Autokaupassa on nähtävissä merkkejä paremmasta. Uusien autojen kysyntä on piristynyt, ja erityisesti sähköautot käyvät kaupaksi. O.K. Auton uusien autojen tilauskanta on kasvanut yli 15 prosenttia, ja täyssähköautojen osuus tilauksista on noussut jo yli puoleen.
Pasi Lääninpää on tullut ketjun Jyväskylän-liikkeeseen hakemaan uutta C-HR plus‒ täyssähköautoa. Hän on ostanut kaikki autonsa samalta tutulta myyjältä.
”Asiakashan menee sen myyjän perässä”, Lääninpää sanoo.
Lääninpää ajoi aiemmin Toyotan hybridiautolla. Nyt hän vaihtoi täyssähköautoon.
”Mielenkiinto. Saa jotain uutta”, Lääninpää perustelee siirtymistä sähköautoon.
Ajokilometrejä Lääninpäällä kertyy paljon. Metsäkoneasiantuntijana hän ajaa ympäri Suomea — syrjäseutuja myöten.
Yhdellä akun latauksella Lääninpää arvelee ajavansa hieman alle 500 kilometriä.

Yhtiön toimitusjohtajan Harri Lätin mukaan yhtiön uusien autojen tilauskanta on kasvanut selvästi, ja syksylle on tulossa aiempaa enemmän luovutuksia. Erityisesti sähköautojen kysyntä on kasvanut aiemmasta.
”Tilauskanta on isompi kuin vuosiin”, Lätti toteaa.
Samaan aikaan käytettyjen autojen kauppa on hidastunut aiemmasta. O.K. Autossa jokaista uutta autoa kohden myydään noin kolme käytettyä tai vaihtoautoa.
”Mielenkiinto. Saa jotain uutta.”
O.K. Auton toiminta painottuu maakuntiin. Yhtiöllä on kahdeksan Toyota-liikettä ja kaikkiaan 11 liikettä, joiden joukossa on myös vaihtoautoliikkeitä. Keski-Suomessa O.K. Auton liikkeitä on Jyväskylän lisäksi Äänekoskella ja Jämsässä. Jämsän liikkeessä uusien autojen myyminen lopetettiin kesällä.
Pääkaupunkiseudun ulkopuolella autokaupassa on omanlaisia piirteitä.
”Autokauppa perustuu aika usein täällä maakunnissa pitkiin henkilösuhteisiin. Ei ole kauhean tavatonta, että meillä on myyjiä, jotka ovat olleet 40 vuotta talossa”, Lätti kertoo.
Asiakas saattaa jopa seurata tuttua automyyjää paikkakunnalta toiselle.

O.K. Auton uusien autojen tilauskanta on kasvanut yli 15 prosenttia, ja täyssähköautojen osuus tilauksista on noussut jo yli puoleen.
Sähköautojen osuus uusien autojen tilauksista on noussut jo erittäin suureksi. Lätin mukaan täyssähköautojen osuus on ollut noin 51 prosenttia yhtiön tilauksista. Ladattavien hybridien osuus on ollut noin 12,6 prosenttia.
Dieselautojen osuus on painunut vain noin 3,7 prosenttiin.
Lätin mukaan auton käyttövoiman pitäisi määräytyä ennen kaikkea auton käyttötarkoituksen perusteella. Esimerkiksi harvaan asutuilla alueilla itselataava hybridi voi edelleen olla toimiva vaihtoehto.

Lätti ajaa itse sähköautolla 50 000–60 000 kilometriä vuodessa. Hänen kokemuksensa mukaan toimintamatkaa tärkeämpi ominaisuus on latausnopeus.
Hän kertoo esimerkiksi pysähtyvänsä matkalla lataamaan autoa lyhyeksi aikaa. Kun latausteho alkaa pudota, jatkaa hän matkaansa sen sijaan, että odottaisi akun täyttymistä viimeisiin prosentteihin asti.
Lätin mukaan sähköautojen kehitys on ollut viime vuosina nopeaa. Vielä muutama vuosi sitten sähköautojen toimintamatkat olivat hänen mukaansa tyypillisesti noin 180–200 kilometriä. Nyt vastaavia autoja olisi vaikea myydä uutena.
”Meillä kvartaali on 25 vuotta. Ei hätäillä, kun markkina vähän laskee, mutta ei nyt lähdetä höntäilemään, kun markkina nousee”.
Sähköautojen yleistyminen näkyy myös käytettyjen autojen markkinoilla. Vielä muutama vuosi sitten sähköautojen jäännösarvoihin liittyi paljon epävarmuutta. Nyt käytettyjen sähköautojen kysyntä on Lätin mukaan riittävän vahvaa, jotta niiden arvo säilyy aiempaa paremmin.
”Kun nähdään, että niiden kiertonopeus varastossa on ihan hyvä, niin on voitu todeta, että tästä voi maksaakin enemmän”, hän sanoo.
Lätti ei usko, että autokauppa keskittyy ainoastaan suuriin kaupunkeihin. O.K. Auto on pitänyt tietoisesti kiinni maakuntien toimipisteistä eikä ole pyrkinyt pääkaupunkiseudulle.
”Me ollaan täällä, missä me on totuttu olemaan ja missä meillä on tutut ihmiset ja asiakkaat”, Lätti painottaa.
Maakunnissa autokaupan vahvuus on hänen mukaansa juuri pitkäjänteisyydessä.
”Meillä kvartaali on 25 vuotta. Ei hätäillä, kun markkina vähän laskee, mutta ei nyt lähdetä höntäilemään, kun markkina nousee”, hän toteaa.