• Mäntyranta: Julkisessa metsäkeskustelussa on ”tietoa vähän, mielipiteitä paljon”

    Metsistä puhutaan kansallisomaisuutena, mikä voi luoda mielikuvan, että päätösvalta metsien käytöstä kuuluisi kaikille.
    Aineksia metsäkeskusteluun saadaan sekä perinteisestä mediasta että sosiaalisesta mediasta, jonka algoritmit suosivat mielipiteitä ja kärjistyksiä.
    Aineksia metsäkeskusteluun saadaan sekä perinteisestä mediasta että sosiaalisesta mediasta, jonka algoritmit suosivat mielipiteitä ja kärjistyksiä. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Metsä|Metsäpolitiikka
    11.6.202621:11
    Jukka Hämäläinen

    Pitkän uran metsäviestinnän parissa tehneen toimittaja Hannes Mäntyrannan mukaan metsäviestinnän suurin haaste ei ole tiedon puute vaan se, että mielipiteet syrjäyttävät tiedon. Lähes kaikilla on vahva mielipide metsistä, vaikka perustiedot ovat usein puutteellisia.

    ”Tutkimusten mukaan suomalaisten metsätietämys on keskimäärin melko heikko. Esimerkiksi kysymyksiin metsien omistuksesta tai hakataanko Suomessa enemmän kuin metsät kasvavat, vastataan usein väärin. Silti vastaajat kokevat tietävänsä aiheesta paljon”, Mäntyranta sanoo.

    Metsistä puhutaan usein kansallisomaisuutena, "meidän metsänämme", mikä voi luoda mielikuvan, että päätösvalta metsien käytöstä kuuluisi kaikille suomalaisille.

    ”Todellisuudessa joku oikeasti omistaa jokaisen Suomen metsähehtaarin ja suurimman osan niistä omistavat tavalliset suomalaiset ja heidän perheensä.”

    Mäntyrannan mukaan metsäaiheiden käsittely mediassa on muuttunut.

    ”Osa tiedotusvälineistä ja toimittajista on siirtynyt tarkkailijan roolista osapuoleksi metsäkeskustelussa. Vaikka kriittinen journalismi kuuluu demokratiaan, ongelma syntyy, kun jotakin osapuolta käsitellään systemaattisesti kriittisemmin kuin toista.”

    ”Todellisuudessa joku oikeasti omistaa jokaisen Suomen metsähehtaarin.”

    Hannes Mäntyranta

    Ympäristöjärjestöjen näkemykset saavat Mäntyrannan mukaan julkisuudessa vähemmän kriittistä tarkastelua kuin metsäalan toimijat.

    ”Tasapuolisuuden toteutumista ei pitäisi jättää yleisön vastuulle siten, että tämä joutuu hakemaan kokonaiskuvan useista eri jutuista. Median vastuu korostuu, kun yleisön oma tietopohja metsäasioista on ohut”, Mäntyranta sanoo.

    Hän toteaa, että tiedotusvälineiden kuuluu kertoa ympäristöjärjestöjen näkemyksistä metsien käytöstä, mutta olisi hyvä, jos metsäala olisi muiden kanssa ”samalla viivalla”.

    Juttu perustuu Metsämiesten Säätiön rahoittamaan ja Audiomedian tuottamaan kiertoartikkeliin.
    Lisää aiheesta
    • Metsästä uutisoiminen on osalle mediaa hankalaa, koska harvasta toimituksesta löytyy metsäasioihin perusteellisesti syventyneitä toimittajia.

      Metsä | Näistä syistä metsäkeskustelu tahtoo epäonnistua mediassa – ”Ihmisiä kiinnostavat asiat, jotka ottavat päähän”

      Tilaajalle
    • Metsäpolitiikka | Selvitys: Valtamedian metsäuutisointi keskittyy ympäristöhuoliin – metsänomistajien ja alan näkemykset ohitetaan

    • Hannes Mäntyrannan mukaan kansainväliset ympäristöjärjestöt painostivat metsäalaa rajusti tämän vuosituhannen ensimmäisinä vuosina.

      Metsäpolitiikka | Metsäteollisuus on vaarassa jäädä FSC-sertifioinnin vaatimusten vangiksi, Hannes Mäntyranta varoittaa

      Tilaajalle
    • Metsäammattilaisten tyytyväisyys metsäuutisointiin on heikentynyt kolmessa vuodessa. Tyytyväisten määrä puolittui vuoden 2022 tutkimuksesta. Kuvituskuva.

      Metsä | Metsäalan ammattilaiset tyytymättömiä metsäuutisointiin – etenkin Helsingin Sanomien ja Ylen uutisointia pidetään negatiivisena

    • Metsäala kärsii viestinnän puutteesta, sanoo Ilari Pirttilä.

      Metsä | Ihmisen ääni puuttuu metsäkeskustelusta, sanoo Ilari Pirttilä – näin hän vähentäisi vastakkainasettelua

    Artikkelin aiheet
    metsäkeskustelu
    metsäviestintä
    mediakritiikki
    Suomen metsät
    ympäristöjärjestöt
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Koneyrittäjät ry:n varatoimitusjohtaja Simo Jaakkolan mielestä hakkuiden kieltäminen lintujen vilkkaimpaan pesintäaikaan merkitsisi hakkuukieltoa vähintään touko–kesäkuussa. Tämä toimenpide olisi Suomelle Jaakkolan mukaan varsin vahingollinen.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Linnut nokkivat koneyrittäjän selkänahkaa – hakkuiden täyskielto pesintäaikana aiheuttaisi alalle yli 200 miljoonan euron vuotuiset kustannukset

  • ”Suomalaisen metsäteollisuuden tarvitseman puumäärän mukainen metsien hakkuu ja niiden aiheuttama hiilipäästö ei ole juuri muuttunut vuosikymmenten aikana, koska puun käyttö on pysynyt vakiona tai jopa laskenut”, sanoo Simo Jaakkola.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Ilmasto- ja ympäristöjärjestöt vaativat hakkuiden vähentämistä tulonmenetyksistä huolimatta – perusteena ilmastolaki, jonka perusteet ovat murentuneet

  • Mäntytukki oli vuoden 2024 suurin korjattava puutavaralaji, sitä korjattiin melkein 13 miljoonaa kuutiometriä. Kuitupuun kohdalla mänty oli myös ykkönen, yli 15 miljoonan kuutiometrin määrällä.

    Koneviesti | Vuonna 2024 metsien markkinahakkuut jatkoivat tämän vuosikymmenen trendiä pienin alueellisin vaihteluin