• Puolen vuoden seisokki päättyy – Joutsenon sellutehdas käynnistyy talvea vasten

    Joutsenon sellutehtaan käynnistämisellä Metsä Group pyrkii varmistamaan, etteivät talvi ja pakkanen tee tuhojaan. Sellun kysyntä jatkuu edelleen heikkona.
    Tilaajalle
    Metsä Fibren Joutsenon sellutehdas on heräämässä ainakin hetkelliseen eloon vuoden lopulla.
    Metsä Fibren Joutsenon sellutehdas on heräämässä ainakin hetkelliseen eloon vuoden lopulla.  Kuva: Petri Lyytikäinen
    Metsä|Metsäteollisuus
    13.11.202518:15
    Sami Suojanen

    Metsä Fibren Joutsenon sellutehdas käynnistyy vuoden loppuun mennessä vajaan puolen vuoden tuotantoseisokin jälkeen. Tehdas pysähtyi 9. kesäkuuta.

    Seisokilla yhtiö leikkasi varastojaan vastaamaan Aasian markkinoiden alhaista tilauskantaa ja sellun epävarmaa markkinatilannetta.

    ”Valmistelemme tehtaan käynnistämistä vuoden loppuun mennessä. Tarkkaa ajankohtaa en pysty nyt sanomaan, mutta viestimme sen sitten aikanaan”, sanoo Metsä Fibren toimitusjohtaja Ismo Nousiainen MT:lle.

    Lappeenrannassa sijaitseva Joutsenon sellutehdas valmistaa havusellua muun muassa kartongin sekä pehmo- ja painopaperin raaka-aineeksi. Tehtaan kapasiteetti on 690 000 tonnia sellua vuodessa ja se työllistää 190 ihmistä.

    Nousiaisen mukaan tehtaan käynnistymisellä varaudutaan ennen kaikkea talveen ja pakkasiin. Havusellun kysyntä ei ole virkistynyt.

    Tällä (tehtaan käynnistämisellä) varmistetaan, ettei tule jäätymisiä tai laiterikkoja ja pidetään tehdas kunnossa.”

    Ismo Nousiainen

    ”Sellun markkinatilanne jatkuu heikkona ja epävarmana. Tällä varmistetaan, ettei tule jäätymisiä tai laiterikkoja ja pidetään tehdas kunnossa.”

    Nousiainen sanoo, ettei yhtiöllä ole vielä suunnitelmia käynnistettävän tuotannon käyntiasteesta tai -jakson pituudesta.

    ”Seuraamme markkinoiden kehitystä. Sen joudun kuitenkin sanomaan , että varaudumme tuotannon rajoituksiin ensi vuonna, jos markkinatilanne ei tästä muutu.”

    Metsä Fibren kanssa samaan konserniin kuuluvalla Metsä Boardilla on Joutsenossa valkaistua kemihierrettä eli bctmp:tä tekevä tehdas. Metsä Board tiedotti keskiviikkona (12.11.), että se varautuu Joutsenossa yli 90 päivän lomautuksiin ensi vuonna, jos kartongin kysyntä ei parane.

    ”Laitokset ovat integroituneita toisiinsa ja erityisesti bctmp-tehdas on yhteydessä meidän sellutehtaaseemme. Jos näitä tarpeita (seisokkeja) tulee meidänkin puolella, niin sitten niitä synkronoidaan samanaikaisesti.”

    Joutsenon sellutehtaan valmistamalle havusellulle Aasian ja erityisesti Kiinan talouskasvu on keskeinen kysynnän ajuri.

    Suomen Pankin nousevien talouksien tutkimuslaitos Bofit kertoi hiljattain, että talouskasvu on hidastunut Kiinassa odotettua vahvemman alkuvuoden jälkeen. Bofit arvioi kasvun hidastuvan noin kolmeen prosenttiin vuoteen 2027 ulottuvan ennustejakson lopulla ja pysyvän sillä tasolla pidemmän aikaa.

    Kiinan kotimaisen kulutuskysynnän kasvu ei riitä ylläpitämään nykyisen kaltaista kasvuvauhtia väestön ikääntyessä ja supistuessa.

    ”Erityisesti Kiinan talouskasvun rakenne on epäedullinen. Yksityisen kulutuksen osuus talouskasvusta on heikko ja se vaikuttaa meidänkin tekemien tuotteiden kysyntään”, Nousiainen toteaa.

    Metsä Fibre toimitti asiakkaille 2,2 miljoonaa tonnia sellua tämän vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana. Se oli 26 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin, mutta silloin toimituksia vähensivät sekä Suomen lakot että Kemin biotuotetehtaan haihduttamolla tapahtunut räjähdys.

    Euroopassa yhtiön saama dollariperusteinen myyntihinta nousi kolme prosenttia, mutta laski Kiinassa neljä prosenttia.

    Lisää aiheesta
    • Puukauppa ja puunkorjuu ovat vetäneet syksyllä henkeä.

      Puukauppa | Puulle riittää kysyntää ensi vuonnakin, vaikka puumarkkinoiden muutos on ollut raju

      Tilaajalle
    • Tämä eteläposiolainen lehtikuusikko ensiharvennettiin 10 vuotta sitten, Metsähallituksen suunnittelija Henri Räsänen kertoo.

      Puukauppa | Lapin lehtikuusi menee selluksi – tukit eivät kelpaa sahoille puun ominaisuuksien takia

      Tilaajalle
    • Metsä Board on riippuvainen myynnistä Yhdysvaltoihin. Viime vuonna Yhdysvaltain osuus yhtiö liikevaihdosta oli 22 prosenttia.

      Metsäteollisuus | Yksi tehdas erityisesti on vaikeuksissa – näin Trumpin tullit ovat vaikuttaneet metsäyhtiöihin

      Tilaajalle
    • UPM:n toimitusjohtajan Massimo Reynaudon mukaan kolmas vuosineljännes toi jonkin verran väliaikaista selkeyttä kansainvälisen kaupan ehtoihin.

      Metsäteollisuus | UPM:n sellutehtaat Suomessa tekivät tappiota, metsäjätti ei näe merkkejä käänteestä

      Tilaajalle
    • Metsäteollisuudella on ennenkin ollut huonoja aikoja, mutta tällä kertaa poikkeuksellista on raaka-aineen korkea hinta siitä huolimatta, että markkina ei vedä.

      Metsäteollisuus | Puuta ei riitä kaikille – havusellua tekevien tehtaiden määrä vähenee

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Metsä Fibre
    selluteollisuus
    Joutsenon tehdas
    Metsä Group
    sellun markkinat
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa