Ilmasto kiittäisi kiertoaikojen pidentämisestä, mutta se kasvattaa kuusikoiden tuhoriskiä

Metsän hiilensidonnan kasvattaminen puoltaa kiertoaikojen pidentämistä. Siihen liittyy kuitenkin tuhoriskien kasvu, mikä koskee etenkin eteläsuomalaisia kuusikoita.

Tasaikäisenä kasvatettavan metsän kiertoajan optimipituuteen ei löydy yksiselitteistä vastausta. Parhaimmillaankin kyse on kompromissista, jossa otetaan huomioon puuston kasvu ja terveys sekä metsänomistajan tuottotoiveet.

Lyhimpiä kiertoaikoja käytetään maan eteläosien rehevien kasvupaikkojen koivikoissa ja kuusikoissa. Pohjoisessa männyn varttuminen tukiksi voi viedä lähes tupla-ajan.

Metsän sijainnin ja metsätyypin lisäksi kiertoaikaan vaikuttavat metsänomistajan tavoitteet. Osa metsänomistajista tähtää järeistä tukeista saataviin suuriin kantorahoihin, mikä kannustaa venyttämään uudistushakkuun aloittamista.

Kuusikossa kiertoaikaa pidentämällä voidaan saada jopa viidennes enemmän tukkia.

Toisaalta metsänomistaja voi myös laskea metsän arvotuottoa. Pelkän pääoman tuoton perusteella määritetyt kiertoajat jäävät totuttua lyhyemmiksi.

Tähän asti metsät ovat olleet yksi Suomen suurimmista menestystarinoista. Hyvällä metsänhoidolla niiden vuosikasvu kaksinkertaistettiin lähes 110 miljoonaan kuutiometriin 1960-luvun alun jälkeen.

Tuoreimpien tietojen perusteella metsien kasva on pudonnut noin 103 miljoonaan kuutiometriin.

Lievästä taantumasta huolimatta metsien kasvu on edelleen tukevasti suurempi kuin niiden poistuma.

Viime vuosina metsien kasvatukseen ja käyttöön on kohdistunut melkoisia muutospaineita. Hakkuita on kasvattanut metsäteollisuuden uusien tehtaiden tuoma puunkäytön lisäys ja suunnilleen samaan saumaan osunut venäläisen puuntuonnin päättyminen.

Oman lisänsä yhtälöön ovat tuoneet ilmastonmuutos ja metsien hiilinielun heikkeneminen sekä metsien monimuotoisuuteen ja suojeluun kohdistuneet vaatimukset.

Kiertoaikaa voi määrittää puuston kasvun, läpimitan, iän tai esimerkiksi arvokasvun perusteella. Kuva: Tommi Hakala

Jos kiertoaikaa lähestyy hiilensidonnan kannalta, silloin avainasemaan nousee puuston kasvu.

Metsikön kasvu on nopeinta nuoressa kasvatusmetsässä. Silloin kuusikon hehtaarikasvu tuoreilla eteläsuomalaisilla kasvupaikoilla hipoo 10 kuutiometriä vuodessa.

Sen jälkeen kasvu alkaa vähitellen hidastua, mutta se säilyy verraten korkealla suositusten mukaiseen uudistuskypsyyteen asti.

Etelän parhailla kasvupaikoilla Tapion suosituksena on kasvattaa kuuset ja rauduskoivut 28‒32 sentin keskiläpimittaan. Pohjoisessa männylle riittää minimissään 21 sentin keskiläpimitta.

Metsätalouden kannattavuutta tiukasti tuijottavat metsänomistajat ottavat kiertoaikaa määrittäessään huomioon arvokasvun. Sitäkin voi tutkailla metsän järeyden perusteella.

Tuoreilla kasvupaikoilla kuusikoissa arvokasvu on suurimmillaan, kun puiden läpimitta on alle parikymmentä senttiä.

