• Konkurssiin haettu Green Carbon näkee edelleen metsien hiilensidonnassa mahdollisuuksia miljardibisnekseen

    ”Eikö Suomen kannattaisi kasvattaa hiilinieluja sillä rahalla, joka nyt uhkaa kulua EU:n sakkoihin ja päästöoikeuksien ostoon muilta mailta?” kysyy Green Carbonin toimitusjohtaja Matti Toivonen.
    Tilaajalle
    Green Carbon Finlandin mukaan Suomen kannattaisi voivottelun sijaan keskittyä metsän hiilinielujen kasvattamiseen.
    Green Carbon Finlandin mukaan Suomen kannattaisi voivottelun sijaan keskittyä metsän hiilinielujen kasvattamiseen. Kuva: Mikko Soini
    Metsä|Metsäenergia
    20.9.202415:45
    Jarmo Palokallio

    Verottajan konkurssiin hakema Green Carbon Finland yrittää järjestää lisärahoitusta toiminnan jatkamiseen. Yhtiö näkee edelleen metsien hiilensidonnan kasvattamisessa mahdollisuuksia miljardibisnekseen.

    Green Carbon Finlandin toimintaideana oli kasvattaa metsien hiilensidontaa lannoituksilla. Tarkoitus oli kompensoida metsien kasvun lisäyksellä vastuullisesti toimivien yrityksien hiilipäästöjä.

    Idea metsien kasvun lisäämisestä ja hiilipäästöjen myynnistä kiinnosti myös metsänomistajia. Metsänhoitoyhdistysten Palvelu lähti siksi mukaan hanketta markkinoimaan ja toteuttamaan.

    Kaikki muuttui, kun EU linjasi metsien hiilinielujen kuuluvan valtiolle. Suomessa valtioneuvosto otti asiaan tiukan linjan, mikä esti metsänomistajia myymästä hiilipäästöjen kompensaatioita yrityksille.

    ”Meiltä meni markkina alta. Yritysten kiinnostus loppui, kun selvisi, etteivät ne voi hyödyntää metsien kasvanutta hiilensidontaa markkinoinnissaan. Harva yritys suostui pelkkään hyväntekeväisyyteen”, toteaa toimitusjohtaja Matti Toivonen Green Carbon Finlandista.

    ”Yritysten kiinnostus loppui, kun selvisi, etteivät ne voi hyödyntää metsien kasvanutta hiilensidontaa markkinoinnissaan.” Matti Toivonen

    Toivosta harmittaa, että viranomaiset veivät yhtiön liiketoiminnalta pohjan ilman, että ne antoivat vaihtoehtoja, miten toimintaa voisi jatkaa.

    ”Onko hiilensidonnan ja ilmastonmuutoksen torjunnan kannalta parempi, ettei tehdä mitään, kuin se, että tehtäisiin kuitenkin jotain?” Toivonen kysyy.

    Erityisesti Toivosta ihmetyttää, että samaan aikaan Suomessa käydään keskustelua hiilinielujen riittämättömyyden seurauksista. Pahimmillaan ne voivat johtaa EU:lta tulevaan miljardisanktioon.

    ”Eikö asian voisi nähdä niin, että meidän kannattaisi käyttää tuo miljardi mieluummin hiilensidonnan lisäämiseen, kuin sakkojen maksuun tai kalliiden ja epämääräisten päästöoikeuksien ostamiseen jostain Romaniasta”, Toivonen kysyy.

    Toivosen mukaan metsien kasvun lisääminen olisi erittäin kustannustehokas toimi hiilensidonnan kasvattamiseen.

    Nyt verottaja hakee yhtiötä konkurssiin noin 100 000 euron saatavien takia. Toivosen mukaan yhtiö yrittää löytää lisärahoitusta, jolla toimintaa voisi jatkaa.

    Lisää aiheesta
    • Helikopteri levittää tuhkaa keskisuomalaiseen metsään. Kuvituskuva.

      Talous | Talousvaikeuksissa tarponutta hiilensidontayritystä Green Carbon Finlandia haetaan konkurssiin

      Tilaajalle
    • Taimien istuttaminen ja metsittäminen ovat yleisiä hiilikompensoinnin keinoja.

      Ilmastonmuutos | Vapaaehtoisen hiilimarkkinan suosio romahti – syynä tehottomat ja epäeettiset kompensaatiohankkeet

      Tilaajalle
    • Green Carbon haki metsille lisäkasvua lannoituksilla.

      Metsä | Hiilensidonnan bisnes vastatuulessa: Konkurssiin haetulla Green Carbonilla oli ainakin 163 hankesopimusta metsänomistajien kanssa

      Tilaajalle
    • Hiilensidontaan tähtäävä ilmastokestävä metsänhoito voi metsänomistajan näkökulmasta tarkoittaa esimerkiksi metsän kasvattamista sekapuustoisena tai jatkuvan kasvattamisen mallin mukaan.

      Ympäristö | Podcast: Hiilikaupan taloudellinen hyöty edellyttää metsänomistajalta pitkän aikavälin sitoutumista

    • Evlin salkunhoitajan Roger Naylorin mielestä suomalaisiin metsärahastoihin sijoittaminen on ongelmallista, koska niiden laajentaminen on aina vain työläämpää, rahastojen pitää etsiä pienempiä tiloja yksi kerrallaan.

      Metsä | Rahastosijoittajat haalivat isoja metsätiloja – odottavat tuottoja hiilidioksidin sidonnasta

    • Yhteen tonniin biohiiltä kuluu noin kahdeksan kuutiometriä puuta.

      VTT: Hakkuita voidaan nostaa ilman että hiilipäästöt kasvavat – avuksi biohiili

    • Puhi Oy:n osakas ja teknologiajohtaja Jarkko Nummela esittelee yhtiön laboratoriomittakaavan rumpureaktorin toimintaa. Tässä reaktorissa muun muassa testataan eri biomassoja ja optimoidaan pyrolyysiprosessia.

      Metsäteollisuus | Biohiilestä tuli muotituote – tuotantoa merkittävästi lisää, useita laitoksia valmistuu tänä ja ensi vuonna

      Tilaajalle
    • Uppotukit varastoivat hiiltä jopa vuosituhansien ajaksi.

      Ympäristö | Hallituksen toivoma piippujen tulppaus syö todella paljon sähköä – puun upottaminen merenpohjaan olisi halvempaa hiilenpoistoa

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Palaxilla oli esillä uutuusmalli D420 Pro. Kyseessä on 18 tuuman laipalla varustettu pilkekone, jonka kitaan oikeasti sopii 42-senttinen puu.

    Koneviesti | Palaxin D420 on uusi järeämpi klapikone 18 tuuman sahakatkaisulla

  • Uniforestin Titan 36/12 -pilkekone esiteltiin FinnMETKOssa nollasarjan mallina. Se on kehitetty vastaamaan pohjoismaisiin tarpeisiin silloin, kun pilkottava puu ei ole erityisen järeää.

    Koneviesti | Eurooppalaiset klapikoneet tulevat entistä laajemmin kilpailemaan suomalaisvalmistajien kanssa

  • Koneviesti | Exator SplitMate tekee klapeja ilman käsin kääntelyä – sopivalla peruskoneella tehokas laite isojen puiden pilkontaan

    Tilaajalle