

Metsänvuokraaminen ei ole kiinnostanut suomalaisia metsänomistajia. Metsänvuokrauksessa metsänomistaja luovuttaa metsän käyttöoikeuden pitkäaikaisella sopimuksella vuokratuloja vastaan
Tornatorin toimitusjohtaja Henrik Nieminen kertoo, että vuokrasopimuksia on allekirjoitettu vain alle kymmenen palvelun lanseerauksen jälkeen.
Vuokrauspalvelu julkistettiin vuonna 2019. Tornator on alan ainoa toimija, joka tarjoaa metsänvuokrausta.
”Alkuvaiheessa saatiin yhteydenottoja. Fakta on nyt kuitenkin se, että kiinnostus on hiipunut. Tuotteelle ei tunnu olevan kysyntää”, Nieminen sanoo.
Syitä vähäiseen kiinnostukseen lienee monia.
”Yksi syy on varmasti pitkään aikajänteeseen liittyvä epävarmuus. Kyse on kuitenkin vähintään kymmenvuotisista sopimuksista. Se pohdituttaa monia.”
Niemisen mukaan myyminen on ollut houkuttelevampi vaihtoehto kuin vuokraaminen, jos tilan hoitamisesta itse on päätetty luopua.
”Fakta on nyt kuitenkin se, että kiinnostus on hiipunut. Tuotteelle ei tunnu olevan kysyntää.”
Tornatorille tämä ei ole ollut ongelma. Yhtiö on jatkanut metsätilojen ostamista innokkaasti.
”Vuokraamisesta käyty keskustelu on monesti johtanut tilan myyntiin. Me olemme hyvin avoimesti kertoneet, että ostaminen myös kiinnostaa meitä. Näin tämä vuokraaminen on toiminut myös yhtenä markkinointiväylänä meidän metsän hankintaan.”
Yhtiö pitää vuokrauspalvelun repertuaarissaan toistaiseksi, vaikka sille ei juuri kysyntää ole.
”Voi olla, ettei aika ole vielä kypsä tällaiselle ratkaisulle. Vaikea sanoa, kasvaako kiinnostus myöhemmin. Meillä ei ole mitään ongelmaa tehdä näitä sopimuksia jatkossakin, jos se kiinnostus sieltä viriäisi. Toistaiseksi tämä ei ole kuitenkaan mikään merkittävä kasvualue.”

Vuokrasopimuksissa maksetaan kuukausittaista vuokratuloa tasaisesti koko sopimuskauden ajan vuokra-alueen keskimääräisen tuoton perusteella.
Tornator sitoutuu hoitamaan metsää 20 vuoden ajan ja palauttamaan sen vuokrakauden päättyessä vähintään samanarvoisena omistajalleen.
Metsätilan kannattaa olla vähintään 40 hehtaaria, vaikka varsinaista minimikokoa ei ole.
Vuokrametsän puuston arvo määritetään Luonnonvarakeskuksen kolmen vuoden toteutuneiden puunhintojen perusteella. Puunhinnanmuutokset huomioidaan vuokrassa.
Metsänvuokrauksesta saatavat tulot ovat tästä vuodesta alkaen olleet pääomatuloja. Aiemmin niitä verotettiin ansiotulona.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
