• Pallaksen turma muistuttaa luonnon arvaamattomuudesta, mutta vaarallisinta on silti liikkumattomuus

    Turvallisuus on kaikkein tärkeintä, mutta ei kannattaisi paheksua vanhempia, jotka vaeltavat lastensa kanssa, Suvi Jylhänlehto kirjoittaa.
    Luonnossa liikkuminen voi ehkäistä mielenterveysongelmia. Liikkuva elämäntapa opitaan jo nuorena.
    Luonnossa liikkuminen voi ehkäistä mielenterveysongelmia. Liikkuva elämäntapa opitaan jo nuorena. Kuva: Arto Komulainen
    Metsä|Luonto
    30.4.202422:00
    Kolumni
    Suvi Jylhänlehto

    Perheretkeilyn iloista somessa intoileva Susanna Ylinen on murtanut myyttejä siitä, mitä vastasyntyneen vauvan, touhukkaan taaperon tai suurperheen äiti voi tehdä.

    Hän voi lähteä satojen kilometrien vaellukselle ja ottaa lapsensa mukaan – tai olla ottamatta.

    Ylen haastattelussa Ylinen kertoi, että hänen tapansa olla äiti ärsyttää monia. Häntä on syytetty itsekkyydestä, kun ei ole antanut lastensaannin hillitä harrastamistaan.

    Pallastunturilla sattui vuoden alussa karmiva onnettomuus, jossa lumivyöryn alle menehtyivät hiihtäen vaeltaneet äiti ja poika.

    Uutisten kommenttipalstoilla taivasteltiin, onko lapsia pakko raahata tunturiin vaarallisiin olosuhteisiin. Myös Ylinen on kertonut saaneensa paheksuvia kommentteja vaelluksistaan vauvan kanssa.

    Pallaksen turma oli äärimmäisen surullinen tapaus. Se muistuttaa luonnon arvaamattomuudesta ja ihmisen pienuudesta.

    Turvallisuus on lasten kanssa retkeilyssä tietenkin kaikkein tärkeintä, eikä mitään riskejä pidä ottaa. Vaarallisinta on kuitenkin liikkumattomuus.

    Niin lapset kuin aikuiset viettävät ruutujen äärellä yhä enemmän aikaa. Se kaikki on pois luonnolliselta ihmisten väliseltä vuorovaikutukselta ja liikunnalta.

    Niin lapset kuin aikuiset viettävät ruutujen äärellä yhä enemmän aikaa. Se kaikki on pois luonnolliselta ihmisten väliseltä vuorovaikutukselta ja liikunnalta.

    Nuorten mielenterveys on kriisissä. Keskittymishäiriöt, masennus ja ahdistus lisääntyvät.

    Luonto on oiva lääke kaikkiin edellä mainittuihin, ja liikuntatottumukset muotoutuvat jo pienenä. Siksi ei kannattaisi paheksua vanhempia, jotka vaeltavat lastensa kanssa. Päinvastoin he antavat ihailtavat eväät lastensa elämään.

    Lisää aiheesta
    • Susanna Ylinen on neljän lapsen äiti. Kuopus on jo kokenut konkari vaelluksilla.

      Luonto | Jälkikasvu on hyvä syy lähteä luontoon, eikä tekosyy jättää menemättä – Susanna Ylisen retkiopas sytyttää vaelluskipinän lapsiarjen keskelle

    Tuoreessa kirjassaan, jonka ensipainos myytiin välittömästi loppuun, Ylinen puhuu kauniisti yhteydestä, joka lapsiin syntyy yhteisillä retkillä.

    Luonnossa lapset eivät joudu kilpailemaan aikuisten huomiosta kotitöiden, palkkatöiden tai television kanssa.

    Luonnossa lapset eivät joudu kilpailemaan aikuisten huomiosta kotitöiden, palkkatöiden tai television kanssa.

    Ylinen on innostava ja inspiroiva esikuva, joskaan ei kaikista samaistuttavin. Kun pelkkä ajatus sekä lapsen että rinkan kantamisesta tuntuu läkähdyttävältä, ei erämaavaellus perheen kanssa kuulosta kovin realistiselta.

    Ylinen kuitenkin korostaa, ettei muiden kannata ottaa paineita hänen hieman överiksikin menevistä reissuistaan.

    Toisten suoritukset aiheuttavat toisinaan kateuden ja huonommuuden tunnetta. Olisi tärkeää antaa ikävien tunteiden tulla ja mennä.

    Energiaa ei kannata tuhlata muiden lyttäämiseen, vaan omaan hyvinvointiin.

    Kirjoittaja on MT:n Pohjois-Suomen aluetoimittaja.

    Ylen juttu: Susanna Ylisen tapa olla äiti ärsyttää muita – ”Minulle ulkoilu on laiskan ja mukavuudenhaluisen vanhemman teko”

    Lisää aiheesta
    • Kolmikuukautinen vauva kulkee metsäretkellä kantorepussa. Anni Vuohensilta arvelee, että hänen luontoinnostuksensa taustalla on koulumatka, joka vei päivittäin metsän halki. Lapsuuden perheessä ei ollut erityistä eräharrastusta.

      Retkeily | Metsämutsi Anni Vuohensilta kannustaa lapsiperheitä luontoon – rento metsäretki syntyy helpoista eväistä ja turvallisista taukopaikoista

    • Luonto | Päiväpatikka lähiseudun luontokohteessa on edelleen retkistä rakkain – nämä kolme someajan ilmiötä kasvattavat suosiotaan

      Tilaajalle
    • Sosiaalinen media ja älypuhelin koukuttavat lasten ohella aikuisia. Aikuisten puhelimenkäytöllä voi olla vahingollisia vaikutuksia lapsen kehitykseen, muistuttaa kirjoittaja.

      Yhteiskunta | Lukijalta: Lasten vanhemmatkin tarvitsevat rajoitusta älypuhelimen käyttöön

    • Jylhänlehtoa on viime aikoina riemastuttanut rohkaisevat tuokiokuvat somessa retkeilystä lasten kanssa.

      Retkeily | Some vetää sekä sohvalle että metsäretkille

    • Autiotuvissa on tunnelmaa.

      Luonto | Ääniherkälle jo lyhyt erakkoretki tekee hyvää – nämä asiat pelottavat yksin vaeltamisessa

    • Rovaniemeläinen Antti Niiranen aktivoi lapsia ja nuoria liikkumaan.

      Harrastukset | Kuntien kannattaisi kääntää kaikki kivet lasten liikuttamisessa, vaikka se vaatisi luutuneiden ajattelumallien pölyttämistä – Antti Niiraselle liikunta on sydämenasia

    • Taivaskeron satulassa. Lähtöpaikalta Pallastunturin luontokeskukselta olimme hiihtäneet ylöspäin neljän kilometrin matkan.

      Retkeily | Upea hiihtovaellusreitti Pallastuntureilta Hettaan vaatii kuntoa ja kokemusta ‒ katso videolta, kuinka vaellus sujuu vaativissa olosuhteissa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Pallaksen turma
    Susanna Ylinen
    perheretkeily
    luonto
    turvallisuus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle