Monen yksityistien suurin ongelma ei ole huono hoito vaan huono hallinto

Suomessa on noin 370 000 kilometriä yksityisteitä. Määrä on moninkertainen verrattuna valtion ylläpitämään tieverkkoon, johon huomio tieverkoston kunnosta puhuttaessa useimmiten keskittyy.

Vaikka yksityistiet ovat olemassa ennen muuta omistajiensa käyttöä varten, niillä on myös iso yhteiskunnallinen merkitys. Niiden kautta kulkevat puut metsistä tehtaille, maito meijereihin ja vilja teollisuuteen samoin kuin aikuiset töihin ja koululaiset opin äärelle. Myös hälytysajoneuvot tarvitsevat hädän tullen yksityisteitä.

Yhteiskunnallisesta merkityksestä huolimatta yksityisteiden ylläpito on pääosin tiekuntien ja tien osakkaiden vastuulla.

Valtion tieverkko kärsii tunnetusti massiivisesta korjausvelasta, mutta tilanne ei ole yksityisteillä juurikaan parempi. Arvioiden mukaan kiireellisen korjauksen tarpeessa olevia yksityisteitä on kymmeniä tuhansia kilometrejä. Lisäksi noin tuhat yksityistien siltaa vaatisi kunnostustoimia. Yksityisteidenkin korjausvelka ylittää jo miljardi euroa. Ylläpitoon tarvittaisiin valtion tukia, mutta hakijoita on enemmän kuin rahaa ja siksi perusparannuksia joudutaan lykkäämään.

Vaikka yksityisteilläkin moni ongelma johtuu rahoituksesta, se ei silti selitä lähimainkaan kaikkia yksityisteiden ongelmia. Yhä useammin vastassa on toinen, vähemmälle huomiolle jäävä kompastuskivi: hallinto.

Yksityisteiden kunto riippuu viime kädessä tiekuntien kyvystä tehdä päätöksiä. Monissa tiekunnissa osakasluettelot ovat vanhentuneet, eivätkä tieyksiköinnit enää vastaa tien nykyistä käyttöä. Tiekuntien kokouksiin on vaikea saada väkeä, kun yhteisten asioiden hoito ei houkuta ja omistajat asuvat yhä useammin kaukana niistä kiinteistöistä, joiden vuoksi he ovat tiekunnan osakkaita.

Kun yhteisten asioiden hoitaminen käy hankalaksi, myös päätökset kunnossapidosta lykkääntyvät tai pahimmillaan estyvät kokonaan. Tämä näkyy vääjäämättä yhä huonokuntoisempina teinä.

Tähän haasteeseen hallitus on vastaamassa esityksellään yksityistielain muuttamiseksi. Siinä oleellista on tavoite helpottaa tiedonkulkua, selkeyttää vastuita ja sujuvoittaa tiekuntien päätöksentekoa.

Yksityistiet eivät rapistu siksi, ettei maaseudulla osattaisi levittää niille soraa. Ne rapistuivat usein silloin, kun yhteisten asioiden hoitaminen ja niitä koskeva päätöksenteko on jäänyt heikolle tolalle. Ilman toimivia tiekuntia ei ole kunnollisia teitä, eikä ilman toimivia teitä ei ole myöskään elävää maaseutua ja kannattavia elinkeinoja.