• Kaupunkilainen ei juuri pohdi metsiä ja puunkäyttöään – joka päivä hän käyttää silti tuotteita, joissa on puuta enemmän tai vähemmän

    Riippuvuussuhde on tärkeä ymmärtää. Kaupunkilaiset tarvitsevat maaseudun metsiä ja maaseudun metsänomistajat tarvitsevat kaupunkilaisia, monella tapaa, kirjoittaa Lauri Hetemäki kolumnissaan.
    Metsät ja niiden moninainen merkitys voi jäädä kapeaksi monelle kaupunkilaiselle. Silti molemminpuolinen ymmärrys olisi hyödyllistä kummallekin osapuolelle.
    Metsät ja niiden moninainen merkitys voi jäädä kapeaksi monelle kaupunkilaiselle. Silti molemminpuolinen ymmärrys olisi hyödyllistä kummallekin osapuolelle. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä|Metsäpolitiikka
    25.4.202307:30
    Kolumni
    Lauri Hetemäki

    Suomalaisista ja EU:n asukkaista 72–75 prosenttia asuu kaupunkialueilla. Heidän arvonsa ja käsityksensä määrittävät merkittävästi myös metsiin liittyvää politiikkaa.

    Tutkimusten mukaan kaupunkilaisille viihtyisät ja ulkoilemaan houkuttelevat kaupunkimetsät ovat hyvin tärkeitä. Niiden määrään ja laatuun vaikuttaa pääasiassa kaupunkien rakentaminen.

    Mutta mikä on etelän suurten kaupunkien metsää omistamattomien asukkaiden suhde yksityisten omistuksessa oleviin maaseudun metsiin? Tiedossani ei ole ajantasaista tutkimusta tästä aiheesta. Arvelisin, että tärkeitä ovat jokamiehenoikeus, metsien hiilinielut, monimuotoisuus ja ettei hakkuu pilaa maisemaa.

    Entä kuinka paljon maaseudun metsien puuntuotantoa arvostetaan? Tai ylipäätään ymmärretään ja tiedostetaan sen merkitys kaupunkilaisen arjessa?

    Kaupunkilainen herää asunnossaan, menee aamutoimilleen, pukeutuu, istuu pöydän ääreen syömään aamiaista, pakkaa eväät, kulkee omalla autolla, pyörällä tai julkisella liikennevälineellä päivän askareihin ja palaa aikanaan takaisin kotiinsa. Vuorokauden aikana näissä ja muissa toimissaan hän käyttää tuotteita, joissa on enemmän tai vähemmän puuta.

    Hän myös asuu asunnossa, joka voi olla puuta tai sen rakentamisessa ja lämmittämisessä on käytetty puuta.

    Ehkäpä hän on myös päivän mittaan hyödyntänyt julkisia palveluja, kuten terveys- ja kulttuuripalveluja tai koulutusta. Näiden rahoittamiseen on käytetty muun muassa metsänomistajien puun myyntiveroja, metsäyritysten yhteisöveroja ja niiden työntekijöiden tuloveroja.

    Varmaankaan kaupunkilainen ei juuri vaivaa päätänsä pohtimalla puunkäyttöään ja valtion verotuloja. Siksi maaseudun metsien ja metsätehtaiden merkitys kaupunkilaisen arjessa ei välttämättä myöskään nouse hänen tietoisuuteensa.

    Jos tätä tietoisuutta ei ole, ei ole syytäkään miettiä maaseudun metsien aineellisia arvojakaan.

    Mutta kaupunkilaiset tarvitsevat maaseudun metsiä ja maaseudun metsänomistajat tarvitsevat kaupunkilaisia, monella tapaa.

    Miten tämä tiedostettaisiin nykyistä paremmin alati kaupungistuvassa yhteiskunnassa? Miten metsää omistamaton helsinkiläinen ja berliiniläinen ymmärtäisi tämän keskinäisen riippuvuuden? Tai juukalainen ja oriveteläinen metsänomistaja suurkaupunkilaisten ajattelua ja mitä se voi merkitä metsien hoidolle.

    Medialla ja tutkijoilla on tärkeä rooli sellaisen tiedon välittämisessä, joka auttaa lisäämään asioiden ymmärtämistä ja kuvatun riippuvuuden tiedostamista. Tässä on petraamisen varaa.

    Kirjoittaja on työelämäprofessori Helsingin yliopistossa.

    Lisää aiheesta
    • Ryteikköisen kolmen hehtaarin kuusikon ensiharvennus onnistui Visa Kiviharjun mielestä hyvin. ”Aiemmin tästä ei nähnyt läpi.”

      Metsänhoito | Visa Kiviharju haluaa hoitaa isältään ostamaansa metsätilaa luontoa kunnioittaen ‒ ”Meitä luontoarvoja vaalivia metsänomistajia on paljon, ja siksi mustavalkoinen metsäkeskustelu tuntuu järjettömältä”

      Tilaajalle
    • Metsänkasvatus muistuttaa lastenkasvatusta siinä mielessä, että muut tietävät ja osaavat paremmin, kirjoittaa Mari Ikonen.

      Metsänhoito | Pokerinpeluuta metsäomaisuudella

    • Miten jotkut tutkijat kykenevät antamaan ehdottomia ja suoraviivaisia politiikkasuosituksia niinkin laajasta ja moniulotteisesta asiasta kuin metsien käyttö, pohtii Lauri Hetemäki kolumnissaan.

      Metsäpolitiikka | Yksinkertaiset vastaukset hämmentävät – poliittinen päätöksenteko tarvitsee ymmärrystä monimutkaisista asioista, kuten metsistä

      Tilaajalle
    • Metsänhoito | On hämmentävää kuunnella julkista keskustelua, jossa metsänomistajaa ei mainita – TV:ssä saattaa olla metsäohjelmia, joissa ei ole yhtäkään metsäalan asiantuntijaa

      Tilaajalle
    • Usein toistettu esimerkki pelisilmän puutteesta on aggressiivinen, pakkokeinoilla uhkaava yksityismetsien suojelu.

      Metsäpolitiikka | Metsäpolitiikka on peliä, jossa vastapuolen reaktiot kannattaa huomioida ja pelimerkit lisääntyvät odottamalla

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Koneyrittäjät ry:n varatoimitusjohtaja Simo Jaakkolan mielestä hakkuiden kieltäminen lintujen vilkkaimpaan pesintäaikaan merkitsisi hakkuukieltoa vähintään touko–kesäkuussa. Tämä toimenpide olisi Suomelle Jaakkolan mukaan varsin vahingollinen.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Linnut nokkivat koneyrittäjän selkänahkaa – hakkuiden täyskielto pesintäaikana aiheuttaisi alalle yli 200 miljoonan euron vuotuiset kustannukset

  • ”Suomalaisen metsäteollisuuden tarvitseman puumäärän mukainen metsien hakkuu ja niiden aiheuttama hiilipäästö ei ole juuri muuttunut vuosikymmenten aikana, koska puun käyttö on pysynyt vakiona tai jopa laskenut”, sanoo Simo Jaakkola.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Ilmasto- ja ympäristöjärjestöt vaativat hakkuiden vähentämistä tulonmenetyksistä huolimatta – perusteena ilmastolaki, jonka perusteet ovat murentuneet

  • Mäntytukki oli vuoden 2024 suurin korjattava puutavaralaji, sitä korjattiin melkein 13 miljoonaa kuutiometriä. Kuitupuun kohdalla mänty oli myös ykkönen, yli 15 miljoonan kuutiometrin määrällä.

    Koneviesti | Vuonna 2024 metsien markkinahakkuut jatkoivat tämän vuosikymmenen trendiä pienin alueellisin vaihteluin