• Maailmalla metsää kaatuu ja palaa, mutta Kiinassa nielut vahvistuvat – jos fossiilisten tuhlausta ei saada kuriin, mikään nielu ei riitä

    Professori Pekka Kaupin kirja antaa perspektiiviä hiilinieluista käytävään keskusteluun.
    Kuva: Into kustannus, Audiomedia, koonnut: Aatu Jaakkola
    Metsä|Kirjallisuus
    11.3.202618:00
    Arvio
    Aura Pilkama

    Hiilinieluista on tullut kiistelty kestoaihe Suomessa. Metsät vuoroin nieluiksi, vuoroin päästölähteiksi keikauttavat laskelmat herättävät tuohtumusta. Samalla kiistatonta on, että ilmastokriisi etenee.

    Metsä- ja ympäristötiedettä Helsingin yliopistossa tutkivan professori Pekka Kaupin syksyllä ilmestynyt teos 8 tapaa parantaa metsien hiilinieluja pyrkii hahmottamaan kokonaiskuvaa maailman hiilinielujen kehityksestä.

    Kirjoittajalla on pitkä tausta aihepiirin tutkimiseen. Kun maailman tiedeyhteisö havaitsi 1980-luvun lopulla, että suuri osa fossiilisten polttoaineiden tuottamasta hiilidioksidista ei jäänyt ilmakehään eikä liuennut meriin, Kaupin suomalainen työryhmä ehdotti ensimmäisenä maailmassa selitystä: valtaosa katoavasta hiilidioksidista sitoutuu metsien kasvaviin puihin ja maaperään.

    Kirja käy läpi tutkimusryhmän havaintoja ja johtopäätöksiä. Metsäkadon tilastot ovat olleet synkkiä tropiikissa, missä maailman metsien hiilinieluista valtaosa sijaitsee. Voimakkaat metsäpalot ovat hävittäneet metsää puolestaan Australiassa, Kanadassa ja Siperiassa. Kiinassa nielut ovat sen sijaan yllättäen vahvistuneet viime vuosikymmeninä, kun maassa on vahvistettu puuhuoltoa ja torjuttu eroosiota. Tämä oli itselleni uutta tietoa.

    Kirja nostaa esiin senkin tärkeän huomion, että vaikka maat pyrkivät hiilineutraalisuuteen, päästökuormat eivät rajoitu maiden rajoille.

    Päivän uutisointia askelen kauempaa metsiä tarkastellessa tilanne vaikuttaa toiveikkaalta. Toisaalta, kansainvälisistä sopimuksista huolimatta fossiilisten polttoaineiden kulutus kasvaa. Kirja nostaa esiin senkin tärkeän huomion, että vaikka maat pyrkivät hiilineutraalisuuteen, päästökuormat eivät rajoitu valtioiden rajoille.

    Esimerkiksi kunnianhimoisesti päästöjään alentaneet tanskalaiset eivät tuota itse merkittäviä metalleja, eivät valmista esimerkiksi kartonkia tai rakenna autoja. Näitä ostetaan muista maista, joiden tilastoihin niiden teolliset päästöt lasketaan. Ilmakehä on kuitenkin lopulta kaikille yhteinen.

    Kauppi peräänkuuluttaa pitkäjänteisyyttä hiilineutraalisuuden tavoittelemiseen. Tosiasia on, että emme olleet saavuttaneet vielä edes hiilidioksidipäästöjen huippua vuonna 2025. Hiilidioksidin nopea kartuttaminen lisäksi yleensä vähentää metsän kykyä varastoida hiiltä myöhemmin. Yksipuoliset metsät taas eivät ehkä kestä ilmastokehitystä tulevien vuosikymmenien aikana.

    Hakkuuvuodonkin ongelma on ratkaisematta, Kauppi huomauttaa. Jos yksi maa vähentää puunkorjuuta ja metsäteollisuuden tuotantoa, jokin toinen maa ottaa paikan.

    Kirjan lopussa kirjoittaja esittää teokselle nimensä antaneet kahdeksan tapaa hiilinielujen parantamiseen. Tärkeimmäksi hän nostaa fossiilisten päästöjen rajoittamisen. Tietoa ja tekniikoita siihen jo on, jarruna ovat muun muassa sähkönkulutuksen voimakas kasvu sekä paljon energiaa kuluttavat sotatoimet ja asevarustelu.

    Metsien hiilinieluilla ei voi kamppailla päästöjä vastaan, jos fossiilisten polttoaineiden käyttö nousee vuodesta toiseen, Kauppi summaa.

    Hiilinieluja pohtivat nykyään muutkin kuin tutkijat ja alan ammattilaiset, kun ilmastokriisin jäljet alkavat näkyä arjessa. Aihepiiristä selkeäsanaisesti kertoville teoksille kuvittelisi olevan tilausta enemmänkin.

    <em id="emphasis-bfc029c112cdb6d9c639821b24d97864">Pekka Kauppi. 8 tapaa parantaa metsien hiilinielua. 205 sivua. Into</em>
    Pekka Kauppi. 8 tapaa parantaa metsien hiilinielua. 205 sivua. Into 
    Lisää aiheesta
    • Metsien hiilinieluilla on merkitystä, mutta niiden voima ei riitä, ellei ongelman ytimeen puututa.

      Ympäristö | Asiantuntija Audiomediassa: Metsien nielujen kehitys on saanut suhteettoman suuren huomion

    • Ruotsin maankäyttösektorin nettonielu oli viime vuonna 50 miljoonaa hiilidioksiditonnia.

      Ilmastonmuutos | Ruotsin metsien hiilinielu kasvaa samalla, kun Suomi junnaa paikoillaan

    • Metsä | Metsät muuttuivat jälleen nieluksi – Luken laskelmiin pitää vihdoin saada tolkkua

    • Puusto on merkittävä hiilinielu, vaikkei metsämaa sitä olisikaan.

      Ympäristö | Metsien hiilinielu lasketaan pian entistä laajemman tiedon pohjalta – Petteri Taalas: ”Etumerkit voivat muuttua”

      Tilaajalle
    • Ojitettujen suometsien turpeen kiihtynyt hajoaminen on yksi syy siihen, miksi metsien hiilinielut pienenevät.

      Ilmastonmuutos | Metsä on hiilinielu, mutta kutistui taas – tästä nielun hupeneminen johtuu

    • Orgaaninen maaperä eli suometsät olivat päästöjen lähde.

      Ilmastonmuutos | Maankäyttösektorin päästöt kasvoivat jälleen – metsämaa oli enää täpärästi hiilinielu vuonna 2024

    Artikkelin aiheet
    hiilinielu
    ilmastonmuutos
    metsät
    Pekka Kauppi
    fossiiliset polttoaineet
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Koneklassikot-kirja nyt saatavana nettikirjakaupasta

  • Koneviesti | Metsätyökoneiden historiikki