• Kansa haluaa omakotitaloon, mutta poliitikot pakkaisivat ihmiset kerrostaloihin kuin sillit

    Poliitikkojen tapa vääntää muuttoliike osoitukseksi ihmisten haluista sivuuttaa niiden ihmisten kokemuksen, jotka kokevat tulleensa pakon edessä revityksi juuriltaan.
    Suomalaisten rakkain asumismuoto on omakotitalo. Kuvituskuva.
    Suomalaisten rakkain asumismuoto on omakotitalo. Kuvituskuva. Kuva: Suvi Elo
    Pääkirjoitus|Politiikka
    3.10.202504:00
    Pääkirjoitus
    Juhani Reku

    Sitä ei käy optimistinkaan kiistäminen, että pitkään jatkunut maan sisäinen muuttoliike samoin kuin viimeaikaiset väestöennusteetkin ennakoivat maaseudulle ja maakuntiin kovia aikoja. Vuosikymmenien kaupungistumiskehitys on jatkunut pandemian aiheuttamaa hetkellistä käännettä lukuun ottamatta. Oman lisänsä kehitykseen tuo alhainen syntyvyys, joka tekee väestökehityksestä mollivoittoista monilla muuttoliikkeestä hyötyneilläkin alueilla. Kun sekä julkinen että yksityinen sektori reagoivat kehitykseen keskittämällä palveluita yhä voimakkaammin, kierre on vaarassa syventyä entisestään.

    Kaupungistumisen puolesta voimakkaasti puhuvat poliitikot ja taloustieteilijät näkevät kehityksen kertovan ennen muuta ihmisten toiveista ja halusta. Tuorein esimerkki on vihreiden Atte Harjanne, joka totesi MT:n haastattelussa ihmisten nimenomaisesti toivovan kaupunkiasumista (MT 29.9.).

    Lisää aiheesta
    • Vihreät vaikuttajat Silja Keränen ja Atte Harjanne ovat eri linjoilla aluepolitiikasta.

      Politiikka | Voidaanko maaseutu ennallistaa luonnontilaan, kun kaikki muuttavat kaupunkeihin? Vihreät poliitikot eri linjoilla

    Tässä ajatuskulussa asuntojen kysynnän ja sen aiheuttamien korkeiden hintojen sekä ihmisten toiveiden välille vedetään suoraviivaisesti syy-seuraussuhde. Samalla sivuutetaan niiden ihmisten tilanne ja tunteet, jotka eivät tee ratkaisuaan omasta tahdostaan vaan käytännön pakosta: työn tai opiskelupaikan perässä tai siksi, että väen vähetessä välttämättömät palvelut karkaavat aiemmassa asuinpaikassa saavuttamattomiin.

    Maaseudulla omakotitaloja riittää eivätkä neliöhinnatkaan pakota tukien varaan.

    Jonkinlaista osviittaa ihmisten toiveista antavat ainakin perjantaisin kaupungeista maaseudulle virtaavat autojonot ja täpötäydet junat – kysynnän ja tarjonnan lain mukaisesti pilviin karkaavine lippuhintoineen.

    Mielenkiintoisen viestin sisältää myös S-pankin tiistaina julkaiseman Kodin ja asumisen ilmiöt 2025 -tutkimuksen tulos, jonka mukaan ensiasunnon ostoa pohtivien yleisin haave on omakotitalo. Omakotitalon ostaisi ensiasunnokseen neljäkymmentä prosenttia vastaajista. Erityisen suuri haave omakotitalo on kyselyn kahdelle nuorimmalle ikäryhmälle eli 18–25- ja 26–35-vuotiaille, joista omakotitalohaaveilijoiden osuus on peräti puolet. Kerrostaloa pitää parhaana ensiasuntoa vain 12 prosenttia kyselyyn vastanneista. Kaikkein vähiten kerrostalosta haaveilevat nimenomaan nuorimmat vastaajat.

    Kaupunkiasumista voi toki olla myös omakotitalossa, mutta tehokkuutta ja tiivistä rakentamista korostavan urbanismin näkökulmasta sekin on ei-toivottavaa. Kasvavien kaupunkien tiivistäessä asuinalueitaan luonnonläheisyyttä kaipaavien elintila käy yhä ahtaammaksi. Kynnelle kykenevien katseen se voi nopeasti kääntää kohti maaseutua, jossa omakotitaloja riittää eivätkä neliöhinnatkaan pakota tukien varaan ja nälkäkuurille.

    Lisää aiheesta
    • Omakotitalo on ihannekoti 49 prosentille suomalaisista. Noin joka neljäs unelmoi haja-asutusalueella asumisesta, selviää vuoden 2025 Asuntomessujen Asumisen ihanteet -tutkimuksesta.

      Koti | Lähes kaikki haluavat omakotitalon, mutta itse lykkään ostoa järkevästä syystä

    • Moni kyselyyn vastanneista haluaisi valtion ohjaavan riittävästi verovaroja maaseudun teiden kunnossapitoon.

      Politiikka | MT-gallup: Yli miljoona haluaa muuttaa maalle – enemmistö valmis tukemaan maaseutua verovaroin

    • Voimaannuttavat järvimaisemat ovat suomalaisen mökkielämän ydintä.

      Koti | Kannattaisiko kallis kaupunkiasunto myydä ja muuttaa kokonaan mökille?

    • Asuntojen ostotarjousten määrän kasvu vaatisi, että kansalaisten luottamus omaan talouteen vahvistuisi.

      Talous | Sp-kodin kysely: Suomalaiset haaveilevat asunnonvaihdosta, mutta huoli omasta taloudesta estää haaveiden toteuttamista

    • Asuntomarkkinoiden trendiä ei käännetä kabineteissa, vaan kuluttajien luottamusta ohjaavat työmarkkinat ja maailmanpolitiikan tapahtumat.

      Talous | Maahanmuuttajat vaikuttavat tulevaisuudessa asuntomarkkinoihin yhä enemmän − näin he haluavat asua

    Artikkelin aiheet
    omakotitaloasuminen
    kaupungistuminen
    maaseutu
    asumistoiveet
    muuttoliike
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 3

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 4

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

    • 7

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa