• Ilmasto kiittäisi kiertoaikojen pidentämisestä, mutta se kasvattaa kuusikoiden tuhoriskiä

    Tutkijat arvioivat metsän kiertoajan pidentämisen hiilensidonnalle tuomat hyödyt mahdollisia haittoja suuremmiksi.
    Tilaajalle
    Metsänomistaja saa vapaasti päättää, milloin metsänsä uudistaa.
    Metsänomistaja saa vapaasti päättää, milloin metsänsä uudistaa. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä|Metsänhoito
    15.1.202505:00
    Jarmo Palokallio

    Metsän hiilensidonnan kasvattaminen puoltaa kiertoaikojen pidentämistä. Siihen liittyy kuitenkin tuhoriskien kasvu, mikä koskee etenkin eteläsuomalaisia kuusikoita.

    Tasaikäisenä kasvatettavan metsän kiertoajan optimipituuteen ei löydy yksiselitteistä vastausta. Parhaimmillaankin kyse on kompromissista, jossa otetaan huomioon puuston kasvu ja terveys sekä metsänomistajan tuottotoiveet.

    Lyhimpiä kiertoaikoja käytetään maan eteläosien rehevien kasvupaikkojen koivikoissa ja kuusikoissa. Pohjoisessa männyn varttuminen tukiksi voi viedä lähes tupla-ajan.

    Metsän sijainnin ja metsätyypin lisäksi kiertoaikaan vaikuttavat metsänomistajan tavoitteet. Osa metsänomistajista tähtää järeistä tukeista saataviin suuriin kantorahoihin, mikä kannustaa venyttämään uudistushakkuun aloittamista.

    Kuusikossa kiertoaikaa pidentämällä voidaan saada jopa viidennes enemmän tukkia.

    Toisaalta metsänomistaja voi myös laskea metsän arvotuottoa. Pelkän pääoman tuoton perusteella määritetyt kiertoajat jäävät totuttua lyhyemmiksi.

    Tähän asti metsät ovat olleet yksi Suomen suurimmista menestystarinoista. Hyvällä metsänhoidolla niiden vuosikasvu kaksinkertaistettiin lähes 110 miljoonaan kuutiometriin 1960-luvun alun jälkeen.

    Tuoreimpien tietojen perusteella metsien kasva on pudonnut noin 103 miljoonaan kuutiometriin.

    Lievästä taantumasta huolimatta metsien kasvu on edelleen tukevasti suurempi kuin niiden poistuma.

    Viime vuosina metsien kasvatukseen ja käyttöön on kohdistunut melkoisia muutospaineita. Hakkuita on kasvattanut metsäteollisuuden uusien tehtaiden tuoma puunkäytön lisäys ja suunnilleen samaan saumaan osunut venäläisen puuntuonnin päättyminen.

    Oman lisänsä yhtälöön ovat tuoneet ilmastonmuutos ja metsien hiilinielun heikkeneminen sekä metsien monimuotoisuuteen ja suojeluun kohdistuneet vaatimukset.

    Kiertoaikaa voi määrittää puuston kasvun, läpimitan, iän tai esimerkiksi arvokasvun perusteella.
    Kiertoaikaa voi määrittää puuston kasvun, läpimitan, iän tai esimerkiksi arvokasvun perusteella. Kuva: Tommi Hakala

    Jos kiertoaikaa lähestyy hiilensidonnan kannalta, silloin avainasemaan nousee puuston kasvu.

    Metsikön kasvu on nopeinta nuoressa kasvatusmetsässä. Silloin kuusikon hehtaarikasvu tuoreilla eteläsuomalaisilla kasvupaikoilla hipoo 10 kuutiometriä vuodessa.

    Sen jälkeen kasvu alkaa vähitellen hidastua, mutta se säilyy verraten korkealla suositusten mukaiseen uudistuskypsyyteen asti.

    Etelän parhailla kasvupaikoilla Tapion suosituksena on kasvattaa kuuset ja rauduskoivut 28‒32 sentin keskiläpimittaan. Pohjoisessa männylle riittää minimissään 21 sentin keskiläpimitta.

    Kiertoaikojen pidentäminen lisää tuhoriskejä, mutta sillä on kuitenkin nettohyötyjä hiilensidonnan suhteen. Luke

    Metsätalouden kannattavuutta tiukasti tuijottavat metsänomistajat ottavat kiertoaikaa määrittäessään huomioon arvokasvun. Sitäkin voi tutkailla metsän järeyden perusteella.

    Tuoreilla kasvupaikoilla kuusikoissa arvokasvu on suurimmillaan, kun puiden läpimitta on alle parikymmentä senttiä.

    Korkeaan 5 prosentin korkovaatimukseen päätynyt metsänomistaja pistää kuuset rahoiksi, kun puiden keskiläpimitta on noin 22 senttimetriä. Ennen päätehakkuuta hän on myös harventanut kuusikkoa voimalla.

    Maltilliseen 3 prosentin korkoon tyytyvä metsänomistaja saattaa kasvattaa kuuset 30 senttimetrin keskijäreyteen.

    Kuuset varttuvat Etelä-Suomen parhailla kasvupaikoilla uudistusikään nopeimmillaan noin 60 vuodessa.
    Kuuset varttuvat Etelä-Suomen parhailla kasvupaikoilla uudistusikään nopeimmillaan noin 60 vuodessa. Kuva: Tommi Hakala

    Iän perusteella nopeakasvuisimmat kuusikot varttuvat uudistuskypsiksi noin 60 vuodessa. Silloin kuusikon kasvu on kuitenkin vielä kovaa, joten puut saavat usein jatkaa kasvua vielä tuon iän jälkeen.

    Pelkkää hiilensidontaa ajatellen kuusikon kiertoajan voisi kaksin- tai kolminkertaistaa tuosta. Luonnonvarakeskuksen tuoreen selvityksen mukaan Etelä-Suomessa hiilivaraston karttuminen loppuu, kun havupuuston ikä lähentelee 200 vuotta.

    Siinä vaiheessa kuusikon seisottaminen pystyssä on jo melkoinen riski.

    Luonnonvarakeskuksen mukaan korkovaatimukset ovat mukana nykyisissä kiertoaikasuosituksissa, joissa painotetaan puuntuotannon kannattavuutta. Niissä korostuu hyvälaatuisen ainespuun kasvatuksen ohella hakkuutulot ja metsänhoitokustannusten määrä.

    Suosituksissa käytetty 2–4 prosentin korkovaatimus merkitsee, että suositellut kiertoajat ovat kompromisseja. Ne eivät siten ole optimaalisia kasvatettavan ainespuun määrän, puuston kasvun ja hiilensidonnan kannalta.

    Varsinkin kuusikoissa metsänhoitosuositusten mukainen kiertoaika on huomattavasti lyhyempi kuin ainespuun tuotantoa maksimoiva kiertoaika.

    Kirjanpainajat iskevät heikentyneisiin kuusiin.
    Kirjanpainajat iskevät heikentyneisiin kuusiin. Kuva: Sanne Katainen

    Viime vuosina on tutkittu kiertoajan maltillista pidentämistä keinona sovittaa yhteen metsien ilmastokestävyyttä ja puuntuotantoa. Päätehakkuuleimikoissa keskiläpimittoja voisi nostaa esimerkiksi 2–4 senttimetrillä mikä vastaisi 10–15 vuoden kiertoajan pidennystä.

    Tapion mukaan kasvatusmallien mukainen kiertoajan pidentäminen kasvattaa runkopuun määrää 5‒10 prosenttia.

    Luken mukaan sillä voisi kasvattaa metsien vuotuista kasvua 1–3 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Kasvu lisääntyy edelleen, jos kiertoaikojen pidentämisen ohella myös kasvatustiheyttä hieman nostetaan.

    Näillä muutoksilla metsien hiilivarastoja voitaisiin merkittävästi lisätä ja puuston hiilinieluja vahvistaa jo lähitulevaisuudessa. Tähän liittyy kuitenkin riskejä erityisesti kuusen osalta eteläisessä Suomessa.

    Kirjanpainajien ykköskohteita ovat vanhat juurikäävän heikentämät kuusikot. Myrskytuhot tuovat oman lisänsä etelän tuhoriskeihin.

    Männiköissä kiertoajan pidennys ei aiheuta samanlaista tuhoriskin kasvua.

    Luken arvion mukaan tuhoriskit pysyisivät kuitenkin yleisesti ottaen kurissa, vaikka puuston kiertoaikoja kasvatettaisiin maltillisesti. Kuusikoista kiertoajan pidennykseen sopisivat terveen kohteet, joiden tuhoriski olisi pienin.

    ”Vaikka kiertoaikojen pidentäminen lisää puustotuhoriskejä, on sillä laskettu olevan kuitenkin nettohyötyjä esimerkiksi hiilensidonnan suhteen”, Luken tuoreessa selvityksessä todetaan.

    Lisää aiheesta
    • Männiköissä kierto­ajan pidentäminen on turvallisempaa kuin kuusikoissa, joissa tuho­riskit ovat isommat.

      Metsänhoito | Millaisiin metsiin kiertoajan pidentäminen soveltuu? Miten se vaikuttaa metsätalouden kannattavuuteen? – Asiantuntijat vastaavat kysymyksiin kiertoajan pidentämisestä

      Tilaajalle
    • Tutkimuksen mukaan 20 eurolla per sidottu hiilidioksiditonni voitaisiin lisätä nieluja noin 30 prosentilla ja yli kaksinkertaistaa metsiin ja puutuotteisiin sitoutunut hiilivarasto.

      Metsänhoito | Tutkimus paljasti: Pitkä kiertoaika ja avohakkuu ilman harvennuksia on ilmastolle parempi kuin hakkuista pidättäytyminen

      Tilaajalle
    • Metsien kasvu on lisääntynyt, joten harvennuksessa voi jättää aiempaa enemmän puuta hehtaarille.

      Metsä | Ilmastonmuutos romutti puuston vanhat harvennusmallit: Näin metsiä kasvatetaan jatkossa

      Tilaajalle
    • Kuumista ja kuivista kesistä hyötyvät kirjanpainajat ovat aiheuttaneet Ruotsissa laajoja tuhoja.

      Metsänhoito | Ruotsalaistutkimus: Paras tapa ehkäistä kirjanpainajatuhoja on kaataa suurimmat kuuset

      Tilaajalle
    • Uudistetut metsänhoidon suositukset opastavat jättämään puuston ensiharvennuksessa noin sata runkoa tiheämmäksi kuin aiemmin neuvottiin. Kuvituskuva.

      Metsänhoito | Uudistetut suositukset ohjaavat kasvattamaan metsiä aiempaa tiheämpinä – Tekoäly opastaa

      Tilaajalle
    • Marko Mäki-Hakolan mielestä vanhat metsät pitää suojella niiden arvokkaiden piirteiden perusteella, ei vain suojelupinta-alan kasvattamisen takia.

      Metsäpolitiikka | Vanhojen metsien kriteerit eivät johda pakkosuojeluun, mutta vapaaehtoisiin toimiin pitää löytyä rahaa – MTK:n Mäki-Hakola: ”Tämä on haasteellinen kokonaisuus”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    metsänhoito
    hiilensidonta
    kuusikko
    tuhoriskit
    Luonnonvarakeskus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla