Kalle Kivelä haluaa minimoida päästöt metsistään ja pelloiltaan. Vesistökuormituksen vähentämiseksi ojia ei enää perata ja metsiä hoidetaan jatkuvapeitteisesti. Kuva: Sanne KatainenSaloMetsänomistaja käänsi päästöt hyödyiksi – ”Kasteluvesistä voi tulla tulonlähde”
Metsänomistaja Kalle Kivelä ohjaa metsistä valuvat ravinnevedet hyötykäyttöön sen sijaan, että ne valuisivat rehevöittämään vesistöjä. Hakkuutkin tehdään ympäristön ehdoilla.TilaajalleMetsänomistaja Kalle Kivelä loikkaa ojan yli. Sen pohjalla lilluu vaatimaton liru ruskehtavaa vettä. On ollut kuivaa.
Alempana rinteessä oja vaihettuu luonnontilaisen kaltaiseksi noroksi. Sen ympärillä levittäytyy paksuja sammalmättäitä ja järeitä kuusia. Ne muodostavat vehreän keitaan talousmetsien keskelle.
Kivelä on rauhoittanut alueen vapaaehtoisen metsiensuojeluohjelma Metson korvauksella. Paikalla kasvaa syksyisin runsaasti suppilovahveroita, joita perhe poimii myös myyntiin.
Alaspään maatila myy muitakin keruutuotteita, kuten mustikanlehtiä. Sen takia metsille on haettu luomukeruualueen status. Metsissä ei käytetä torjunta-aineita tai muita keinotekoisia kemikaaleja ja lannoitteita.
Kalle Kivelä on rauhoittanut vehreän alueen, josta perhe kerää muun muassa suppilovahveroita. Noron ympäristön suojelusta hän saa korvausta Metso-ohjelmasta. Kivelä arvelee, että noro kärsisi, jos metsiä avohakattaisiin sen yläjuoksulla. Kuva: Sanne KatainenArvot menivät uusiksi
Vuoden 2015 jälkeen 80 hehtaarin laajuisella metsätilalla ei ole enää tehty perinteisiä, tasaikäiseen kasvatuksen mukaisia hakkuita.
Taustalla on Kivelään iskenyt ympäristöahdistus, joka pisti muuttamaan maa- ja metsätilan toimintaa.
”Lasten saanti sai ajattelemaan ylisukupolvisesti”, hän tuumaa.
Lisäksi Kivelä sairasteli itse. Pari syksyä vierähti borrelioosin ja myyräkuumeen kourissa. Oli aikaa miettiä tulevia, mikä pisti arvot uusiksi.
Kivelä perehtyi jatkuvapeitteiseen kasvatukseen, jossa ei tehdä lainkaan avohakkuita. Osaan metsistä tehtiin yläharvennus, joka edistää metsän luontaista uudistumista.
Metsänomistaja on rajannut kutunauhalla alueita ja puita hakkuiden ulkopuolelle. Säästämisen perusteeksi kävi sekin, että paikka on ”kiva”. Kuva: Sanne KatainenKivelä kiersi tiluksia metsänhoitoyhdistyksen neuvojan kanssa ja suunnitteli, mitä saa hakata ja mitä ei. Kuitunauhalla hän merkkasi säästettäviä alueita, puuryhmiä ja yksittäisiä puita.
Konekuskia ohjeistettiin säilyttämään lehtipuut ja nappaamaan suurin piirtein yhden puun aarilta. Keskimäärin puustoa poistettiin 70–90 kuutiota hehtaarilta.
11 hehtaarin leimikosta tukkia saatiin runsaat 70 prosenttia, mikä on Kivelän mielestä ihan kelpo määrä.
Hän laskeskelee, että noin 15 vuoden päästä voi tehdä samanlaisen yläharvennuksen.
Tasapaino luonnon kanssa
Tilalla harjoitellaan nyt, mikä on sopiva tasapaino luonnonsuojelun ja liiketoiminnan välillä. Pieni maatila tarvitsee myös metsätuloja. Selvää on kuitenkin, että enää ei edetä raha edellä.
Kivelästä tuntuu kiusalliselta ajatus siitä, että kaikesta luontotyöstä ja monimuotoisuuden turvaamisesta pitäisi saada korvaus. Hänelle on itsestään selvää, ettei elinkeino saa aiheuttaa luonnolle ja muille ihmisille haittaa.
”Sen pitäisi olla lähtökohta kaikessa tekemisessä.”
Kivelä ei ole järin innokas laskemaan metsille tuottoa. Jatkuvan kasvatuksen taloudellinen kannattavuus selviää ajan kanssa. Siihen vaikuttavat muun muassa, miten harvennuksissa säästettävä alikasvos jatkaa kasvuaan ja kuinka hyvin aukot taimettuvat.
”Kannan riskit mielelläni”, metsänomistaja toteaa.
Ilmakuvasta näkee hyvin, miten Saarenjärven yläjuoksulle on valunut kiintoainesta metsistä. Rantaniittyä hoitavat naudat ja lampaat. Kuva: Sanne KatainenToimenpiteiden suunnittelua on jatkettu metsänhoitoyhdistyksen asiantuntijan kanssa. Hän on itsekin kiinnostunut ympäristön hyvinvoinnista, joten palvelu on monipuolista. Kirsikkana kakun päällä metsänhoitoyhdistyksen asiantuntija lainaa sonnikaksikkoaan laiduntamaan tilan rantaniittyä.
Aiemmin mainitun noron lisäksi ympäristötukea on haettu Metso-ohjelmasta muutaman muunkin kohteen rauhoittamiseen. Niihin kuuluvat muun muassa kalliometsä ja ojittamaton suo.
Yhteensä metsätilan pinta-alasta on suojeltu viitisen prosenttia. Lisäksi tarkoitus on välttää hakkuita lintujen pesimäaikaan.
Ojat jätetään perkaamatta
Metsien vesistökuormitusta hillitään välttämällä maanmuokkausta ja jättämällä vuosikymmeniä sitten kaivetut ojat perkaamatta. Osa metsistä saa rauhassa soistuakin.
”Perkaaminen aiheuttaisi kuormituspiikin, kun hiilet ja typet lähtisivät liikkeelle. Ne päätyisivät läheiseen järveen ja sitä kautta aina Itämereen asti.”
Puustoa ja kasvillisuutta on jätetty ojien reunoille sitomaan maa-ainesta ja ravinteita. Kuva: Sanne KatainenKiintoaineksen valumisen estämiseksi ojien varsille jätetään suojavyöhykkeitä.
”Ojat on kaivettu aikanaan liian syviksi, joten metsä kuivuu liikaakin. Kuusten juurelta näkee, miten turve on maatunut ja maa painunut kasaan”, Kivelä sanoo ja osoittaa kuusta, jonka juurella maa on painunut paljastaen juuria.
Helle- ja kuivuusjaksojen lisääntyessä ilmastonmuutoksen myötä kuuset kärsivät monin paikoin kuivuudesta, mikä altistaa ne muun muassa kuoriaistuhoille.
Kalle Kivelä havainnollistaa, miten turvemaa on hajonnut ja painunut ojituksen seurauksena. Kuva: Sanne KatainenLaho- ja lehtipuuta lisää
Harpomme muutaman tuulen kaataman havupuun yli.
”Ne saavat ehkä jäädä metsään ihan jo aika- ja kalustorajoitteidenkin vuoksi”, metsänomistaja suunnittelee.
Määrä ei ole niin suuri, että metsätuhojen estämiseksi laadittu laki velvoittaisi korjaamaan rungot pois.
On hyvä, että lahopuuta muodostuu lisää, koska metsälajit ovat siitä riippuvaisia.
Kivelä osoittaa havupuiden välissä törröttävää koivua, jonka latva on katkennut ja käävät ovat asettuneet taloksi. Hyönteisten kuhinaa ei paljaalla silmällä erota, mutta kolopesijöiden kiinnostus kielii siitäkin.
”Se on elämän puu. Luonnon taideteos”, Kivelä sanailee.
Aiempi sukupolvi on hakenut metsästä koivua hakelämmitykseen, mutta Kivelä haluaa säästää lehtipuut monimuotoisuuden turvaamiseksi.
Satunnaiset tuulenkaadot saavat jäädä lahoamaan eliölajien iloksi. Kuva: Sanne KatainenMetsistä kasteluvettä pelloille
Kivelä on miettinyt pitkälle veden kiertoa tilansa valuma-alueella. Seuraava askel on ohjata metsäojista valumavesiä peltojen kasteluun sen sijaan, että ravinteikkaat vedet päätyvät järveen.
”Kasteluvesien toimittamisesta voi tulla metsänomistajille uusi tulonlähde”, Kivelä ideoi.
Vesien hallintaa ja peltojen kastelua varten Kivelä osti jopa lisää metsää yläjuoksulta. Samalla veljen mökkilampi säästyy rehevöitymiseltä, kun avohakkuita ja kunnostusojituksia ei tehdä.
Metsätalouden vesistökuormitus saattaa olla osalle suomalaisista melko tuntematon ilmiö. Tummuneisiin ja rehevöityneisiin vesiin on ehkä totuttukin.
Kivelä arvelee, että moni metsänomistaja tajuaa vasta hakkuun jälkeen, mitä tuli tehtyä, kun esimerkiksi mökkilampi täyttyy liejusta. Sellaista riskiä hän ei enää ota.
Viime vuoden elokuussa asennettu tierumpu ohjaa metsäojista valuvia vesiä tien ali pellon reunaan. Kuva: Sanne Katainen
Tältä näyttää tien toisella puolen, jonne tierumpu johtaa vettä. Viime elokuusta savimaata on kulkeutunut aimo läjä vesistöön johtavan putken päähän. Tarkoitus on johtaa vedet jatkossa pellolle. Kuva: Sanne KatainenHaastateltava löytyi Suomen Metsäkeskuksen vetämän Metsien vedet -hankkeen kautta. Sitä rahoittavat Euroopan maaseuturahasto ja Uudenmaan Elinvoimakeskus.Metsien vesistökuormitusta voi hillitä monin keinoin
Suojavyöhykkeet jätetään vesistöjen ja pienvesien ympärille hakkuiden ja maanmuokkauksen yhteydessä sitomaan ravinteita ja kiintoainesta. Vyöhykkeen leveys vaihtelee 5–30 metrin välillä riippuen kohteesta, joka voi olla niin noro, virta joki, lähde, järvi kuin merikin.
Maanmuokkaus kannattaa tehdä mahdollisimman kevyesti tai jättää tekemättä, jos puusto uudistuu itsestään. Mitä enemmän maata myllätään, sitä enemmän syntyy päästöjä.
Jatkuvapeitteisestä kasvatuksesta syntyy vähemmän päästöjä kuin tasaikäisestä kasvatuksesta avohakkuineen.
Ojien perkaamisen tarve on punnittava tarkkaan. Kunnostusojituksia ei enää tueta metsänhoitotoimenpiteenä. Sen sijaan patojen rakentamiseen ja soiden ennallistamiseen on saatavilla luonnonhoidon tukea.
Vesiensuojelussa on tärkeää tarkastella koko valuma-aluetta. Metsistä valuvia vesiä voidaan ohjata esimerkiksi pelloille ja soille, jotka pidättävät ja varastoivat vettä.
Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat ajankohtaisia uutisia sähköpostiisi kerran viikossa tilaamalla maksuttoman metsäuutiskirjeen.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
