• Bioenergiassa on edelleen kasvunvaraa – maatalouden sivuvirrat sopivat puun rinnalle täyttämään EU:n uusiutuvan energian tavoitetta

    Nykyisin Euroopan käyttämästä bioenergiasta 70 prosenttia tuotetaan puuraaka-aineesta. Kasvunvaraa bioenergian lisäämisessä on, eikä sen tarvitse tarkoittaa puun polton lisäämistä. Suomessa erityisesti pelloilla ja maatalouden sivuvirroissa riittää raaka-ainetta mittavaankin tuotannon lisäykseen.
    Sirpaleiden vaurioittamat puut päätyvät Rovajärven ampuma-alueelta energiaksi. Kuvituskuva.
    Sirpaleiden vaurioittamat puut päätyvät Rovajärven ampuma-alueelta energiaksi. Kuvituskuva. Kuva: Kari Lindholm
    Pääkirjoitus|Energia
    28.10.202406:30
    Pääkirjoitus
    Juhani Reku

    EU:n tavoitteena on nostaa uusiutuvan energian osuus jäsenmaissa kulutetusta energiasta nykyisestä 23 prosentista 42,5 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä. Suomi täyttää EU:n asettaman tavoitteen kirkkaasti jo nyt, sillä 48 prosenttia Suomessa käytetystä energiasta on uusiutuvaa. Meitä edellä on vain Ruotsi, jolla ennen muuta vesivoimansa ansiosta peräti 66 prosenttia energiasta on uusiutuvaa.

    Ruotsin edelle Suomi sen sijaan pääsee tilastossa, joka kuvaa bioenergian osuutta EU-maissa kulutetusta energiasta. Suomessa osuus on noin 35 prosenttia. Ykkösenä on Latvia, jossa osuus on 37 prosenttia. Bioenergiavertailussa pärjäävät muutenkin hyvin pohjoisen Euroopan maat, sillä kuuden kärjessä ovat kaikki EU:hun kuuluvat Pohjoismaat ja Baltian maat. (MT 23.10.)

    Lisää aiheesta
    • Bioenergian osuus oli Suomessa noin kolmanneksen kaikesta kulutetusta energiasta ja kolme neljäsosaa uusiutuvasta energiasta vuonna 2022.

      Energia | Suomi pärjäisi pelkällä bioenergialla kuukausikaupalla – EU:ssa keskiarvo on vain 48 päivää

      Tilaajalle

    Bioenergiaksi lasketaan puupolttoaineet, muut kasvi- ja eläinperäiset polttoaineet, biokaasu ja kierrätys- ja jätepolttoaineiden biohajoavat osat. Uusiutuviin energialähteisiin kuuluvat bioenergian lisäksi muun muassa vesivoima, tuulivoima, aurinkoenergia ja maalämpö. Erityisesti bioenergiaksi käytetään puupolttoaineita, jota on EU:n käyttämästä bioenergiasta vajaat 70 prosenttia. Ympäristöjärjestöt ovat kritisoineet puun polttoa voimakkaasti, ja myös Saksan ympäristövirasto asettui elokuussa vastustamaan puun luokittelua uusiutuvaksi energialähteeksi (MT 13.8.).

    Lisää aiheesta
    • Saksan talous- ja ilmastonsuojeluministeri, vihreiden Robert Habeck, kävi heinäkuun alussa avaamassa lääkeyhtiö Boehringer Ingelheimin uuden biomassavoimalan yhdessä yhtiön toimitusjohtaja Hubertus von Baumbachin kanssa.

      Metsäpolitiikka | Saksan ympäristövirastolta täyskäännös, joka vaikuttaa myös EU:n metsäpolitiikkaan: puuta ei pidä lukea uusiutuvaksi energialähteeksi

      Tilaajalle

    Puupolttoaineista puhuttaessa on tärkeää muistaa, että valtaosa siitä tulee sivuvirroista, jotka eivät sovellu tai joita ei ole taloudellisesti järkevää käyttää muuhun tarkoitukseen. Lisäksi on muistettava, että bioenergiaraaka-ainetta pystytään tuottamaan myös pelloilla tai maa- ja metsätalouden ulkopuolisilla joutomailla. Ennen muuta biokaasun tuotannossa olisi Suomessa valtava kasvunmahdollisuudet, ja raaka-aineeksi soveltuisivat sekä lanta että nurmibiomassa.

    Bioenergian tuotannossa olisi kasvunvaraa myös muualla Euroopassa, kuten Bioenergia ry:n toimialapäällikkö Hannes Tuohiniitty MT:lle toteaa: puuenergian käyttöön kielteisesti suhtautuvat eteläisen ja keskisen Euroopan maat voisivat hyödyntää energiana esimerkiksi oliiviviljelmien leikkaustähteistä ja pusikoituvien maatalousalueiden raivuujätteitä.

    Bioenergian tuotannossa olisi kasvunvaraa myös muualla Euroopassa

    Bioenergia ei ole toki ongelmatonta kuten ei ole mikään energiantuotanto. Aurinko- ja tuulivoimalat vaativat valtavia pinta-aloja ja jälkimmäiset pirstovat metsiä ja vaativat tuntuvasti lisää siirtokapasiteettia. Haittansa on myös vesivoimalla, niistä kärsivät niin vaelluskalat kuin vesistöalueiden asukkaatkin. Niin kauan kuin yhteiskunta tarvitsee energiaa, sitä on kuitenkin tuotettava, ja tällöin eri tuotantomuotojen hyötyjen ja haittojen välillä on löydettävä kestävä tasapaino. Tärkeintä on kuitenkin irtaantuminen fossiilisesta energiasta.

    Lisää aiheesta
    • Biokaasua ja nesteytettyä maakaasua käyttävä Wasalinen M/S Aurora Botnia liikennöi Vaasan ja Uumajan satamien välillä Merenkurkussa.

      Ympäristö | Aurora Botnia puksuttaa biokaasulla Merenkurkun yli – tällaiset laivat voivat pian ostaa sen päästöylijäämää

    • Viking Line liikennöi Turun ja Tukholman välillä viikon ajan pelkästään biokaasulla. Biokaasua voitaisiin tehdä nurmien tuottamasta biomassasta. Kuvituskuva.

      Maatalouden ympäristötoimet | Biokaasu olisi saari-Suomen turva – tulevaisuudessa meriliikenne voisi toimia kotimaisella polttoaineella

    • Ilmatieteen laitoksen pääjohtajaa Petteri Taalas (keskellä) sekä MTK:n toinen puheenjohtaja, viljelijä Tero Lahti (oikealla) Koneviestin päätoimittajan Eemeli Linnan haastattelussa.

      Maatalous | Ilmatieteen laitoksen pääjohtaja Taalas: Maatalouteen on ilmastoa koskevissa kysymyksissä lyöty turhaan negatiivinen leima

    • Suvi Mantsinen siirtyi perheyrityksensä johtoon kymmenen vuotta sitten. Jo 40 vuoden ajan toiminut Humuspehtoori on kiertotalousalan edelläkävijä.

      Maatalouden ympäristötoimet | Humuspehtoori torjuu muoviroskan luomulannoitteissa, biokaasuhankkeet horisontissa

      Tilaajalle
    • Lannoituksen sääntely on tehokkain keino vesistöjen ravinnekuormituksen vähentämiseen, toteaa Suomen Biokierto ja Biokaasu ry tiedotteessaan. Kuvituskuva.

      Maatalouspolitiikka | Suomen Biokierto ja Biokaasu haluaa luopua lantapoikkeuksesta – kannustaisi lannan käsittelyyn biokaasulaitoksissa

    • Maatilatason biokaasulaitos. Kuvituskuva.

      Energia | Yliö: Maatalousyrittäjän kannattaa olla perillä biokaasun kestävyyskriteereistä – vastuullisuus palkitsee verotuksessa

      Tilaajalle
    • Biokaasu lisättiin hiljattain kelvolliseksi tavaksi täyttää liikenteen uusiutuvien polttoaineiden jakeluvelvoitetta.

      Energia | Meriliikenteen polttoöljy voidaan korvata metanolilla – Suomen pitää nyt varmistaa paikkansa markkinoilla

    • Jyväskyläläinen eläkkeellä oleva mekaanikko Kalevi Puupponen asensi 1970–luvun alun Mercedes-Benziinsä kaasukäytön, mutta ei hakenut siihen valtion tukea. 1970-luvun auton muuntaminen kaasukäytölle käy moninvertaisesti helpommin kuin uusien autojen, joista monelle se on tekemätön paikka.

      Autot | Autonomistajille tarjolla miljoonia euroja bensiinistä kaasuun siirtymiseksi – vain kaksi kiinnostui

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    bioenergia
    uusiutuva energia
    maatalous
    biokaasu
    EU:n energiatavoitteet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 3

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 4

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

    • 7

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Volter Oy on Heizomatin uusi maahantuoja. Yhteistyötä on tehty aiemminkin. Kuva Heizomatin osastolta Agritechnicasta, missä esiteltiin teollisuuslaitokseen sopivaa pakkausmateriaalien polttamiseen perustuvaa lämmöntuotantoa.

    Koneviesti | Kattilavalmistaja Heizomat:n edustus Suomessa Volter Oy:lle

  • AlfaFlamen 1 000 kW:n biouuni on sijoitettu konttiin. Uunia käytetään kasvihuoneiden ja kuivaamon lämmönlähteenä. Uunin tuottama ilma johdetaan 1000 mm kanavia pitkin joko kasvihuoneeseen tai kuivaamoon. Hake syötetään erillisestä siilosta ruuvin avulla uuniin.

    Koneviesti | Biolämpökontti viljankuivaamon ja kasvihuoneiden lämmönlähteenä – kustannusten jakautuminen lyhentää takaisinmaksuaikaa

    Tilaajalle
  • OptiGrid-järjestelmä skaalautuu eri kohteisiin.

    Koneviesti | Avant Powerilta mikroverkkojärjestelmä – uuden tutkimushankkeen tavoitteena on yhdistää uusiutuvan energian tuotanto yhdeksi kokonaisuudeksi