
Metsänomistajille on alkuvuonna ja kevään mittaan tarjolla monenlaisia metsäosaamista vahvistavia kursseja, kertoo Metsäkeskus.
Uusitut koulutukset käynnistyvät tammikuussa, ja niissä keskitytään aiempaa enemmän Metsään.fi-palvelun sisältöön. Helmikuussa on vuorossa ajankohtainen, metsäverotukseen perehdyttävä verkkokurssi.
Koulutuksiin osallistuminen ei edellytä aiempaa tietoa metsistä.
”Toisinaan metsänomistajia mietityttää, mihin Metsään.fi-palvelun puustotiedot tai toimenpide-ehdotukset perustuvat. Koulutuksissa kerrotaan siitä ja lisäksi mitä kaikkea muuta hyödyllistä tietoa metsistä on saatavilla”, kertoo Metsään-koulutusten koordinaattori Henna Höglund.
Uusia ovat myös tunnin mittaiset Metsään-tärpit, jotka toistuvat noin kuukauden välein. Kunkin tilaisuuden aihe tarkennetaan muutamaa viikkoa ennen tapahtumaa.
”Tärpeissä voisi olla asiaa esimerkiksi metsänkäyttöilmoituksista, Metsään.fi-palvelun asiointioikeuksista sekä metsän uudistamisvelvoitteesta.”
Kaikkien koulutusten ajankohdat näkyvät Metsäkeskuksen tapahtumakalenterissa, jonka kautta hoituu myös ilmoittautuminen.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