Korkeaan 5 prosentin korkovaatimukseen päätynyt metsänomistaja pistää kuuset rahoiksi, kun puiden keskiläpimitta on noin 22 senttimetriä. Ennen päätehakkuuta hän on myös harventanut kuusikkoa voimalla.

Maltilliseen 3 prosentin korkoon tyytyvä metsänomistaja saattaa kasvattaa kuuset 30 senttimetrin keskijäreyteen.

Kuuset varttuvat Etelä-Suomen parhailla kasvupaikoilla uudistusikään nopeimmillaan noin 60 vuodessa. Kuva: Tommi Hakala

Iän perusteella nopeakasvuisimmat kuusikot varttuvat uudistuskypsiksi noin 60 vuodessa. Silloin kuusikon kasvu on kuitenkin vielä kovaa, joten puut saavat usein jatkaa kasvua vielä tuon iän jälkeen.

Pelkkää hiilensidontaa ajatellen kuusikon kiertoajan voisi kaksin- tai kolminkertaistaa tuosta. Luonnonvarakeskuksen tuoreen selvityksen mukaan Etelä-Suomessa hiilivaraston karttuminen loppuu, kun havupuuston ikä lähentelee 200 vuotta.

Siinä vaiheessa kuusikon seisottaminen pystyssä on jo melkoinen riski.

Luonnonvarakeskuksen mukaan korkovaatimukset ovat mukana nykyisissä kiertoaikasuosituksissa, joissa painotetaan puuntuotannon kannattavuutta. Niissä korostuu hyvälaatuisen ainespuun kasvatuksen ohella hakkuutulot ja metsänhoitokustannusten määrä.

Suosituksissa käytetty 2–4 prosentin korkovaatimus merkitsee, että suositellut kiertoajat ovat kompromisseja. Ne eivät siten ole optimaalisia kasvatettavan ainespuun määrän, puuston kasvun ja hiilensidonnan kannalta.

Varsinkin kuusikoissa metsänhoitosuositusten mukainen kiertoaika on huomattavasti lyhyempi kuin ainespuun tuotantoa maksimoiva kiertoaika.

Kirjanpainajat iskevät heikentyneisiin kuusiin. Kuva: Sanne Katainen

Viime vuosina on tutkittu kiertoajan maltillista pidentämistä keinona sovittaa yhteen metsien ilmastokestävyyttä ja puuntuotantoa. Päätehakkuuleimikoissa keskiläpimittoja voisi nostaa esimerkiksi 2–4 senttimetrillä mikä vastaisi 10–15 vuoden kiertoajan pidennystä.

Tapion mukaan kasvatusmallien mukainen kiertoajan pidentäminen kasvattaa runkopuun määrää 5‒10 prosenttia.

Luken mukaan sillä voisi kasvattaa metsien vuotuista kasvua 1–3 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Kasvu lisääntyy edelleen, jos kiertoaikojen pidentämisen ohella myös kasvatustiheyttä hieman nostetaan.

Näillä muutoksilla metsien hiilivarastoja voitaisiin merkittävästi lisätä ja puuston hiilinieluja vahvistaa jo lähitulevaisuudessa. Tähän liittyy kuitenkin riskejä erityisesti kuusen osalta eteläisessä Suomessa.

Kirjanpainajien ykköskohteita ovat vanhat juurikäävän heikentämät kuusikot. Myrskytuhot tuovat oman lisänsä etelän tuhoriskeihin.

Männiköissä kiertoajan pidennys ei aiheuta samanlaista tuhoriskin kasvua.

Luken arvion mukaan tuhoriskit pysyisivät kuitenkin yleisesti ottaen kurissa, vaikka puuston kiertoaikoja kasvatettaisiin maltillisesti. Kuusikoista kiertoajan pidennykseen sopisivat terveen kohteet, joiden tuhoriski olisi pienin.

”Vaikka kiertoaikojen pidentäminen lisää puustotuhoriskejä, on sillä laskettu olevan kuitenkin nettohyötyjä esimerkiksi hiilensidonnan suhteen”, Luken tuoreessa selvityksessä todetaan.