

Metsäalan näkymät kuulostavat Espanjassa hyvin erilaisilta kuin Suomessa, sillä hakkuita pitäisi tutkijoiden mielestä lisätä reippaasti. Näkökulma on toki ihmisen, eikä luonnon.
Metsänhoitomallien tutkija Rafael Calama madridilaisesta metsäntutkimuslaitoksesta (Icifor) arvioi, että tehokkaammin hoidettuina Espanjan metsät kestäisivät paremmin kuivuutta ja tuholaisia.
Harvennusrästit ovat heikentäneet puiden kuntoa, joten metsänomistajien olisi korkea aika herätä hoitotoimiin.
”Ongelma on, että Espanjan maaseutu autioituu ja yhä harvemmalla on enää kytköksiä metsien omistukseen”, Calama sanoo.
”Kaarnakuoriaiset aiheuttavat enemmän ja enemmän tuhoa.”
Ilmaston lämmetessä alkuperäinen kasvusto vetäytyy viileämpiin oloihin vuorille, jolloin kuumat ja kuivat tasankoalueet uhkaavat kaljuuntua.
Kuivuus jarruttaa puiden kasvua. Latvukset harsuuntuvat ja puut altistuvat tuholaisille.
”Kaarnakuoriaiset aiheuttavat enemmän ja enemmän tuhoa”, Calama sanoo.
Olosuhteet ja kasvillisuus ovat hyvin erilaisia Espanjan pohjoisosissa Atlantin rannikolla ja etelässä Välimeren rannikolla, jossa erityisesti kärsitään kuivuudesta ja tuholaisista.
Päänvaivaa aiheuttaa isokulkuekehrääjän toukka, joka paitsi syö neulasia, aikaansaa vakavaa ihoärsytystä poltinkarvoillaan. Lapsille ja koirille maata pitkin vaeltavat toukat voivat olla hyvinkin vaarallisia.
Yksi huolenaihe on mäntyankeroinen, jota esiintyy naapurimaissa Portugalissa ja Ranskassa. Rajavalvonnan on oltava tiukkaa, jottei pelätty tuholainen livahda Espanjan metsiin. Calaman mukaan pyrkimyksenä on jalostaa mäntyankeroiselle vastustuskykyisiä havupuita.
Maan pohjoisosissa kasvaa männyn ohella tammea ja pyökkiä. Lisäksi siellä kasvatetaan vierasperäisiä puulajeja, kuten eukalyptusta ja radiatamäntyä, jota kutsutaan myös montereynmännyksi.
Radiatamäntyä viljeltiin laajalti viime vuosituhannen puolivälissä ja kasvu näytti lupaavalta. Nykyään Baskimaalla sijaitsevat radiatametsät kärsivät sieni-infektioista, mikä huonontaa metsäteollisuuden mahdollisuuksia hyödyntää niitä.

Metsät tuottavat Espanjassa huomattavasti heikommin kuin Suomessa johtuen hoitorästeistä, kuivuudesta ja köyhästä maaperästä.
Puusto kasvaa vuodessa 45 miljoonaa kuutiometriä, josta hakataan noin 18 miljoonaa kuutiometriä. Se on murto-osa Suomen hakkuumäärästä.
Espanjalaisille puutuotteille kaivattaisiin lisäarvoa. Nyt puusta tehdään halpoja kuormalavoja ja pakkausmateriaaleja.
Rakennuspuun kysyntä on kasvussa, mutta Calaman mukaan kotimaisen sahatavaran laatu ei ole korkea, joten sitä tuodaan paljon Pohjoismaista, Puolasta ja Baltiasta.
Calaman mukaan sahat maksavat mänty- ja tammitukeista noin 50–80 euroa kuutiolta. Vaneriksi menevästä poppelista voidaan maksaa 100 euroa kuutiolta.
Eukalyptuksesta maksetaan yli 30 euroa tonnilta. Espanjan selluteollisuus nojaa pitkälti siihen ja sahojen sivuvirtoihin.
Eukalyptus kattaa jo yli kolmanneksen korjuumäärästä, vaikka sitä kasvaa alle viidellä prosentilla metsien pinta-alasta. Määrä ei ole lisääntymässä, koska ekologisesti köyhien, vierasperäisten puuviljelmien perustamista rajoitetaan.

Yli 60 prosenttia Espanjan metsistä on yksityisessä omistuksessa. Metsätilat ovat usein hyvin pieniä, eikä omistajien määrästä ole tarkkaa tietoa. Heitä voi Calaman mukaan olla hyvinkin miljoona.
Metsänhoitoyhdistykset yrittävät koota metsänomistajia yhteen ja teettää isompia hakkuukokonaisuuksia. Laajemmat alueet on myös helpompi liittää sertifiointiin.
Calaman mukaan noin kolmanneksella metsistä on voimassa hoitosuunnitelma ja noin viidennes on sertifioitu pääosin PEFC:llä.
Hakkuisiin on haettava lupa hallinnolta ja metsälaki määrittelee, kuinka järeää puustoa saa hakata. Sääntelyllä ohjataan jatkuvapeitteiseen kasvatukseen.
Metsänomistajat voivat saada tukea ei-kaupallisiin hakkuisiin, kuten ensiharvennuksiin sekä hoitosuunnitelman ja metsäteiden tekoon. Tieverkosto auttaa hallitsemaan maastopaloja.
Tukea myönnetään myös metsitykseen. Siitä syntyvää hiilensidontaa metsänomistajat voivat kaupata yrityksille, jotka haluavat hyvittää päästöjään.
Luonnonarvokauppaa ei Espanjassa vielä käydä.

Puu ei ole ainoa merkittävä metsien tuote. Historiallisesti tärkeä hyödyke on ollut korkki, josta tehdään pullonkorkkien ohella paneeleja.
Toinen erityistuote on pihka, jonka keruu männyistä hiipui 1970-luvulla synteettisten korvikkeiden yleistyttyä. Nyt luonnontuotteille on jälleen kysyntää.
Espanjassa ei ole jokaisenoikeuksia, joten esimerkiksi sienten keruuseen täytyy ostaa lisenssi. Se voi maksaa vaikkapa 5 euroa per viikonloppu tai 10 euroa per poimintakausi.
”Maksu on ennemminkin symbolinen, mutta korostaa metsien muuta kuin puuntuotannollista arvoa”, Calama toteaa.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
