Oravalan kartanon nykyinen päärakennus valmistui vuonna 1934. Kuva: Johannes Wiehn
Oravalan kartanosta pitää huolta jo viides sukupolvi Hornborgeja – ”Päätimme pitää tilan elävänä, jotta kulttuuriperintö säilyy”
Totte Hornborg ja Ingela Hildén venyvät moneen. Ingela vastaa kartanon paperitöistä ja matkailuliiketoiminnasta. Kartanon maiden luomuviljelystä vastaa Totte palkkatyönsä ohella. Yksi uusimmista kunnostustöistä on kartanon vuonna 1894 rakennettu navetta.Tilaajalle
Nykyinen isäntäpari Totte Hornborg ja Ingela Hildén edustaa viidettä Hornborgien sukupolvea Oravalan kartanossa. Kuva: Johannes WiehnOravalan kartanon päärakennuksen salista avautuu ovi suorakulmaiseen kesähuoneeseen, jonka jokainen seinä on silkkaa ikkunariviä.
”Kuin olisi ulkona, vaikka istuu sisällä”, tuumaa kartanon nykyinen isäntä Christian ”Totte” Hornborg ja esittelee päätyikkunan alla olevaa soittokelloa.
Nappia painamalla saatiin aikoinaan hälytys palvelusväelle keittiöön. Ja näyttää nappi toimivan vieläkin.
”Soittelit taas”, toteaa kartanon emäntä Ingela Hildén, joka oli hakemassa tarjolle piirakkaa ja vaniljakastiketta.
Menneinä aikoina tienoo kuhisi väkeä. Oli renkejä, piikoja, karjakoita, muonamiehiä, torppareita, puutarhureita ja metsänhoitajia.
Nykyinen isäntäpari venyy itse moneen. Ingela vastaa kartanon paperitöistä ja matkailuliiketoiminnasta. Kartanon maiden luomuviljelystä vastaa Totte palkkatyönsä ohella.
Eniten aikaa menee ylläpitoon.
”Siis puutarhan ja maiseman hoitoon sekä rakennusten kunnossapitoon perunakellarista väentupaan”, kertoo agrologiksi kouluttautunut Ingela, joka osallistuu myös peltotöihin.
Kartanon salia hallitsee pitkä pöytä, jonka päällä on monta pellillistä leivoksia ja piiraita. Ne ovat Ingelan esivalmisteluja seuraavan päivän jazzkonserttia varten. Konsertti järjestetään entistetyssä hevostallissa.
”Mietimme pitkään, mitä teemme kartanon eri rakennusten kanssa. Päätimme pitää ne kunnossa ja tilan elävänä, jotta kulttuuriperintö säilyy”, Ingela kertoo.
Täällä asuvat
Ingela Hildén, 50, ja Totte Hornborg, 50, sekä heidän kaksostyttärensä Christina ja Ingrid Hornborg, 16
Oravalan kartanon nykyinen päärakennus on rakennettu vuonna 1934. Sen kokonaispinta-ala on 363 m² ja huoneistoala 237,5 m²
Huoneita päärakennuksessa on 21, mutta perheen käytössä ovat etupäässä keittiö, olohuone, makuuhuone ja wc
Kuopus otti vastuun
Oravalan kartano sijaitsee Kouvolassa, vanhassa Valkealassa Kymijoen varrella, Voikkaan Virtakiven ja Jaalan Pyhäjärven välissä.
Totte otti kartanossa ohjat vuonna 2001. Hän on nuorin neljästä sisaruksesta.
”Vanhemmat eivät tuputtaneet kartanoa kenellekään. Saimme kukin opiskella haluamamme ammatit.”
Metsänhoitajaksi valmistuneelle Tottelle kartanon ja sen metsien haltuun ottaminen tuntui luonnolliselta ratkaisulta.
Omistajuus on samalla myös elämäntapa. Maata viljellään, metsiä hoidetaan ja rakennuksia ylläpidetään se hetki, kun ne ovat omalla vastuulla.
