Yliö: Luonnonhoitopellot ovat osa ruokaturvaamme

Viimeaikaisissa julkisissa keskusteluissa on pohdittu aktiivitilan määritelmää ja tukiperusteita erilaisille pellonkäyttömuodoille. Huomiota keskusteluissa ovat saaneet muun muassa ympäristökorvausohjelmassa mukana olevat luonnonhoitopellot, jotka eivät suoraan ole tuotannollisia peltoja.

Ruoantuotanto ja ympäristöstä huolehtiminen eivät ole toisistaan irrallisia, vaan toisiinsa tiukasti kietoutuvia asioita. Ruoantuotantomme ei ole kestävällä pohjalla, ellei meillä ole tervettä ja vastustuskykyistä maatalousympäristöä. Monimuotoinen maatalousympäristö on vastustuskykyinen ulkopuolisia uhkia, kuten äärisäitä, kasvitauteja ja uusia tuhohyönteisiä vastaan.

Monimuotoinen maatalousympäristö palvelee suoraan ruoantuotantoa ja siten takaa osaltaan ruokaturvaamme.

Kun luonnonhoitopellot on taitavasti sijoitettu peltoalueille, ne voivat ylläpitää monimuotoista eliölajistoa, mikä koituu myös viljelijän hyödyksi.

Pitkäikäiset, niittymäiset luonnonhoitopellot ovat kotimaisten tutkimusten mukaan kaikkein monimuotoisimpia alueita peltoympäristössä. Lyhytaikaiset luonnonhoitopellot puolestaan tarjoavat peltomaalle lepoa, jonka aikana maan kasvukunto vahvistuu palvellakseen taas suoraan ruoantuotantoa.

Luonnonhoitopelloilla viihtyvät lukuisat lintulajit. Peltopyyt esimerkiksi hyötyvät suurten peltoaukeiden keskelle sijoitetuista luonnonhoitopelloista. Monet viljelyäkin palvelevat hyötyhyönteiset kuten pölyttäjät ja petohyönteiset, talvehtivat ja lisääntyvät niillä.

Esimerkiksi kuminan sadon kannalta oleellinen pölyttäjä kukkakärpänen hyötyy pellon läheisistä viljelemättömistä aloista, kuten pientareista ja luonnonhoitopelloista. Lisäksi sen toukka hyödyttää kaikkea peltoviljelyä, sillä kukkakärpäsen toukka on ahnas peto, joka syö viljelyä haittaavia tuhohyönteisiä.

Lienee sanomattakin selvää, että viljelijöille suunnattujen maataloustukien pääasiallinen tarkoitus on varmistaa ruokaturva ja kohtuuhintainen sekä puhdas ruoka meidän jokaisen suomalaisen – ja laajemmin eurooppalaisen – lautaselle. Ja jotta tämä olisi mahdollista, tarvitsemme ammattitaitoisia ruoantuottajia eli maanviljelijöitä, jotka pysyvät ammatissa kovinakin aikoina.

Ruokaturvan varmistamiseksi tarvitsemme myös tulevaisuuden maanviljelijöiden työhön mukaan luonnonhoitopeltoja ja muita ympäristön tilaa parantavia ja tuotantoa tukevia toimenpiteitä kerääjäkasveista perinnebiotooppeihin. Tämä tulee pitää mielessä, kun aletaan suunnitella seuraavaa cap-ohjelmaa.

Jos ja kun tukia kuitenkin jostakin pitää karsia, ei ole syytä aloittaa niistä, joista on hyötyä ruokaturvalle ja ympäristölle.

Pohdintaan tulee ensiksi laittaa sellaiset ympäristölle haitalliset tuet, jotka eivät palvele ruokaturvaa. Erityisesti ilmastotavoitteita silmällä pitäen aloittaa voisi vaikka heikkotuottoisten turvepeltojen tuotannollisista tuista.

Luonnonhoitopellot ja muut ympäristönurmet sen sijaan palvelevat niin kansallisen ja EU-tason cap-tavoitteita kuin myös ennallistamisasetuksen tavoitteita.

Kohdennetaan ympäristökorvaukset entistä fiksummin alue- ja maisematasolla. Näin voidaan välttyä alueellisilta ongelmakeskittymiltä, joissa suoran ruoantuotantoalan ja tuottamattoman alan suhde on jollakin tapaa vääristynyt. Näin voidaan mahdollisesti vähentää myös lisäpeltojen raivaustarvetta.

Seuraavalta cap-ohjelmalta odotetaan parempaa vastuullisuutta ja kustannusvaikuttavuutta, ja siksi toimenpiteiden kohdentamiseen on kiinnitettävä erityistä huomiota.

Viljelijät tarvitsevat tähän hyvän työkalupakin. Ruokaa voidaan täysipainoisesti tuottaa, samanaikaisesti ympäristöä hoitaen, kun luonnonhoitopellot sekä muut ympäristötoimenpiteet on integroitu taitavasti ruoantuotantoon. Pidä huolta luonnosta – se susta huolen pitää!

Eija Hagelberg

erityisasiantuntija

Ympäristöministeriö