle

      Tilaajalle
    • Tuotantorakentamista rasittaa epävarmuus, joka liittyy metsäkatoasetukseen.

      Maatalousyrittäjät | ”Kymmenet tuotantoinvestoinnit ovat jäissä” – MTK vaatii ministeriöltä pitävää metsäkatoasetuksen tulkintaa

    Artikkelin aiheet
    maatalouden investoinnit
    navettainvestoinnit
    energiainvestoinnit
    Ruokavirasto
    ELY-keskukset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Lämmön tuottaminen yhteiskunnassa on kriittistä. Poltettava materiaali, kuten hake lämmön lähteenä tasaa yhteiskunnassa energiaverkoston kuormitusta. Sähköä tarvitaan tuki kuljettimien käyttöön ja sytytykseen. Poltettavaa materiaalia, turvetta ja haketta, voidaan varastoida ylivuotiseksi.

    Koneviesti | Huoltovarmuus on kannattavuutta -hanke käynnistettiin Pirkanmaalla – hankkeessa keskitytään maatilojen huoltovarmuuteen

    Tilaajalle
  • Rakennettu infra, kuten sähköverkko on altis ulkopuoliselle tihutyölle. Sähköverkko saattaa vaurioitua myös vahingossa. Kuvan haruksellisen teräsportaali on keskellä nurmipeltoa ja sen läpi ajetaan useilla koneilla kasvukauden aikana. Leveys on hieman tarkka karhottimelle.

    Koneviesti | Poikkeusoloihin varautuminen pitäisi olla jatkuvaa ja systemaattista – kriittisintä on puhtaan veden saaminen

    Tilaajalle
  • Kotieläintilalla pitää olla mahdollisuus ylläpitää tuotantoeläinten hyvinvointia, ja tilalla on oltava varajärjestelmä poikkeustilanteiden varalle. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Karjatilat tarvitsevat puhdasta vettä ympäri vuorokauden myös poikkeusoloissa ‒ varajärjestelmät ovat välttämättömiä