”Seuraava sukupolvi jatkaa ehkä työtä aikanaan”, toivoo Totte, joka edustaa viidettä polvea Hornborgeja Oravalassa.
Ensimmäinen esi-isä seudulla oli Johan Kristian Hornborg, jonka keisari Aleksanteri I määräsi Valkealan seurakunnan kirkkoherran virkaan vuonna 1808. Kirkkoherra hankki Jukon tilan, josta tuli myöhemmin Kouvolan kartano.
Kirkkoherran tytär Augusta Hornborg meni naimisiin Oravalan kartanon omistajan Wilhelm Stenijin kanssa. Tämä harrasti uhkapelejä ja sähläsi bisneksensä niin, että kartanon ostivat Augustan veljet. Vuonna 1876 se siirtyi kokonaan toisen veljeksen Nikolai Hornborgin omistukseen.
”Siis Totten isoisän isoisälle.”
”Päätimme, että kartano tarvitsee apuamme. Meidän pitää ymmärtää, mitä kaikkea täällä on”, sanoo kartanon historiaan perehtynyt Ingela. Kuva: Johannes WiehnHistoriallisia tutkimuksia
Muuttaessaan kartanoon vuonna 2006 Ingela kiinnostui sen historiasta.
”Jos kysyin menneistä Totten isältä, mitään mielenkiintoista ei muka koskaan ollut tapahtunut.”
Kun kaksoset Christina ja Ingrid olivat pieniä, Ingela alkoi penkoa arkistoja ja kirkonkirjoja. Löytyi monenlaista. Kuten tieto siitä, että vuonna 1753 kartanon lunasti fyysikko Georg Richmann. Tämä ei ehtinyt käydä paikalla koska menehtyi Pietarissa salaman vaikutuksia tutkivassa sensaatiomaisessa kokeessa.
”Palapelin palaset loksahtelivat paikoilleen. Löytyi mahtavia tarinoita, ja vähitellen syntyi ajatus vierailuelinkeinosta”, Ingela kertoo.
Siis siitä, että kartanolla järjestetään ohjelmaa matkailijoille. Opastettuja kierroksia, joilla voi tutustua Oravalan kartanon historiaan, tarinoihin, kotimuseoon ja tammipuistoon. Kartanomiljöössä järjestetään myös kulttuuritapahtumia, perinnerakentamispäiviä ja draamaopastuksia.
Pian aloittamisen jälkeen iski korona. ”Ryhmämatkalaisten virta tyrehtyi saman tien.”
Kartanolla on onneksi monia tulonlähteitä, viljelyä, metsätaloutta ja asuntojen vuokrausta. Totte työskentelee suurimman osan ajasta tilan ulkopuolella ja tekee metsäsertifiointeja sopimusarvioijana.
”Jos aikaa jää, yritän ulkoiluttaa omissa metsissä raivaussahaa.”
Kartanon sisällissodassa palaneen päärakennuksen siipi on nykyisin kotimuseo. Kuva: Johannes Wiehn
Kotimuseo toimi aikaisemmin vuosikausia sukulaisen kesämökkinä. Kuva: Johannes Wiehn
Siipirakennuksen kynnykset on jätetty esiin. Niissä näkyvät konkreettisesti vuosisatojen mittaisen kartanoelämän jäljet. Kuva: Johannes WiehnPerusteellinen remontti
Oravalan kartanon historia käynnistyi siitä, kun Ruotsin kuningatar Kristiina lahjoitti 1640-luvulla Valkealan pitäjän vapaaherra ja valtioneuvos Erik Gyllenstierna af Ulaborgille. Tämän pojan, kenraalikuvernööri Karl Gyllenstiernan, säteri valmistui Oravalaan vuonna 1671.
Vuoden 1681 reduktiossa säteri eli ratsupalveluksesta vapautettu tila palautettiin kruunulle. Siitä tuli Karjalan ratsuväkirykmentin everstiluutnantin asuinkartano eli puustelli siihen asti, kun Oravala päätyi osaksi Venäjän keisarikuntaa.
Alkuperäisestä päärakennuksesta on jäljellä enää kivijalka. Se paloi sisällissodan aikana vuonna 1918 niin kuin moni muukin kartanon rakennuksista.
Nykyinen päärakennus valmistui vuonna 1934, ja se remontoitiin perusteellisesti vuonna 2015. Sähköt, ulkovuoraus, vesikate ja osa hirsikehikosta uusittiin. Samalla liityttiin kunnalliseen vesi- ja viemäriverkkoon.
Seiniltä poistettujen pinkopahvien sisältä löytyi monta tapettikerrosta. Tilalle laitettiin puukuitulevyjä ja hengittävää makulatuuritapettia. Tummanruskeat lattiat saivat kevyen hionnan jälkeen vaalean sävyn.
Remontin aikana perhe asui kartanon vieressä olevassa puutarhurin ja työnjohtajan asunnossa, joka on vuodelta 1918. Se nousi kartanon maille ensimmäisenä palon jälkeen.
”Ja kun tytöt olivat ihan pieniä, asuimme tuolla”, Totte sanoo ja osoittaa vanhempiensa nykyisen kotitalon suuntaan. Sen rakennutti Totten isoveli Michael Hornborg 2000-luvun alussa. Pienten yläikkunoiden ja muiden tyyliseikkojen perusteella talo vaikuttaa paljon vanhemmalta.
”On ollut ihan eri asia asua samassa talossa lasten vanhempana kuin silloin, kun olin itse lapsi”, Totte sanoo.
Ingelalla on agrologin ylempi ammattikorkeakoulututkinto. Hän on myös koulutettu opas ja vastaa kartanokierrosten opastuksista. Kuva: Johannes Wiehn
Totte Hornborg soittelee joskus gramofonilla vanhoja savikiekkoja museovieraille. Kuva: Johannes WiehnNavetan uusi elämä
Christina ja Ingrid käyvät koulua nyt Hangossa, josta Ingela on kotoisin. Ruotsinkielinen ala-aste oli Kuusankoskella mutta yläaste ja lukio Kotkassa asti. Seiskaluokan ajan tytöt ajoivat sinne koulutaksilla puolitoista tuntia suuntaansa.
”Nyt me vanhemmat olemme vuorotellen Hangossa”, Ingela kertoo. ”Morjestetaan ja tehdään vaihto läpystä.”
Välillä puuhaa tuntuu olevan liikaakin. Yksi uusimmista kunnostustöistä on kartanon vuonna 1894 rakennettu navetta, joka on toiminut myös emakkosikalana ja kanalana. Nyt sen hirsipäätyisessä osassa mahtuu kävelemään, mutta aiemmin kattorakenteisiin saattoi lyödä päänsä.
”Yhtenä sateisena syksynä puimakelejä odotellessa tartuimme Ingelan kanssa talikoihin ja aloimme poistaa historiallista paskakerrosta. Sitä oli lähes metrin verran.”
Kun lattia saatiin lopulta näkyviin, oli heti selvää, että paikasta tehdään kulttuuritila.
”Ikkunalistoihin maalasimme alkuperäisen keltaokran sävyn. Muuten julkisivu on punamultaa niin kuin monessa muussakin pihapiirin rakennuksista.”
Isäntäpari kunnosti navetasta kulttuuritilan, jossa järjestetään muun muassa konsertteja. Kuva: Johannes Wiehn
Kotimuseona toimivan siipirakennuksen salongin flyygeli on valmistettu Pietarissa 1800-luvun puolivälissä. Kuva: Johannes Wiehn
Siipirakennuksessa säilytetty esineistö luo entisajan tunnelmaa. Kuva: Johannes WiehnSiipirakennuksesta kotimuseo
Alkuperäisen kartanon siipirakennus selvisi tulipalosta. Sen vanhin osa on 1730-luvulta, mutta myöhemmin sitä on laajennettu ja korotettu. Nykyisessä asussaan se on ollut luultavasti sata vuotta. Rakennus oli 1990-luvun loppuun asti erään sukulaisen kesähuvilana, mutta nyt se toimii kotimuseona.
Salongin seinällä on Victor Westerholmin maalaus, tai oikeastaan jäljennös siitä. Taiteilija maalasi yli kymmenen teosta Oravalasta oleskellessaan kartanossa.
Seinällä on myös valokuvaaja Signe Branderin kartanokuva. Helsinki-kuvistaan tunnettu Brander otti sen kartanoita ja suurtiloja esittelevän kirjasarjansa osaan, joka tosin jäi tekemättä.
Kysymys siipirakennuksen huoneluvusta osoittautuu vaikeaksi.
”Sen muistan, että kaakeliuuneja on 11”, Ingela sanoo. ”Mutta niitä ei ole joka huoneessa.”
Yhdessä makuuhuoneessa on sänky, johon Totten isoisän isä Edward Hornborg asettui vapauduttuaan punaisten vankeudesta.
Samana iltana ikkuna räsähti rikki, ja luoti osui sängynpäätyyn. Perhe pakeni punaisten tulitusta suojapaikkaan. Tulitus sytytti tulipalon, joka tuhosi kaikki tuulen alla olleet seitsemän rakennusta.
Tässä sängyssä Totten isoisän isä Edward Hornborg makasi vuonna 1918, kun ikkuna rikkoutui ja luoti osui sängynpäätyyn. Kuva: Johannes Wiehn
Rygja-rotuiset lampaat huolehtivat maisemanhoidosta navetan luona. Kuva: Johannes WiehnKosintoja tammipuistossa
Vuodesta 1771 vuoteen 1830 Oravalan kartano oli haminalaisen saha-, terva- ja viinaimperiumia pyörittäneen Bruunin suvun edustus- ja kesähuvila.
Suku rakennutti kartanoon parin hehtaarin tammipuiston. Osa muotopuutarhan hiekkakäytävistä on kaivettu esille, tukimuureja on entistetty ja raivausta suoritettu. Pieni punainen huvimaja on luultavasti 1800-luvun alusta.
Ruotsinsalmen linnoituksen rakentamista johtanut ranskalainen markiisi Jean Babtiste Prevost de Sansac rakastui Bruunin perheen tyttäreen Ulricaan. Markiisi kosi tätä Oravalan kartanossa.
”Minäkin kosin tuossa pellolla Ingelaa”, Totte kertoo ja osoittaa rannan suuntaan.
Kevätrypsi oli kylvetty ja aurinko laskenut. Pölyinen ja väsynyt maajussi sai myöntävän vastauksen.
”Ihmettelinkin, miksi Totte oli ajanut silloin partansa.”
Sekin on selvinnyt, että pariskunnan suvuilla on yhteistä historiaa.
Kartanon pieneen saliin on ripustettu Ingelan mummiltaan saama taulu Porvoon valtiopäiviltä. Siellä kohtasivat Ingelan esi-isä, talonpoikien edustaja Gustav Adolf Qvarnström, sekä Oravalan ensimmäisen Hornborgin Nikolain veli Johan Kristian Hornborg, joka toimi valtiopäivien valmistelijana.
”Tiesitkös sen?” Ingela kysyy, ja Totte nyökyttelee.
3 x kotirauha
Mikä on kodissanne parasta, Totte Hornborg? ”Rauhoittava tunnelma.”
Mikä on lempipaikkasi? ”Rantasaunan lauteet. Rantasaunassa pääsee irti tilan töistä ja katsomaan jokea.”
Seuraava remontti? ”Museonavetan sisäpihan laittaminen kuntoon.”
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 9/2024.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
