• ”Tämä on hankalimpia asetuksia, joita meillä on käsittelyssä” – ennallistamisasetukseen peräti 4 000 muutosehdotusta EU-parlamentilta

    Osa Euroopan parlamentin puolueista haluaisi tiukentaa komission ehdotusta ennallistamisasetuksesta. Osa toivoo, että se torpattaisiin kokonaan.
    Tilaajalle
    Elsi Katainen on ennallistamisasetuksen ainoa pohjoismaalainen neuvottelija.
    Elsi Katainen on ennallistamisasetuksen ainoa pohjoismaalainen neuvottelija. Kuva: Juha ROININEN / EUP-IMAGES
    Metsä|Metsäpolitiikka
    13.3.202307:00
    Anniina Jokinen

    Euroopan parlamentti on tehnyt noin 4 000 muutosehdotusta Euroopan komission esittämään ennallistamisasetukseen.

    Ennallistamisasetus edellyttää luonnonhoitoa ja ennallistamistoimia soilla, metsissä, maatalousympäristöissä, tuntureilla, rannoilla, merellä ja sisävesissä sekä kaupunkiekosysteemeissä.

    Komission ehdotuksen mukaan jäsenvaltioiden tulisi varmistaa, että monimuotoisuus kasvaa kaikissa metsissä, myös talousmetsissä. Monimuotoisuuden kehittymistä tulisi seurata jäsenmaille yhteisillä mittareilla.

    Parlamentissa asetuksesta neuvottelevat ympäristövaliokunta, maatalousvaliokunta sekä kalatalousvaliokunta. Ympäristövaliokunnan jäsenet jättivät esitykseen noin 2 300 muutosehdotusta, maatalousvaliokunta noin 1 200 ja kalatalousvaliokunta noin 500.

    ”Muutosehdotukset ovat hyvin pitkälle samoja, mitä on toisteltu jo pitkään: Metsäpolitiikka kuuluu jäsenmaille, ennallistamisen hinta, päällekkäisyyksiä lainsäädännössä”, kertoo europarlamentaarikko Elsi Katainen (kesk.).

    Katainen on maatalousvaliokunnan neuvottelija ja ennallistamisasetuksen ainoa pohjoismaalainen neuvottelija.

    ”Maatalouskäytöstä ollaan viemässä maata pois, mikä tässä maailmantilanteessa on huolestuttanut monia. Itseni lisäksi useat vaativat, että vapaaehtoisia toimia on jo otettava huomioon, ja on kyseenalaistettu, että onko dataa riittävästi”, Katainen jatkaa.

    Turvemaiden osalta muutosehdotuksissa kyseenalaistetaan vettäminen ainoana mahdollisena ennallistamistoimena. Lisäksi mepit haluavat selvyyttä, rajautuvatko ennallistamistoimet vain valmiiksi suojelluille, luontodirektiivin mukaan määritellyille aloille, vai pitääkö tuottavaakin maata ennallistaa.

    Sosiaalidemokraatit ja vihreät haluaisivat ennallistamisasetuksesta vielä komission ehdotustakin tiukemman. Sen sijaan keskustaoikeistolainen EPP-ryhmä, ECR ja IP torppaisivat asetuksen kokonaan.

    Kataisen omassa Renew Europe -ryhmässä mielipiteet jakautuvat.

    ”Melko lailla kaikki näkemykset ja laidat ovat edustettuina. Niiden yhteensovittaminen nopealla aikataululla ei tule olemaan helppoa, mutta näinhän se on ollut odotettavissakin. Tämä on hankalimpia asetuksia, joita meillä on käsittelyssä.”

    Katainen on saanut tukea muilta pohjoismailta etenkin asetuksen metsä- ja maatalousasioissa. Myös kaupunkiekosysteemeitä koskevat kohdat yhdistävät harvaan asuttuja maita.

    Ennallistamisasetuksen pääneuvottelija, espanjalainen sosiaalidemokraatti César Luena haluaisi saada asetuksen maaliin vielä tämän kauden aikana, viimeistään noin vuoden kuluttua.

    Toistaiseksi asetus on edennyt tahmeasti. Ensimmäiset kolmikantaneuvottelut parlamentin, komission ja jäsenmaista koostuvan neuvoston kanssa voivat alkaa heinäkuussa, jos valiokuntien neuvottelut saadaan päätökseen niin, että parlamentti voi äänestää asiasta heinäkuun täysistunnossa.

    Ilmasto- ja ympäristöministeri Maria Ohisalo (vihr.) vie Suomen virallista ja tiukkaa kantaa eteenpäin ympäristöneuvoston kokouksissa. Yleisnäkemystä odotetaan jo Ruotsin meneillään olevan puheenjohtajakauden aikana.

    Lisää aiheesta
    • ”Lihantuotanto Suomessa on eettisesti korkeatasoista ja nurmiviljely ilmaston ja vesitaseen kannalta järkevää”, Sari Essayah sanoo.

      Politiikka | Essayah: Suomen EU-vaikuttaminen onnetonta ‒ ”Pohjoismaiden metsät haluttaisiin sosialisoida eurooppalaisiksi hiilinieluiksi”

    • ”Vaadin jäsenvaltioille riittävästi joustoja, jotta mm. suomalaisten omaisuudensuoja turvataan” Elsi Katainen sanoo.

      Metsäpolitiikka | Elsi Katainen vaatii muutoksia ennallistamisasetukseen: ”Siitä on raivattava räikeimmät epäkohdat pois”

    • Ennallistamisasetus pienentäisi puuntuotannossa olevaa pinta-alaa ja kasvattaisi metsän muiden käyttömuotojen vaikutusta. Elinkeinomahdollisuudet olisivat kuitenkin perinteistä metsäsektoria pienemmät.

      Metsäpolitiikka | Metsien ennallistaminen ja suojelutoimet voisivat pienentää hakkuukertymäarviota miljoonia kuutioita vuodessa

      Tilaajalle
    • Euroopan parlamentin maatalousvaluokunnan puheenjohtaja Norbert Lins saattaa pystyä vaikuttamaan Suomelle tärkeään kirjaukseen uusiutuvan energian direktiivissä.

      Metsäpolitiikka | Voisiko Suomelle epäedullinen metsäenergian kirjaus vielä muuttua EU-neuvotteluissa? ”Toivon, että lopputulos on parempi kuin parlamentin ehdotus”

      Tilaajalle
    • Tiloja on kannustettu kasvuun muun muassa investointituilla. Sen myötä myös peltoa on raivattu lisää. Seuraavina vuosikymmeninä saattaa käydä niin, että juuri laajentaneiden tilojen täytyy ajaa tuotantoa osittain alas.

      Maatalouden ympäristötoimet | Lähes satatuhatta hehtaaria turvepeltoja saatetaan vettää – ”Iso haaste maatiloille, mutta ei uhkaa ruokaturvaa”

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Koneyrittäjät ry:n varatoimitusjohtaja Simo Jaakkolan mielestä hakkuiden kieltäminen lintujen vilkkaimpaan pesintäaikaan merkitsisi hakkuukieltoa vähintään touko–kesäkuussa. Tämä toimenpide olisi Suomelle Jaakkolan mukaan varsin vahingollinen.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Linnut nokkivat koneyrittäjän selkänahkaa – hakkuiden täyskielto pesintäaikana aiheuttaisi alalle yli 200 miljoonan euron vuotuiset kustannukset

  • ”Suomalaisen metsäteollisuuden tarvitseman puumäärän mukainen metsien hakkuu ja niiden aiheuttama hiilipäästö ei ole juuri muuttunut vuosikymmenten aikana, koska puun käyttö on pysynyt vakiona tai jopa laskenut”, sanoo Simo Jaakkola.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Ilmasto- ja ympäristöjärjestöt vaativat hakkuiden vähentämistä tulonmenetyksistä huolimatta – perusteena ilmastolaki, jonka perusteet ovat murentuneet

  • Mäntytukki oli vuoden 2024 suurin korjattava puutavaralaji, sitä korjattiin melkein 13 miljoonaa kuutiometriä. Kuitupuun kohdalla mänty oli myös ykkönen, yli 15 miljoonan kuutiometrin määrällä.

    Koneviesti | Vuonna 2024 metsien markkinahakkuut jatkoivat tämän vuosikymmenen trendiä pienin alueellisin vaihteluin