• Metsänomistajan viikon viisi tärkeää uutista: Pystyyn kuolleiden puiden tilavuus kymmenkertaistunut, Ruotsi ei näytä saavuttavan metsien hiilinielutavoitetta

    MT Metsä julkaisee lauantaisin koostejutun viikon tärkeimmistä metsäuutisista.
    Kaakkois-Suomessa kuolee puita ennätystahtia. ”Tulokset näyttävät vastaansanomattomasti, että puiden kuolleisuuden kasvu on eksponentiaalista, ja sillä on vakavia seurauksia sekä metsäluonnolle että -taloudelle”, sanoo apulaisprofessori Samuli Junttila Itä-Suomen yliopistosta.
    Kaakkois-Suomessa kuolee puita ennätystahtia. ”Tulokset näyttävät vastaansanomattomasti, että puiden kuolleisuuden kasvu on eksponentiaalista, ja sillä on vakavia seurauksia sekä metsäluonnolle että -taloudelle”, sanoo apulaisprofessori Samuli Junttila Itä-Suomen yliopistosta.  Kuva: Kari Salonen
    Metsä|Metsä
    20.4.202408:00
    Eino Haase

    Jos et ole ehtinyt seurata uutisia tällä viikolla kovin aktiivisesti, niin ei hätää! MT Metsä julkaisee lauantaisin poiminnat viikon ajankohtaisista ja tärkeistä metsäuutisista.

    1. Ruotsi ei näytä saavuttavan metsien hiilinielutavoitetta

    Kuivuus, hyönteistuhot, myrskyt ja lisääntyneet hakkuut ovat johtaneet siihen, että Ruotsin puuvarannot eivät kasva niin nopeasti kuin ennen. Ruotsi ei näyttäisi tämän perusteella saavuttavan metsien hiilinielutavoitetta, arvioi maan ympäristönsuojeluvirasto Naturvårdsverket.

    Lisää aiheesta
    • Laajat kirjanpainajatuhot ovat yksi syy siihen, ettei Ruotsi näytä pääsevän hiilinielutavoitteisiinsa. Kuvituskuva.

      Ympäristö | Ruotsi ei saavuta metsien hiilinielutavoitetta – ATL: Metsät kasvavat liian hitaasti useista syistä

    2. Kaakkois-Suomen metsissä kuolee puita ennennäkemätöntä tahtia

    Itä-Suomen yliopiston tutkijat havaitsivat, että pystyyn kuolleiden puiden tilavuus on kymmenkertaistunut vuodesta 2017 vuoteen 2023.

    ”Kuivuuden ja ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät jo selvästi Suomen metsissä. Kuusimetsät ovat erityisen herkkiä ilmaston lämpenemisen seurauksena lisääntyvien kaarnakuoriaisten aiheuttamille metsätuhoille”, sanoo tutkimusta johtanut apulaisprofessori Samuli Junttila.

    Lisää aiheesta
    • Kuusimetsät ovat erityisen herkkiä ilmaston lämpenemisen seurauksena lisääntyvien kaarnakuoriaisten aiheuttamille metsätuhoille. Kuvassa kirjanpainaja.

      Metsänhoito | Suomessa voi olla edessä laajoja metsätuhoja – kaakossa kuolee puita huolestuttavaa tahtia: ”Kasvu on eksponentiaalista”

    3. Huolestuttava tutkimus tundrista julki

    Tundraekosysteemien toiminta muuttuu ilmaston lämpenemisen vuoksi, ja saa ne vapauttamaan arvioitua enemmän hiiltä, ilmenee Nature-lehdessä julkaistusta tuoreesta tutkimuksesta.

    Lisää aiheesta
    • Kammioilla tutkitaan ilmaston lämpenemisen vaikutuksia ekosysteemeihin tundra-alueilla. Kuva Latnjajauresta Ruotsista.

      Ympäristö | Huolestuttava tutkimustulos: tundra voi muuttua hiilinielusta hiilen lähteeksi

    4. Kaikelle puulle on nyt hyvä kysyntä

    Metsäteollisuus haluaisi vauhdittaa puun saatavuutta. Puun saamista markkinoille tehostaisi etenkin kuolinpesien aktivoiminen, sanoo Metsäteollisuus ry. Juttu on tilaajalle. Molemmat jutut ovat tilaajalle.

    Lisää aiheesta
    • Jos puuta ei päästä hakkaamaan riitttävästi, sen hinta uhkaa nousta.

      Metsäteollisuus | Metsäteollisuus vetoaa puun myyjiin: Kaikelle puulle on nyt hyvä kysyntä

      Tilaajalle
    • Koivutukin hintakehitys on ollut pitkään nousuvoittoista.

      Talous | Puun hinta viikolla 15: Koivutukin hinta kääntyi vaihteeksi reippaampaan laskuun

      Tilaajalle

    5. Metsävähennykseen ei puututtu kehysriihessä

    Petteri Orpon (kok.) hallituksen ohjelmaan on kirjattu metsävähennyksen korotus 15 prosenttiyksiköllä. Hallitusohjelman kirjausta metsävähennyksestä ei muutettu kevään kehysriihessä.

    Metsävähennys on metsänomistajalle merkittävä veroetu. Nykyisin metsävähennyspohja on 60 prosenttia metsäkiinteistön hankintamenosta ja vähennyksen määrä voi olla enintään 60 prosenttia verovuoden metsätalouden pääomatulosta eli tyypillisesti puukauppatuloista ennen muiden vähennysten tekemistä. Kaikki kolme juttua ovat tilaajalle.

    Lisää aiheesta
    • Metsävähennys on puunmyyjälle merkittävä veroetu, jota tulee itse osata vaatia veroilmoituksessa. Metsävähennyksen ansiosta pääomatuloista eli tyypillisesti puukauppatuloista voi vähentää 60 prosenttia, jos tulot ovat peräisin palstalta, joka on ostettu vuoden 1992 jälkeen.

      Metsäpolitiikka | Huomasitko tämän kehysriihestä – metsävähennyksen korotukseen ei puututtu

      Tilaajalle
    • Opposition mukaan hallituksen kehysriihessä tekemillä päätöksillä tulee olemaan kielteisiä vaikutuksia esimerkiksi nuoriin. Kuvassa suurimman oppositiopuolueen puheenjohtaja Antti Lindtman sekä pääministeri Petteri Orpo.

      Politiikka | Kehysriihi kirvoitti kansanedustajilta liudan kannanottoja – ”Turpeelle jaetaan uutta tukea tuplat verrattuna lapsiin”

      Tilaajalle
    • Metsähallituksen tuloutustavoite valtiolle kasvaa 20 miljoonaa euroa seuraavien neljän vuoden aikana.

      Metsä | Myös Metsähallitus osallistuu valtion kukkaron paikkaamiseen ‒ tuloutustavoite kasvaa seuraavat neljä vuotta

      Tilaajalle

    Tiesitkö, että voit tilata MT Metsän erikseen omana pakettinaan? Digin lisäksi tilaukseen voi yhdistää kuukausittain ilmestyvän MT Metsä -ajankohtaislehden.

    Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat kerran viikossa ajankohtaisia metsäuutisia ilmaiseksi sähköpostiisi tilaamalla metsäuutiskirjeen.

    Lue lisää viikon ajankohtaisista metsäaiheista:

    Lisää aiheesta
    • Puupohjaisilla tuotteilla voi olla tulevaisuudessa vielä suurempi vaikutus hiilidioksidipäästöjen vähentämisessä.

      Metsäteollisuus | Puupohjaisilla tuotteilla on merkittävä ilmastovaikutus – metsäala voisi vastata jopa neljänneksestä EU:n päästötavoitteesta

      Tilaajalle
    • St1 on erikoistunut kehittämään biopolttoaineita. St1-liikenneasemalta on voinut tankata muun muassa etanolia. Kuvituskuva.

      Metsäenergia | Lentopolttoainetta mäntyöljystä ja käytetyistä paistinrasvoista – St1:n ja SCA:n satoja miljoonia maksanut jalostamo käynnistyi

    • Kuljetusalan etujärjestöt ovat vaatineet hallitukselta myös lisäpanostusta teiden kuntoon. Kuvituskuva.

      Energia | Etujärjestöt innoissaan ammattidieselin palauttamisesta hallituksen agendalle

      Tilaajalle
    • Maaliskuussa paljastunut Lapinlahden salametsästysvyyhti on nostattanut osaltaan keskustelua erävalvonnan tehokkuudesta. Kuvassa maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (kd.).

      Erä | Erävalvontaa tehostetaan – ”Muutokset lisäisivät esimerkiksi salametsästykseen liittyvää kiinnijäämisriskiä”, sanoo ministeri Essayah

      Tilaajalle
    • Tuulivoimapuiston huoltotie kulkee usein monien eri tilojen kautta.

      Energia | Tuulivoimapuistojen tieoikeuksia sovittu liian kevyesti – näin se pitäisi tehdä

    • Varastettu klapikone oli punainen, ei tätä merkkiä. Kuvituskuva.

      Metsäkoneet | Röyhkeät varkaat veivät traktorin ja klapikoneen

    • Pfeifer Group on maailman seitsemänneksi suurin mekaaninen puunjalostaja. Toimitusjohtaja Michael Pfeifer kävi Imstin tuotantolaitoksella katsomassa, miten suomalaisen Rauten valmistaman uuden levykoneen sisäänajo sujuu.

      Metsäteollisuus | Itävaltalaisjätti Pfeifer: Ostimme sahayhtiö Pölkyn raaka-aineen lähteeksi jatkojalostusta varten − yritys tähyilee jo uusia ostokohteita: ”Markkina kasvaa 20 prosentin vuosivauhtia”

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    ”Olisi varmaan kivaa ja hyödyllistä, jos metsässä kulkiessasi voisi katseella tunnistaa kasveja ja lintuja sekä määrittää metsän kasvupaikan,” pohtii Simo Jaakkola kolumnissaan. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Älylaseilla metsätieto suoraan silmille? Laseista voi pian olla hyötyä myös koneenkuljettajille

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • FinnMetko 2026 -näyttelyssä on esillä laajasti koneyrittämisen kalustoa. Metsäkonepuolella esillä ovat niin pienemmät, kuin suuremmatkin koneet.

    Koneviesti | FinnMetko 2026 -näyttelytapahtuma syyskuun alussa – tuttu alue Jämsässä täynnä toimintaa